Apulanta ei ole enää punk, pohtii Tuomas Aflecht arviossaan.
Apulanta
Kunnes Siitä Tuli Totta
Apulanta Oy
Arvosana: 6,0
Apulanta on Suomen oma rock-mammutti, josta jokaisella löytyy mielipide. Yhtye on jo vuosikaudet ollut siinä asemassa, että Vain Elämää -ohjelman lisähuomio tuskin toi merkittäviä mullistuksia sen suosioon. Tietysti Paula Koivuniemi -cover settilistassa on oma lisänsä.
Nyt yhtyeen kuviot ovat kasvamassa entisestään Apulanta-elokuvan muodossa. Mitä uudella levyllä on sitten tuoda lisää, kun kaikki on jo saavutettu?
Mielenkiintoisilla bassoraidoilla päällystetyn, mutta aavistuksen turhan seesteiseksi jäävän rock-levyn.
Wirtasella on kyky tehdä tarttuvia kappaleita. Jostain kertoo esimerkiksi se, että yhtyeen tuoreimmalla kokoelmalevyllä kappaleita on 52. Tälläkin levyllä on jälleen useampi kappale, jotka helposti irtoavat pidempäänkin radiosoittoon. Pyörää ei ole lähdetty keksimään uudelleen. Ajoittain tuntuu siltä, että kykyä hyödynnetään hieman liikaakin. Siinä kohtaa yhtyeen tuorein, neljäs basisti Ville Mäkinen on paikallaan.
Perinteistä Apulanta-linjaa edustavat Sun kohdalla ja Viime vuoden marraskuuhun rullaavat ihan kivasti, ja Mäkisen rockabillyhenkeä ja funkkia yhdistelevä basson läpsyttely niihin ihan omanlaistaan särmää. Sellaista särmää saisi olla enemmänkin.
Levyä hieman pelastaakin Mäkisen freesi ote. Millaista jälkeä tulisi, jos koko yhtyeeseen tarttuisi sama riehakkuus? Nyt kappaleet hukkuvat yhden tietyn kaavan toistoon ja riskinotto puuttuu. Apulantaa pidetään useimmiten edelleen punk-bändinä. Sitä se pohjimmiltaan onkin. Siitä voisi kuitenkin antaa pienen muistutuksen.
Aineksia yhä on.
Tuomas Aflecht
Arvosteluasteikko:
0–1,9 p. hengenvaarallinen
2,0–4,9 p. kehno
5,0–6,9 p. keskinkertainen
7,0–8,9 p. hyvä
9,0–10 p. klassikko