Viehättävää kasaribrittipoppia
Fosca tuo mieleen sellaisia menneiden aikojen ironisia brittipoppareita kuin Monochrome Setin, Orange Juicen, Hefnerin sekä – niin – Morrisseyn ja Divine Comedyn.
Vuolaat tekstimassat sisältävät lähimmäisanalyysia, jonka sävy vaihtelee empatiasta piikkeihin. Toki pohjalla on nuoren miehen elämäntuska ja tunneviisarin värähtelyt: ”Oh I don’t mean to sound unsociable / but at seventeen I felt my heart was full / So now I make my lonely way through the world of men / It’s going to be evening dress at 3 PM again.”
Pitkät tekstit ja biisinnimet ovat samaan aikaan vahvuus ja heikkous. Vaikka sanoituksissa on kuuntelemista, moni kitarapopille pohjautuva biisi tuntuu välttämättömältä, puolivillaiselta ja usein kierrätetyltä tekstin kuorrutukselta.
Onneksi mukana on komea Head Boyn, We See the World as Our Stunt Doublesin, Kimin ja Don’t Be a DJ:n muodostama biisikvartetti, josta olisi tullut aivan upea ep. Onneksi tuo valiosatsi on levyn keskellä – kokonaisuus pysyy hyvin koossa, mutta Dorian Grayn muotokuva jää vielä vähän muodottomaksi.