Liisankadun julkaisusarjan avaus ei tarjoa suuria paljastuksia, mutta kiehtovan kuvan ajasta, jolloin populaarimusiikki otettiin vakavasti, kirjoittaa Juha Merimaa.
Arvosanat asteikolla 0–10 esittäjän nimen perässä.
Jazz Liisa 01/02: Unisono Quartet (6,5) / Taivaantemppeli (7,4)
Jazz Liisa 03/04: Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band (6,2) / Kom Quartet (6,7)
Pop Liisa 01/02: Tasavallan presidentti (8,5) / Jukka Hauru & Superkings (5,8)
Pop Liisa 03/04: Wigwam (8,6) / Taivaanvuohi (5,7)
Svart
Arkistojen avautuminen ei näinä super-bonus-deluxelaitosten aikoina herätä pelkästään innostunutta mielikuvaa. Kovin usein juhlajulkaisujen täytteeksi etsitään materiaalia, joka olisi saanut jäädäkin arkistoon.
Näillä kahdeksalla (tai cd-muodossa neljällä) julkaisulla alkavasta julkaisusarjasta Yleisradion Liisankadun studiossa vuosina 1972−1977 tallennettuja studiokonsertteja kannattaa silti innostua. Tallenteet eivät ole ylijääneitä jaminauhoja tai suttuisia bootlegeja, vaan suorin radiossa lähettyjä konsertteja. Kyseessä on kiehtova ikkuna ajanjaksoon, jolloin suomalainen popmusiikki haki muotoaan.
Mitään kokonaiskuvaa ei kuitenkaan kannata odottaa. Liisankadun studioille ei kutsuttu poppareita tai jytääjiä, vaan arvokkaasti soittavia jazz-yhtyeitä ja progebändejä. Kappaleiden keskipituus on hyvinkin kymmenen minuuttia. Piirit ovat pienet: moni muusikko esiintyy useammassa kokoonpanossa. Suhtautuminen musiikkiin on vakavaa: näkökulmasta riippuen sitä voinee kutsua jäykäksi tai arvostavaksi.
Arvokkainta aineisto on epäilemättä suomalaisen jatsin harrastajille. Perinteisintä menoa näistä edustaa Jazz Lisa ykkösellä esiintyvä Unisono Quartet, joka kuulostaa hyvin erilaiselta kuin kaksi vuotta myöhemmällä ainoalla levyllään. Samalla cd-levylle laitettu Make Lievosen dominoima Taivaantemppeli ilahduttanee modernimman soundin ystäviä ja nousee näiden julkaisujen jazz-puolen parhaaksi esitykseksi.
Toiselle Jazz Lisa -cd:lle kootut Jukka Tolonen Ramblin’ Band ja kahdella laulajalla täydennetty Kom Quartet ovat vähemmän puhdasta jatsia: itse asiassa Jukka Tolosen yhtye olisi yhtä hyvin sopinut myös Pop Liisan puolelle. Kummankin yhtyeen esitykset ovat hyviä, mutta eivät tarjoa valtavasti uutta Tolosen ja Komin levyt jo tunteville.
Pop Liisan puolella suurimman huomion saavat luultavasti kotimaisen progressiivisen rockin jättiläiset Wigwam (kahden kosketinsoittajan kokoonpanolla ilman kitaraa) ja Tasavallan presidentti. Wigwamin tiukka setti olisi mahdollisesti koko joukon paras, mutta sen arvoa laskee lähes kaikkien kappaleiden tulo julki jo vuosia sitten yhtyeen Fresh Garbage -harvinaisuuskokoelmalla. Nyt ensijulkaisunsa saava versio Jim Pembroken Glass For Bladesista ei ole lainkaan muita raitoja huonompi.
Tämän kerran julkaisujen huipuksi nouseekin Tasavallan Presidentin esitys. Etenkin 20-minuuttinen tulkinta Eero Koivistoisen Lennosta Kii -kappaleesta (jonka yhtye versio myöhemmin englanniksi Milky Way Mosesilla) on kerrassaan hieno. Nuoren JukkaTolosen taitavuudesta kertoo pitkienkin soolojen pysyminen jatkuvasti mielenkiintoisina.
Progeosaston harvinaisemmat yhtyeet: Sami Kuoppamäen luotsaama Taivaanvuohi ja Jukka Haurun vaatimattomasti nimetty Superkings ovat varmasti kiinnostavia 1970-luvun progressiivisen musiikin harrastajille. Muut voivat ohittaa ne huoletta.
Liisankadun konserttien arvioiminen yksittäin on kuitenkin hivenen turhaa. Julkaisusarjan suurin vahvuus on sen tarjoamassa kokonaiskuvassa 1970-luvun ”vakavaan” popmusiikkiin.
Liisankadun nauhoitusten julkaisu on arvokasta kulttuurityötä ja sarja on tehty hyvin. Kahden konsertin paketoiminen aina yhdelle cd:lle on kustannustehokasta, mutta pienentää Jussi Karjalaisen taidokkaan kansitaiteen kovin pieneksi. Englanninkieliset vihkoset ovat informatiivisia, mutta olisivat kaivanneet ehkä vielä yhden editointikierroksen.
Juha Merimaa
