My Dying Bride – For Lies I Sire

27.03.2009

Tämä on tullut tehtyä jo

Brittiläinen doom-suuruus My Dying Bride ei ole vuosikausiin tehnyt mitään selkeästi uutta. Sen sijaan se on esittänyt vaihtelevantasoisia uusintoja omasta menneisyydestään. Yhdennellätoista albumillaan yhtye on saavuttanut pisteen, jossa vanhojenkaan metkujen toistaminen ei enää onnistu järin mielenkiintoisesti.

For Lies I Sire kuulostaa siltä kuin My Dying Bride olisi tällä kertaa yrittänyt tehdä uuden version vuoden 1994 The Angel And the Dark River -albumistaan.

Valitettavasti tuntuu, että viidessätoista vuodessa yhtye on kadottanut uusiutumiskykynsä mukana kyvyn tehdä mieltä kaihertavia melodioita. Bändille ominainen ahdistus on edelleen läsnä musiikissa, se ei vain oikein tunnu kuulijasta enää miltään.

My Dying Bride osaa yhä luoda tummia tunnelmia ja kyllähän yhtyeen soundi tunnistettava on, mutta kokonaisuuden hallinnassa ovat monet seuraajat – kuten vaikkapa kotimainen Swallow the Sun – menneet ohi jo aikoja sitten.