Universal
Turkulainen, sittemmin helsinkiläistynyt 26-vuotias F eli Fanni Sjöholm on melko tuore tapaus maamme musiikkikentällä. Kuusi singleä julkaissut, laulua ja räppiä yhdistelevä artisti on esiintynyt muun muassa suositussa D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-kollektiivissa, joka edustaa uutta naispuolisten rap-artistien eturintamaa Suomessa. Debyyttinsä myötä F:stä tulee kokoonpanon ensimmäinen albumin julkaissut artisti.
Levyn nimi Mä en oo viel tarpeeks iso korostaa sen ydinteemoja, parikymppisen keskeneräisyyttä aikuistumisen ja ihmissuhteiden keskellä.
Levy hyödyntää aiheiden käsittelyssä F:n lapsuusvuosina äänitettyjä, nostalgisesti tallennusmuotonsa mukaan kaseteiksi nimettyjä skittejä, jotka rakentavat mielikuvaa levyn henkilökohtaisuudesta. Tätä vahvistaa myös se, että F on kirjoittanut (räppäreille joskaan ei poppareille tyypillisesti) levyn kaikki sanoitukset itse.
Kappaleet pyörittävät popin viitekehyksessä melko loppuun kaluttuja aiheita, mutta läheisten ihmisten sairautta ja menettämistä käsitellään luontevasti ilman ylimääräisiä latteuksia (Hajoaa, Hullu, Unilaulu). Tulkitsijana F on vahvimmillaan juuri jälkimmäisissä teemoissa. Artisti on myös tukenut mielenterveystyötä tekeviä järjestöjä.
Kirjoittajana F:llä on jo melko selkeä oma ääni, joka varmasti kehittyy kokemuksen karttuessa. Sanoituksissa kylkiluihin ja nikamiin kiinnittyminen (Hajoaa, Piirrä kuvia) antaa kiinnostavaa lihallisuutta muutoin melko viattomalle pop-levylle.
Albumilla vierailee vain miesartisteja. Pyhimyksestä, Costeesta sekä Aleksanteri Hakaniemestä heikoin lenkki on ensin mainittu pitkän linjan räppäri. Tukkoinen ja tasapaksu räppäystyyli yhdistettynä keskinkertaisiin riimeihin (”hyvä verse” – ”sun herne” – ”ku Verne”) saa miettimään, miksi Emma-palkittu artisti ei vaivautunut hiomaan tarttuvan pop-ralli Kärpäsen säkeistöään enempää.
Kokonaan Juho Suutarisen käsialaa oleva levyn tuotanto on soundiltaan energinen varsinkin ilmavasti paukkuvien rumpujen ansiosta. Yhden tuottajan käsissä kokonaisuudesta on saatu poikkeuksellisen ehyt. Samalla levy on mukavasti kiinni tämän päivän elektronisen popin trendeissä kuulostamatta kuitenkaan liikaa jo aiemmin julkaistulta.
Kenties juuri siksi yhdeksi kohokohdaksi nousee ilmeiset klisevaarat välttävä tropical house -henkinen Piirrä kuvia – seksiin viittaava kappale on selkeä kesähitti aiheensakin vuoksi. Muita huippuhetkiä edustavat raikkaasti kupliva Vettä sekä aiemmin sinkkuna julkaistu mahtipontinen katastrofin aineet, jolla vierailee r&b-tulokas Costee. Levyn päättää hieno Unilaulu, jonka voisi kuvitella aikaansaavan yhteislaulutuokioita tai vähintään kännykkävalomeren keikoilla. Sen sijaan Ikävää, jolla kuullaan Aleksanteri Hakaniemeä, latistuu kuulostamaan ylijäämältä Justin Bieberin neljän vuoden takaiselta Purpose-levyltä.
Yhdeksästä varsinaisesta kappaleesta ja neljästä skitistä koostuva albumi on noin puolen tunnin mittaisena miellyttävän tiivis mutta tarpeeksi kattava antaakseen käsityksen F:stä artistina. Levy todistaa F:n sekoittavan vaivattomasti ja varsinkin kotimaan kontekstissa omaperäisesti elektronista poppia, räppiä ja r&b:ta.
Laulusoundin osalta hengenheimolaisista voisi mainita esimerkiksi Kehlanin, Halseyn tai Ariana Granden, joista kaksi ensin mainittua tunnetaan niin ikään pehmeän käheästä äänestä. Grande kuitenkin tekee referenssinä oikeutta F:n soundin kuulaudelle.
F:n räppääminen ja laulu hitsautuvat levyllä niin saumattomasti yhteen, että usein unohtaa kuuntelevansa räppäystä – mikä on tässä tapauksessa pelkästään hyvä asia. Nykypäivän pop-artistit Beyoncésta Rihannaan räppäävät, mikä kielii siitä tosiasiasta, että räpistä on tullut viimeistään 2010-luvulla olennainen osa pop-artistien ilmaisua, olivat puristit asiantilasta mitä mieltä tahansa.
Monia debyyttejä vaivaavan yliyrittämisen sijaan F pitää kokonaisuuden tyylikkäästi hallinnassaan läpi levyn. Vahva esikoinen vihjaa nousevasta tähdestä kotimaisella pop-taivaalla.