Negative: Neon – Melankolinen rockspektaakkeli täynnä toivoa

”Levyn sisältö kantaa valtavat raamit kunniakkaasti”, sanoo Jose Riikonen arviossaan ja antaa Neonille neljä tähteä viidestä.

Teksti: Jose Riikonen, kuva: Warner Music

Negative: Neon
Warner

Joskus kuvitellaan, että musiikki paranee automaattisesti, jos siihen dumpataan päällekkäin järjetön määrä soitinraitoja, otetaan mausteeksi vähän lapsikuoroa ja lopuksi kaiutetaan ankaralla kädellä.

Tällöin saatetaan unohtaa, että höyryjyrän lailla päälle rymistelevä valtava soundi on pelkkä apuväline ja mauste, joka ei sinällään tuo tippaakaan lisäarvoa musiikkiin.

Negativen viides albumi on iso. Jimmy Westerlundin tuottaman ja Los Angelesissa äänitetyn Neonin perusvire on risteilyaluksen kokoluokkaa. Paikoin eeppinen meininki kuulostaa liki elokuvamusiikilta.

Onneksi sisältö kantaa valtavat raamit kunniakkaasti.

Negative on edelleen hyvin perinteinen stadionrockyhtye, joka luottaa tuttuihin sointukiertoihin ja tarttuviin melodioihin. Neonilla tutut ainekset ovat kuitenkin jalostettu huippuunsa.

Biisit ovat yksinkertaisesti hemmetin hyviä. Esimerkiksi kelpo radiohitti End Of The Line ei missään nimessä ole levyn parhaimmistoa.

Huonona päivänä en välttämättä innostuisi sanoitusten mielikuvituksettomista ratkaisuista. Esimerkki: ”You’re so fucking perfect / you’re so fucking cool / and I’m so fucking worthless / when I’m far from you”. Huoh.

Toisaalta ratkaisu on perusteltu ja kulkee käsi kädessä yllätyksettömien sävellysten kanssa. Ei Negative yritäkään keksiä pyörää uudelleen, vaan jopa tietoisesti leikittelee suureen rockiin kuuluvilla suurilla tunteilla.

Sovinnaisten mutta mainioiden kappaleiden jälkeen kuullaan viimeinkin yllättävä, mystisen kaunis lopetus. Se alleviivaa, että Neon saattaa olla päällisin puolin synkähkö levy, mutta sen ytimestä löytyy iso annos toivoa.

Arvio on julkaistu Rumbassa 8/10