Härski tienraivaaja kuulostaa jopa häveliäältä – arviossa Lil’ Kimin 9

"Lil' Kim ei enää erotu yhtä selkeästi muista tämän hetken artisteista, ja seksuaaliset viittaukset ovat paikoin jopa häveliään kuuloisia verrattuna vuoden 1996 Hardcore-debyyttiin tai nykyartisteihin kuten Megan Thee Stallioniin", kirjoittaa Inka Rantakallio.

Lil' Kim
9
Queen Bee Entertainment
6,5

Räpin matriarkan Lil’ Kimin paluulevy 9 ilmestyi viime viikon perjantaina. 14 vuotta odotettu jatko edelliselle The Naked Truth -albumille oli tarkoitus julkaista jo toukokuussa, mutta levy-yhtiöön liittyvien ongelmien vuoksi levy saatiin vasta nyt. Kim on kommentoinut, että kyseessä olisi ensimmäinen osa kahden levyn kokonaisuudesta.

Lil’ Kim (oik. Kimberly Denise Jones) nousi esiin 1990-luvun puolivälin tienoilla Notorious B.I.G:n luotsaamassa brooklyniläisessä Junior M.A.F.I.A:ssa ja siirtyi pian platinapainotteiselle soolouralle. 2000-luvulla koetun vankilareissun, tosi-tv-roolien ja muiden vaiheiden myötä voikin sanoa, että hän on artistina jo uransa toisella tai kolmannella kierroksella.

Uuden levyn nimi, numero 9, on päälle nelikymppiselle Lil’ Kimille henkilökohtaisesti merkittävä: Junior M.A.F.I.A:ssa oli alun perin yhdeksän jäsentä, hänen tyttärensä on syntynyt 9. kesäkuuta, ja ex-rakastettu Biggie kuoli 9. maaliskuuta. Kenties tarve rajoittaa levyn pituus teeman mukaisesti yhdeksään kappaleeseen johti siihen, että viime vuosien mainiot sinkut Took Us a Break (2017) ja Nasty One (2018) eivät päässeet levylle.

Levyn soundi nojaa pääosin autotunen kyllästämään räppäykseen yhdistettynä nykytrendin mukaisiin trap-biitteihin. Tuotannosta ovat vastanneet muiden muassa Xtassy, GrandzMuzik, Rondon & Buda -tuottajaduo ja Soundwave. Vaikka käytännössä jokainen kappale on eri tuottajan käsialaa, on levy varsin yhtenäinen kokonaisuus. Vierailevien artistien sekalaiseen seurakuntaan kuuluu hieman nuoremman polven artisteja, City Girls, O.T. Genasis ja Rich the Kid, sekä laulaja Musiq Soulchild ja Miami-legenda Rick Ross.

Levyn kantavana teemana on Queen Bee -kruunun päähän asettelu sekä OG-statuksen julistaminen. Taktiikka on tuttu muiden ikääntyvien räppärien arsenaalista näiden yrittäessä pysyä relevantteina nuorten dominoimalla räppikentällä.

Sanoitusten perusteella raha on edelleen keskeisin menestyksen mittari ja räpin kuningattaren tittelin omineen Kimin leveästä elämäntyylistä todistavat luksuskellot ja timantit. Ohimennen kuullaan myös viittauksia Kimin ryysyistä rikkauksiin -tarinaan eli miten väkivaltaisista ja köyhistä oloista Brooklynista ponnistanut sinnikäs, matalasta räppiäänestään tunnettu nainen on alunperin saavuttanut statuksensa räpin huipulla, jossa naisille on tunnetusti ollut kovin vähän tilaa.

Kim onkin kovaksikeitetty artisti juuri johtuen hänen ja läheistensä kohtaamista vaikeuksista. Myös levyn avausraita ja kenties paras kappale Pray For Me kertoo tästä: katujen ja poliisin väkivalta on hengenvaarallinen uhka varsinkin mustille amerikkalaisille. Biisi nousee levyn kohokohdaksi ennen kaikkea sen läpitunkevan tunnelatauksen vuoksi: keskinkertaisista laulunlahjoista huolimatta Lil’ Kimin paatos yltää lähes hiphop-soulin kuningattaren Mary J. Bligen tasolle.

Kim puhuu uudella levyllä yhä yhtä ronskisti ja anteeksipyytelemättä kuin miesräppärit. Tästä huolimatta levyn ainoalla varsinaisella klubibängerillä (Found You) vieraileva City Girls -duo osoittaa, että siinä missä Kim oli tienraivaaja rääväsuisille naisräppäreille, ovat rahasta, seksistä ja niiden luomasta vallan yhtälöstä räppäävät naiset nykyään räpin peruskauraa. Harva ehkä muistaa, että 1990-luvun puolivälissä avoimesti seksistä räppäävä nainen oli poikkeus: kyseinen standardi syntyi vasta Lil’ Kimin ja Foxy Brownin myötä.

Päällimmäinen havainto levyä kuunnellessa onkin juuri se, että Kim ei enää erotu yhtä selkeästi muista tämän hetken artisteista, ja seksuaaliset viittaukset ovat paikoin jopa häveliään kuuloisia verrattuna vuoden 1996 Hardcore-debyyttiin tai nykyartisteihin kuten Megan Thee Stallioniin.

Tästä huolimatta Lil’ Kim todistaa uudella levyllä, että hänen vaikutuksensa hiphopissa on pysyvämpää laatua. Hän on myös yksi harvoista veteraaniräppäreistä, joka on pystynyt päivittämään soundinsa tähän päivään ja kuulostaa silti sataprosenttisesti itseltään. Siinä missä mikin varressa oli parikymmentä vuotta sitten hädin tuskin täysi-ikäinen tyttö, on nyt kyseessä aikuinen nainen, jonka itsevarmuus on luontevaa ja ansaittua.

Samalla levy ei kuitenkaan tuo Lil’ Kimistä artistina esiin mitään uutta. Levy luottaakin Kimin statukseen Queen Beenä siinä määrin, ettei se lopulta onnistu tekemään kuuntelukokemuksesta mielenkiintoista.

Lil’ Kim räppää itsevarmasti Michael Jacksonin samannimistä kappaletta lainaavassa You’re Not Alonessa: ”Everybody know that I’m the trendsetter, yeah, yeah / Past, present, future, no one do it better”. Paitsi että tuore levy ei luo uusia trendejä ja todennäköisesti unohtuu nopeasti – olkoonkin että Lil’ Kimille artistina tuskin käy näin.