Erinomainen kiertuedokumentti brittipopin seestyneestä dinosauruksesta.
Jos olet joskus menettänyt uskosi Oasikseen, tämä dvd palauttaa sen. Lord Don’t Slow Me Down on koko illan dokumentti Manchesterin suurimman yhtyeen uran tähän mennessä massiivisimmasta maailmankiertueesta, joka alkoi toukokuussa 2005 ja päättyi maaliskuussa 2006. Se on sanalla sanoen upea.
Paitsi upea, Baillie Walshin kuvaama elokuva on myös kaunis, tyylikäs, hillitty ja hauska. Se ei etsi sensaatioita, sen taustalla ei kuulla mahtipontista kertojaääntä, sitä ei ole tehty myyttejä pönkittämään.
Se luottaa kauniiden, suurelta osin mustavalkoisten kuvien ja menestyvälle rockyhtyeelle arkisten asioiden voimaan. Se luottaa Gallagherin veljesten karismaan ja tekee siinä aivan oikein.
Noel Gallagher suhtautui hankkeeseen etukäteen epäilevästi. ”Ajat, jolloin joimme samppanjaa cowboy-saappaasta kymmeneltä aamulla, ovat ohi”, hän sanoo dokumentin Q&A-osuudessa.
Lord Don’t Slow Me Down onkin tietynlainen myytinmurtaja. Se ei mässäile seksillä, huumeilla tai edes sisällä minkään valtakunnan sekoilua. Se yksinkertaisesti esittelee arvokkaasti varttuneen, soitannollisesti elämänsä kunnossa olevan bändin. Ja bändin uskollisen fanijoukon, joista elokuva yhtä lailla kertoo.
Elokuvan hauskimmassa ja sympaattisimmassa kohtauksessa Oasiksen jäsenet pelaavat takahuoneessa Frustration-lautapeliä, jonka suomalaiset tuntevat Kimblenä. Noel voittaa kolmannen kerran peräkkäin.
Jotenkin tuntuu, etteivät lautapelit kuuluneet Be Here Now -kiertueen takahuonetarpeistoon.
Klassikkokamaa ovat myös Gallagherien pitkin kiertuetta myöntämät radio- ja puhelinhaastattelut. Japanilaisjournalistit saavat jututtaa yhdeksän tunnin aikaerosta toipuvaa Noelia, joka on juuri edellisenä iltana saanut aikaiseksi kiertueen mehevimmän riidan Liamin kanssa.
Gem, Andy ja Zak eivät juuri puhua pukahda, mutta heidän ansiostaan Oasis kuulostaa keikkapätkissä paremmalta kuin koskaan.
Dvd:n kruunaa bonuslevy, jolla nähdään kokonaisuudessaan Oasiksen Manchesterin-keikka heinäkuulta 2005. Kamerakulmissa ja tunnelmassa piisaa, mutta soundi on hetkittäin hiukan liikaa alapäävoittoinen.