Discard – Carrion

Ei lässytystä lain, vain armotonta kuolorässin mätkettä.

Albumidebytantti Discardin kiimaisen näätäeläimen tavoin päällekäyvä death-thrash ei jätä juurikaan epäilyksiä siitä, onko viisikko tosissaan vai ei. Sarjatulta tulee kaikilta rintamilta melkoisena hyökynä.

Teknisesti Discard hoitaa tonttinsa mallikkaasti. Carrion kärsii kuitenkin samasta vaivasta kuin esimerkiksi The Hauntedin esikoinen: tasaisen tappavana pidetyn vauhdin takia materiaalista ei erota kuin suurimmat muutokset, jolloin koko levy tuntuu yhdeltä ankeriaana sätkivältä pötköltä. Kun sinällään selkeä soundimaailmakin on ahdettu täyteen, murjonnasta on vaikea saada pitävää otetta. Yksiulotteinen korinalaulukaan ei tilannetta helpota.

Kun ottaa huomioon, että edellä mainitut närästyksen aiheet lukeutuvat genren yleispiirteisiin, ne on helpompi sulattaa. Helppoa kuunneltavaa Carrion ei siis ole, mutta armottomuudessaan vakuuttava näyttö. Ensi kerralla enemmän sävyjä, niin johan maittaa.