Nightsatan: Midnight Laser Warrior – Syntikkamatka naapurigalaksiin

”Turkulaisbändi valjastaa humoristiset lähtökohtansa eeppiseksi ja tiivistunnelmaiseksi debyytiksi”, kirjoittaa Oskari Onninen arviossaan.

Teksti: Oskari Onninen, kuva: Nightsatan

Nightsatan
Midnight Laser Warrior
Solina

Mitä voisikaan odottaa yhtyeeltä, jonka jäsenien taiteilijanimet ovat Wolf Rami, Mazathoth sekä Inhalator II, ja jonka syntymään on vaikuttanut olennaisesti Wolf Ramin halu ”soittaa doom metalia ilman paitaa”?

Viime vuoden Tulevaisuuden tusinaan valitusta Nightsatanista jää väistämättä kuva, että bändin henkinen Millennium Falcon kiitää pitkälti huumori polttoaineenaan. Siltä turkulaistrion debyytti ei kuitenkaan kuulosta – ja hyvä niin.

Midnight Laser Warrior on vinksahtaneella tavalla äärimmäisen aito levy. Sitä voi tietysti odottaakin yhtyeeltä, jonka dogmana on tehdä konemusiikkia ilman minkäänlaisia taustanauhoja tai looppeja.

Se myös nostaa Nightsatanin kerrasta siihen turhankin harvalukuiseen suomalaisbändien sarjaan, joiden musiikki ei ole millään muotoa ulkomaanelävien peesailua ja trendien haistelua. Nightsatan ottaa lähtökohdakseen kosmisen kitschin ja ylenpalttisen tyylittömyyden, mutta toteuttaa sitä sellaisella pieteetillä, että lopputulos muuttuu äärettömän tyylikkääksi.

Bändin omaperäisestä avaruussyntikkatunnelmoinnista tulee mieleen ensimmäisenä Aavikko soittamassa Goblin-yhtyeen tekemiä soundtrackeja Dario Argenton mestarillisiin kauhuelokuviin.

Välillä bändin toisteiset triolimelodiat muistuttavat Magyar Possesta, toisaalta syntikkariffit menisivät kitaroilla soitettuna kappaleesta riippuen joko Circlestä tai Black Sabbathista. Death Chess 2000 -biisin kiihdytys on taas suoraan kuin midiversio Godspeed You! Black Emperorin tuotannosta. Heavy soi levyllä lähinnä sen riffeissä.

Instrumentaalisen albumin keskeisin vahvuus on sen luoma atmosfääri. Tunnelma on tiivistetty niin kireäksi, ettei minkäänlaista laulajaa ehdi edes kaivata.

Trion konerummut paukkuvat ylväinä ja kappaleet ovat toinen toistaan eeppisempiä avaruusodysseioja. Parhaana esimerkkinä mainittakoon Ninja Apocalypse, joka ehtii kypsytellä seitsemän ja puolen minuutin ajan, ennen kiihdytystään avaruusalusten takaa-ajoelektroksi.

Bändin musiikin voimasta kertoo se, että kun asettuu makuulle, sulkee silmänsä ja laittaa Midnight Laser Warriorin soimaan, voi tuntea sinkoutuvansa galaksien halki jonkinsorttisessa avaruuskapselissa. Eikä siltä viidenkymmenen minuutin reissulta haluaisi millään palata kotiplaneetalle.

Arvio on julkaistu Rumbassa 15/10