Paavoharju – Laulu Laakson kukista

18.05.2008

Huumorintajuista hartautta ja poppivieheitä.

Paavoharjun toinen albumi olisi voinut saada nimekseen Alain Resnaisia mukaillen “Päivä ja usva”. Päällimmäisenä siitä jää mieleen etäisesti bergmanilainen tunnelma, raikkaita alkukesän päiviä joiden valon muistojen linssi hajottaa, elämän ilo jonka sydämessä on kuoleman suru.

Vastakohtien leikkiä Lauri Ainala joukkoineen ei käsittele turhan totisesti: ensimmäisenä korviin levyltä tarttuivat dance-henkiset raidat Kevätrumpu ja Uskallan, joista jälkimmäisessä itsensä löytämisen eetos leikittelee uuden ajan retoriikalla.

Toistuvien kuuntelukertojen jälkeen huomaa, miten huolellisesti levyn jättämien muistojen utuisuus on synnytetty. Mieleen jääviä lauluja levyllä on vain nelisen kappaletta, kaikki eri laulajien esittämiä, jolloin niiden ymmärtää olevan vain jonkinlaisia houkutuslintuja – kohoumia maisemassa, joiden kautta kuulija vietellään laakson taikapiiriin. Niitä ympäröivissä instrumentaalikappaleissa biitit, instrumentti- ja äänisamplet, puheen- ja laulunpätkät herättävät paljon mielleyhtymiä, mutta eivät kuitenkaan ankkuroi musiikkia mihinkään tuntemaani diggailun kohteeseen.

Juuri tämä avomielinen omapäisyys Paavoharjussa viehättää: että osataan lumoutua musiikeista ja tunnelmista hyvin laajalla skaalalla sekä löydetään niihin aina joku oma kulma.

Lisää luettavaa