Kahden veljesparin The Nationalissa todellinen veljeskateus tulee yllättävältä taholta

23.09.2013

The Nationalin kiertueella kuvattu dokumentti Mistaken for Strangers ei käsittele musiikkia. Sen sijaan se kertoo, millaista on olla maailmankuulun rocktähden lahjattomampi pikkuveli. Lue Rakkautta & anarkiaa -festivaalilla esitettävän dokumentin arvio tästä.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Rakkautta & anarkiaa (Tom Berninger)

Mikä yhdistää The Nationalia ja Metallicaa? Molemmista bändeistä on nyt tehty kiinnostava dokumentti, joka saa katsojan kiemurtelemaan vaivaantuneena.

Mistaken for Strangers ei tosin ole oikeastaan dokumentti Nationalista. Pikemminkin se on ikiaikainen tarina veljeskateudesta ja kuuluisan veljen varjossa elämisestä.

Dokumentin kertoja on Tom Berninger, Nationalin tummaäänisen laulajan Mattin pikkuveli, jonka Matt pyytää vuonna 2010 roudariksi High Violet -albumin kiertueelle. Muutaman Ö-luokan kauhuelokuvan tehnyt Tom ottaa videokameransa mukaan ja alkaa kuvata jonkun sortin kiertuedokkaria.

Asiat eivät kuitenkaan mene ihan oppikirjan mukaan. Tom on nimittäin säheltävä pöhelö, joka ei osaa hoitaa hommiaan ja josta on kiertueella enemmän haittaa kuin hyötyä. Leffaprojektikin tuntuu amatöörimäiseltä puuhastelulta, jonka kanssa bändi ei tahtoisi liiemmin olla tekemisissä.

Kiertueella kuvatut bändihaastattelut ja tilannekuvaukset ovat tavattoman vaivaannuttavia. Tom on videoaineiston perusteella harvinaisen kömpelö toimittaja, jonka haastatteluissa ei ole päätä eikä häntää. Yhtyeen jäsenet näyttävät suostuvan kameran eteen lähinnä Mattin mieliksi – etenkin Dessnerin kaksoset Aaron ja Bryce suhtautuvat dokumentaristiin niin kylmäkiskoisesti, että kameran linssi melkein huurtuu. Isoveli-Matt yrittää olla aluksi kohtelias, mutta kiertueen edetessä hänkin alkaa läksyttää pikkuveljeään yhä avoimemmin. Kiertuemanageri ei edes yritä piilotella halveksuntaansa.

Kun Tom on kompuroinut kahdeksan kuukautta muuten ammattimaisen indierock-organisaation jaloissa, hänet erotetaan ja lähetetään kotiin. Myöhemmin Matt pyytää veljensä luokseen New Yorkiin viimeistelemään elokuvaa. Samalla veljekset selvittelevät suhdettaan.

Mistaken for Strangers ei päästä katsojaa helpolla, mutta kiinnostava se on. Elokuva onnistuu tuomaan maailmantähdiksi kasvaneen bändin huomattavasti lähemmäs katsojaa kuin perinteinen, ammattimaisemmin kuvattu perusdokkari. Kateuden, ulkopuolisuuden ja oman paikkansa etsimisen teemat ovat helposti samaistuttavia, ja vaikka Tom Berningerin laiskanpulskea olemus on aluksi ärsyttävä, onnistuu hänkin voittamaan välittömyydellään katsojan puolelleen. Heavy rockia diggaileva dokumentaristi tosin vaikuttaa välillä niin karikatyyrinomaiselta Wayne’s World -metallihöntiltä, että hän tuntuu enemmän roolihahmolta kuin oikealta ihmiseltä.

Mikäli dokumentti on totuudenmukainen ja dramatisoimaton esitys tosielämästä, sen tarina on oikein kaunis: isoveljensä varjossa kompuroiva elokuvantekijä onnistuu puolivahingossa tekemään teoksen, joka pohtii riipaisevasti elämää ja veljeyttä. Ylenkatsottu altavastaaja saa viimeisen naurun, kun hatarasta aineistosta rakentuu vastoin odotuksia syvällinen tarina, joka saattaa tempaista tekijänsä samaan tapaan parrasvaloihin kuin The Story of Anvil -dokkari nosti omat epäonnensoturinsa esiin vuonna 2009.

Arvio on julkaistu Rumbassa 8/13. Mistaken for Strangersin esitysasjat löydät Rakkautta & anarkiaa -tapahtuman kotisivuilta.

Lisää luettavaa