Mokoma: 180 astetta – Iskelmärockin ja thrashin yhdistelmä on täten hiottu huippuunsa

”Tähän asti olen pitänyt Kuoleman laulukunnaita Mokoman uran huippukohtana. Vaikka 180 astetta ei tarjoa uusia tulokulmia, Mokoma osaa sillä tiivistää parhaiten sen, mistä bändissä on kyse”, kirjoittaa Jussi Mäntysaari arviossaan.

Teksti: Jussi Mäntysaari, kuva: Tuomas Järvelä

Mokoma: 180 astetta
Sakara

Luontevaa laulunkirjoitusta ja metallirunttausta.

Heti ensipyöräytyksen jälkeen tuntuu, että Mokoma on saanut 180 astetta -levyllä ilmaisunsa kauimmaiset kulmat taitettua siististi päällekkäin.

Mokoma on kaksijakoinen bändi: siinä vaikuttaa samaan aikaan hyvinkin suomipopahtavaa tai iskelmärockahtavaa sävelkulkua suoltava hittijyrä ja jumalattoman timmi thrash metal -ryhmä. Suurimmasta osasta biisejä vastaa laulaja Marko Annala, joka on lainannut sävelkynäänsä myös muun muassa Haloo Helsinki! -yhtyeelle.

Annala on tällä levyllä onnistunut viemään melodisuuden onnistuneesti huippuunsa ilman, että bändin leimallisesti metallinen ilmaisu kärsisi tai että homma kuulostaisi Kirka-heavyltä. Punamultaa on hidastempoinen ja musertavan hienon kertosäkeen sisältävä jyrä – kenties yhtyeen uran hitikkäin biisi. Uskalla elää on hämmentävän positiivinen metallibiisi, ja niin ikään armottoman tarttuva. Albumin päättävä herkistely Vapaa taas voisi Jukka Immosen sovittamana istua vaikka Jenni Vartiaisen albumille. Yhtenäistä näille kolmelle hitille on se, ettei mikään niistä tunnu yhtä opportunistiselta kuin vaikkapa Sydänjuuret-levyn Hei hei heinäkuu.

Kitaristit Kuisma Aalto ja Tuomo Saikkonen sekä basisti Santtu Hämäläinen ovat säveltäneet Annalan hitikkäämpien kappaleiden joukkoon perintempiä metallibiisejä, joista erityisesti upea, blackmetallinen Illan henki erottuu edukseen. Vaikka kappale on kansilehdessä tarinoivan Kuisma Aallon mukaan mahdollisesti Mokoman uran raskain, se sopii kokonaisuuden osaksi mainiosti.

Vaikka vertailu tallikaveri Stam1naan on keinotekoista ja varmasti muusikoista itsestään jopa ärsyttävää, on sanottava, että lemiläisryhmä jää tämän vuoden julkaisullaan lappeenrantalaisen isoveljensä varjoon. Kuin osoituksena tästä Mokoma on sisällyttänyt levylleen myös yhden ilmeisen kumarruksen nuoremmalle sisarukselleen: ensimmäinen single Valkoista kohinaa on kulmikkuudessaan ja luonnonvarojen loppumista käsittelevässä sanoituksessaan ilmiselvää Stam1naa.

Tähän asti olen pitänyt Kuoleman laulukunnaita Mokoman uran huippukohtana. Vaikka 180 astetta ei tarjoa uusia tulokulmia, Mokoma osaa sillä tiivistää parhaiten sen, mistä bändissä on kyse. Ehkä akustinen Varjopuoli oli lopulta tarpeellinen välityö, jotta kaikki kristallisoituisi. Helvetin hyvää työtä!

Arvio on julkaistu Rumbassa 11/12. Katso Valkoista kohinaa -single tästä.