Kun kaksi kokenutta, vuosikausiksi studiopöytien ääreen syventynyttä tekijää ilmoittaa julkaisevansa vokaalimateriaalia yhdessä, on Niko Toiskallion ensimmäinen tunne pelko. Lopullinen tuomio on luettavissa alta.
Tommishock & Kalifornia-Keke
Rotaatio
Monsp
8,0 / 10
Kun kaksi kokenutta, vuosikausiksi studiopöytien ääreen syventynyttä tekijää ilmoittaa julkaisevansa vokaalimateriaalia yhdessä, on ensimmäinen tunne pelko. Pelko siitä, että mennään tavallisen musiikinkuluttajan käsityskyvyn ulottumattomissa oleviin syövereihin. Pelko siitä, ettei tulevaa levyä voi kuunnella ilman ihanteellisia akustisia olosuhteita. Tommishock ei ole missään projekteissaan niitä lempeimmin maailmaan ja musiikkikenttään suhtautuvia sanansylkijöitä, joihin taas Kalifornia-Keke on mikrofonityöstössään paikoitellen kuulunut. Tällä levyllä balanssi löytyy, ja pelotkin osoittautuvat turhiksi.
Kaksi avausraitaa, Holla ja Rotaatio, vastaavat jossain määrin odotuksia, mutta kertovat kaiken sana(muoto)vyörytyksensä joukossa, että ollaan tekemisissä sellaisen materiaalin kanssa, joka on ainakin useammalla kuuntelulla avattavissa.
“Jengi venaa jotain uutta huumetta / mä oon kuullu todellisuudesta / Jossain kaukana kotimaa, se mikä historiaa, flippaan sen sori vaan”, sanoo Keke, ja uskon ymmärtäväni.
Merkittävää tämän(kin) levyn kohdalla on se, että on kyse äänitteestä joka julkaistiin Paperi T:n suursuosioon nousun jälkeen. Tekijät ovat seuranneet Malarian pelon hypeä läheltä, ja on vaikea kuvitella ettei se ainakin jollain alitajuisella tavalla olisi vaikuttanut näitä biisejä tehdessä. Mihin suuntaan paprutyyleistä Tommi ja Keke ovat pyrkineet huomattuaan, että ne ovat läsnä lähes kaikkialla ympärillä? Kysymys saattaa olla irrelevantti, mutta tulee mieleeni toistuvasti. Tiedän saavani suoraa palautetta tästä.
Toinen merkittävyys – teoksen itseisarvojen lisäksi – on se, miten elämme edelleen ja juuri nyt aikakautta, jolloin juuri mikään tekemisen tapa ei ole popmusiikissa niin sanotusti kiellettyä. Kolmas biisi levyllä on Vieläki nameis, joka jo nimellään viittaa omassa mielessäni toisaalta rap-kliseeseen “edelleen / still”, toisaalta dopingiin.
“Koitan etsiä nextiä exittiä / ei jumala asu näis metsissä”, puskee Tommishock kiivaan, kovastikin tanssittavan biitin päälle. Laulunomaisten osuuksien autotune on yhtäkkiä mielestäni täysin ok elementti. Biisi on yhtä aikaa tiukkaa tilitystä, helppoa radiokamaa, acidia ja tylyä elektroa. (Silti) pidän siitä. Pidemmässä juoksussa uskon pitäväni sitä seuraavasta Diablo-vedosta enemmän.
Unohda se on saanut ansaittua radiosoittoa, ja olikin ainoa biisi jonka tästä olin aiemmin kuullut. Pystyn samaistumaan isoon osaan sen tekstiä ja tunnelmaa, mutta levyn parhaimmistoon biisi ei kuulu.
Rotaatio on albumina tasapainoinen, hyvin rytmitetty, ja yhdeksällä biisillään sopivan mittainen. Iso osa siitä toimii enempiä syventymättä, mutta sen tekstit tarjoavat myös paljon mahdollisuuksia sisältöjen meditointiin. Niin, ja ne soundit. Jos seuraavan loton päävoiton osuessa kohdalle sijoitan siitä lohkon huippuluokan äänentoistoon, on tämä kaksikko Khidin, RPK:n, Deston ja kumppaneitten ohella syytettyjen listalla.
Niko Toiskallio