Kuulostaa sinänsä hyvältä mutta ei oikeastaan juuri miltään.
Black Bile on lappeenrantalaisen Henri Kuittisen yhtye, jonka musiikki hänen omien sanojensa mukaan koostuu ”post-metallista, post-punkista ja industrialista vahvoin new wave -vaikuttein”.
Jos tämä kuulostaa poikkeuksellisen kunnianhimoiselta kattaukselta, sitä se onkin. Itse albumilla tämä ilmenee nopeina suunnanvaihdoksina: Divorced with the Worldin paahdosta siirrytään suoraan Emilyn hitaasti kytevään balladistiikkaan, ja sieltä sitten Halfin konerytmeihin.
Mutta vaikka Kuittinen on rakentanut kokonaisuudesta vaihtelevan, mikään yksittäinen osa ei tunnu kovin tuoreelta ja kiinnostavalta. Samalla tavalla kuin teollinen puolikkahillo teollisten verilättyjen päällä ei tee kokonaisuudesta enempää kuin osiensa keskinkertaisen summan.
Black Bile tarkoittaa tietenkin ”mustaa sappea”, mikä taas on melankolian suora käännös. Ja melankoliahan on raskasmielinen ja alakuloinen tila. Sellaiseksi jää Black Bilen musiikkikin tuotannollisista ansioista huolimatta.