Leinonen Ville – Hei!

”Riston rumpali” 70-luvun finnhitsien parissa.

Katoavaa on mainen kunnia. Taannoin keskustelussa kuulin neljä tasokasta soololevyä julkaisseen Leinoseen viitattavan sinä ”Risto-yhtyeen rumpalina”. Oli miten oli – ja syy Valumo-yhtyeen hajottamiseen mikä tahansa – niin ei voi kuin ihailla tapaa, jolla Leinonen otti aikalisän.

Osittain tämä projekti jatkaa samaa linjaa, sillä levyllä esittäytyvät Leinosen sijaan 70-luvun finnhitsien takana olleet suuret tekstittäjät Raul Reiman, Chrisse Johansson ja Jorma Toiviainen. Nämä nimet ovat kenties vaipuneet unholaan, mutta heidän tekstinsä eivät. Aika moni suomalainen osaa tietämättään sanat sellaisiin klassikkoihin kuin Kesän lapsi, Etsin kunnes löydän sun, Pieni ja lämpöinen ja Katson autiota hiekkarantaa. Okei, viimeisin on Junnu Vainiota, mutta muuten tämän levyn hienoista teksteistä vastaavat nämä unohtuneet tekstittäjämestarit.

Niin kuin joskus saattaa käydä, silloin kun yrittää piiloutua, näyttää itsestään enemmän kuin luuleekaan. Leinosen romanttinen kaiho löytää kotinsa näistä teksteistä ihailtavan onnistuneesti ja muistuttaa Leinosen lähtökohdista. Kyseessä on kuitenkin mies joka kuunteli nuorena rinnakkain Anthraxia ja Katri Helenaa.

Myös levyn instrumentaatiot ja sovitukset nyökkäävät menneille suuruuksille. Käännösiskelmät ovat siirappisia, mutta jotain outoa viehätysvoimaa niiden yltiöromanttisessa maailmassa on. Levyä varten koottu Chrisse Forever -bändi kuulostaa upealta, ja sen varjoista löytyy mielenkiintoisia nimiä. Risto soittaa syntetisaattoria ja jumalaisen kauniin trumpettisoolon kappaleeseen Etsin kunnes löydän sun soittaa Markku Leinonen. Sukua, kenties? Isä? Onko kyseessä jopa vielä henkilökohtaisempi kädenojennus vanhemman polven muusikolle? Hieno levy, kaiken kaikkiaan.