Children of Bodom: Relentless Reckless Forever – ”Tilutusta, raskaita mutta melodisia riffejä ja kyltymätöntä misantropiaa”

”Relentless Reckless Forever tuntuisi olevan verevintä Bodomia muutamaan vuoteen, se ei vain taida riittää – tälläkään kertaa”, toteaa Mervi Vuorela arviossaan.

Teksti: Mervi Vuorela, kuva: Spinefarm

Children of Bodom: Relentless Reckless Forever
Spinefarm

Bodom on Bodom, vaikka kuinka valittaisitte.

Tekipä Children of Bodom mitä tahansa, aina on kaikki pielessä. Joko bändi on liian tekninen, liian sinfoninen tai liian suoraviivainen. Jos Alexi ”Wildchild” Laiho erehtyy muuttamaan ESP-keppinsä virettä, niin auta armias, taas on kaikki päin helvettiä! Onhan se nyt selvää, että Bodomin demoja vuodesta X diggailleet besserwisserit tietävät, miten melodista death metalia pitäisi soittaa.

Tätä taustaa vasten onkin silkka itsestäänselvyys, että yhtyeen seitsemäs levy on kuulematta paskaa. Lopullinen tuomio tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun ensisinkku Was It Worth It? on ehtinyt soida 20 sekuntia. Kuulostaapa kaupalliselta! Ovatpa Laihon jau-kiljahdukset surkeasti efektoituja! Soundaavatpa kitarat hirveältä jenkkipaskalta! Onpa huono soolo, tekisin itse paremman! Kyllä tässä nyt selvästi huorataan amerikkalaisteinien dollarinkuvat silmissä ja otetaan musabisnekseltä kunnolla poskeen.

Lyön vaikka vetoa, että osa Children of Bodomin kuulijoista on päätynyt tämänkaltaiseen johtopäätökseen. Vaikka nämä yhden biisin kuulleet joka alan asiantuntijat näkevät Laihon ja kumppaneiden myyneen sielunsa, fakta on, että Bodom on kuulostanut koko uransa ajan suhteellisen samalta. Ainoa isompi muutos lienee black metal -vaikutteiden ja neoklassisten sovitusten korvautuminen astetta suoraviivaisemmilla thrashriffeillä.

Kaikkien insinöörihevareiden riemuksi Relentless Reckless Forever sisältää tuttuun tapaan runsaasti kitara- ja kosketintilutusta, raskaita mutta melodisia riffejä ja kyltymätöntä misantropiaa. Huumorin ystäviäkin on muistettu, sillä Pussyfoot Miss Suiciden kaltaiset biisit vetävät sarkastisessa nimeämispolitiikassaan vertoja itse Darkthronelle. Vai hetkinen, ovatko nämä oman elämänsä nilsgustafssonit sittenkin tosissaan?

Shovel Knockout -biisin aikana bändi iskee hc-vaihteen silmään. Hetken aikaa meininki muistuttaa vimmaisuudessaan Absua, kunnes bändi palaa kiltisti tutulle maalle. Levyn toinen yllättäjä on värikkäästi sovitettu Ugly, jonka aikana tapahtuu niin perkeleesti. Sitten biisi loppuu, seuraava alkaa ja niin edelleen, kunnes kuulija huomaa, että koko levy on päättynyt jo aikoja sitten.

Vaikka Matt Hyden (Slayer, Monster Magnet) tuottama Relentless Reckless Forever tuntuisi olevan verevintä Bodomia muutamaan vuoteen, se ei vain taida riittää – tälläkään kertaa.

Arvio on julkaistu Rumbassa 4/11

Relentless Reckless Forever on kuunneltavana Levykauppa Äxän verkkosivuilla.