Kannabis on rap-aiheena kulunutta kamaa – niinpä Asa teki levyllisen kelpo kaljaräppiä

”Soundiltaan ja tunnelmaltaan Rapsodia jatkaa selvästi parin vuoden takaisen Jou joun jäljillä. Tätäkin levyä on mukava kuunnella ja helppo ymmärtää”, kirjoittaa Heini Strand arviossaan.

Teksti: Heini Strand, kuva: Pasi Salminen

Asa: Rapsodia
Roihis
4stars

Vuoden huolettomin räppilevy tulee yllättäen Asalta.

rapsodiaKuinka monta biisiä pajarista on tehty suomiräpin saralla? Entäpä sitten kaikkialla hiphopissa saati muualla rytmimusiikissa? Milloin viimeksi olet kuullut aiheesta jotain uutta ja virkistävää sanottavaa? 4:20, anyone?

Kuten vähäpukeiset naiset ja isot aseet, on kannabis kappalemateriaalina varsin kulunutta kamaa. Asa on kenties huomannut saman ja todennut tavallisen keskikeppanankin toimivan sopivana sytykkeenä riimeille. Sillä kaljaräppiä, sitä Rapsodia on. Ainakin mikäli miestä itseään on uskominen. Ja tokihan myös alkoholista on räpätty biisitolkulla kautta hiphopin historian, muttei juurikaan näin ilomielellä ja rennosti tässä maassa. Kaljaräppi tosin kuvaa terminä enemmän Rapsodian huoletonta otetta kuin varsinaista biisisisältöä.

Asa Masa on konkaroiduttuaan ryhtynyt varsin tuotteliaaksi. Fanit ja suomiräpin rakastajat ovat mielissään. Ja mitäpä sitä turhaan tuotoksia toppuuttelemaan, kun kerran laatu ei näytä tahdista kärsivän. Rapsodia on minun laskujeni mukaan jo kolmas levy, jolla Asa on tänä vuonna mukana tärkeänä tekijänä (Jätkäjätkien Marian sairaalan ja Halme Prospektin Prospektrumin lisäksi).

Soundiltaan ja tunnelmaltaan Rapsodia jatkaa selvästi parin vuoden takaisen Jou joun jäljillä. Tätäkin levyä on mukava kuunnella ja helppo ymmärtää. Vaikka aihetta olisi, Asa ei lankea missään vaiheessa kryptisyyden kuoppaan vaan malttaa pitää rivit suorina. Välillä biisit muistuttavat liiaksi Jou jouta sampleja ja riimejä myöten. Siinä missä Jou joulla tuotanto oli pääosin DJPP:n käsissä, on Rapsodian biittisopassa useampi kokki.

Levyn vastaava tuottaja on dj Polarsoul, joka on tehnyt pohjat moneen biisiin. Hänen lisäkseen LX Beats vastaa useamman biisin biiteistä. Tekijänä tuoreehko LX Beats räppää nimellä Rekami, joten hän tuli räppiväelle tutuksi viimeistään viime kesänä kritisoidessaan kollegoitaan Räpätäänkö välillä? -biisillä.

Yksittäisistä pohjista mainittakoon X23:n Big bäng ja Totte Tosimiehen Rispektii. Kaikkinensa kokonaisuus on kuitenkin sen verran yhtenäinen, että selkeimmät erot huomaa tekijätietoja tavaamalla.

Levy soi ilmavasti ja runsaasti kuin instrumentteja olisi enemmänkin. Tai ehkä kuulija vain helposti luulee niin kaiken jätkäjätkäilyn ja kansanmusiikkikokeilun vuoksi. Keikkalavat helposti haltuunottava Erno Haukkala pääsee puhaltelemaan pasuunaansa vain muutamassa kappaleessa. Niissä hän tosin nousee hyvin esiin: vaikkapa Loppusoitossa Haukkala tuuttaa kuulijan turvallisesti omilleen. Samaan tapaan Pitkäsen Matin (tuttu myös Yonan taustalta ja omista tekeleistään) viulu tekee hyvää monille biiseille. Don Opas soi viulun ansiosta huomattavasti kauniimmin kuin pelkillä biiteillä.

Riimeiltään biisit ovat kaverillista jutustelua ja melko perinteistä tarinankerrontaa. Asa on korostanut levyn olevan perusräppiä. Sanomattomasta bileräpistä ei ole silti kyse, vaikka monen biisin jättämät muistijäljet ovatkin hennot.

Mukana on selväsanaisia anekdootteja tosielämästä, kuten hauska Pariisista Müncheniin ja juhliva Don Opas. Pienen ihmisen asiaa ajetaan agendallisemmin biiseissä Pop politiikkaa ja Työt. Parhaimmisto löytyy kuitenkin sieltä olutosastolta: Kuningas K, Juon bissee ja räppään sekä Rapsodia. Madeleinekin jää laulamaan päähän.

Otetaan sille!

Arvio on julkaistu Rumbassa 12/13.