Pariisin kevät: Kaikki on satua – Hyökkäävämmin, jahtaavammin, uhkaavammin

23.02.2012

”Kaikki on satua -niminen tuotos ei ole painajainen vaan lyhyt, ahdistava uni, josta säpsähdetään nopeasti hereille”, kirjoittaa Auroora Vihervalli arviossaan.

Teksti: Auroora Vihervalli, kuva: Sony

Pariisin kevät: Kaikki on satua
Sony

Kuinka talvi tuli Pariisiin.

Olipa kerran mies, joka perusti bändin. Hän nimesi sen kauniisti, tietäen että ennen lakastumista aina kukkii. Ensimmäinen levy, Meteoriitti nimeltään, oli terävä observaatio ympäröivästä maailmasta: siinä katsottiin tuntemattomia ohikulkijoita silmiin, haluttiin pitää nuoruudesta kiinni ja pidettiinkin.

Kesäyönä tarinamme päähenkilö saattoi kuiskata korvaan: ”Sano ’ota mun vaatteet’, sano jotain, mitä vaan. Siteeraa vaan jotain Pentti Holappaa.” Rakkauden perään hän ei juossut, koska siihen ei ollut tarvetta.

Ilmestyi toinen albumi Astronautti. Se oli yllättävän kevyt levy ollakseen niin painava. Astronautti lennätti omaan maailmaansa, kuulaaseen ja katoavaiseen. Astronautilla ei sanottu elämälle ”ei”, mutta jotain kaihoisaa levyn kappaleissa oli. Pian lauluntekijän lahjakkuus huomattiin, alettiin kuhista ja kehua.

Kakkosalbumin lopetusbiisissä satumme sankari puki sanoiksi tunteen, joka oli hallinnut häntä pitkään: ”En pelkää mitään enempää kuin että saavun perille, maailma pysähtyy ja ymmärrän: on kaikki ollut kuin värjättyä vettä.

Sitten tuli synkkä ja myrskyinen yö, mielentila, uusi levy. Kaikki on satua -niminen tuotos ei ollut painajainen vaan lyhyt, ahdistava uni, josta säpsähdetään nopeasti hereille.

’Mitä sinä tahdot minusta’, minä huudan ja peitän korvani, etten kuulisi vastausta.” Säpsähdys.

Hetken kuluttua unohdat kaiken, mitä sinulle koskaan tapahtui.” Säpsähdys.

Lopeta selittäminen, lopeta selittäminen, lopeta selittäminen. Lopeta!” Säpsähdys.

Hyökkäävät rumpukompit, uhkaavat sähkökitarat, jahtaavat melodiat. Pelko piilotettuna nopeisiin pop-kappaleisiin. Säpsähdys.

Ja näin Pariisin tuli talvi. Uusin levy ei herättänyt samanlaista elämäniloa kuin edeltäjänsä. Se ei johtunut siitä, etteikö se olisi ollut oivallinen, vaan siitä, että niin hovi kuin kansakin odotti kyseiseltä trubaduurilta pilkettä ja varmoja hittejä. Nyt kun niitä sai etsiä, valtakunta empi mutta oppi lopulta pitämään näistä uusista säpsähdyksistä.

Sen pituinen se – tällä kertaa. Jatkuu seuraavalla levyllä.

Arvio on julkaistu Rumbassa 2/12. Kuuntele levy Spotifysta.

Lisää luettavaa