Pink Floydin joutsenlauluksi kaavailtu The Endless River -levy on julki – Rumban kriitikot tutustuivat albumiin

Pink Floydin The Endless River -albumi julkaistiin tänään. Vuonna 2008 kuolleelle kosketinsoittajalle Richard Wrightille omistettu albumi on sikälikin huomioarvoinen, että näillä näkymin se jää reteät 250 miljoonaa albumia myyneen jättiläisyhtyeen viimeiseksi levyksi.

Millaisen loppukaneetin Pink Floydin ura sitten saa? Pyysimme Rumban tekijäkunnalta nopeat kommentit siitä, millaisen ensivaikutelman tämä The Division Bell (1994) -albumin äänitysten aikaan alkunsa saanut julkaisu heille antoi.

Vastaamassa ovat Episodi-lehden toimituspäällikkönäkin tunnettu Jussi Huhtala, Juha Wakonen, Iida Sofia Hirvonen ja Saku Schildt.

The Endless River on sanalla sanottuna kummallinen esitys. Instrumentaalikappaleet leijuvat eteerisinä, David Gilmour väläyttelee kitaramaestron taitojaan, kosketinsoittimet hönkäilevät utuisesti ja koko paketti tuntuu jokseenkin päämäärättömältä ambient-putkulalta. Miksi levy on julkaistu? Onko sen ainoa funktio olla yhtyeen kunnianosoitus edesmenneelle jäsenelleen? Onko sillä yritettykään vastata Pink Floyd -albumille automaattisesti lankeaviin kohtuuttomiin odotuksiin?

Koska levy ei ole kertakäyttökamaa, jätän pienen takaportin auki, josko albumista muodostuisi tiiviimmän kuuntelun myötä vahvempi kuunteluelämys. Ensivaikutelman perusteella kuitenkin sanon, ettei Endless Riveristä voi puhua samana päivänäkään Pink Floydin oikeiden levyjen kanssa. Albumi vaikuttaa kuriositeetilta, joka kohteliaasti ohitetaan nopeasti yhtyeen maineikasta diskografiaa listatessa.”

– Saku Schildt

”Vaikka mukana ei olekaan Roger Watersia, niin silti tulee mieleen 1970-luvun Pink Floyd ja etenkin Wish You Were Here -albumi. Hetken jo kuvittelin, että seuraavaksi Shine on You Crazy Diamond lähtee soimaan. Tämä on nostalginen levy, jossa on ambient-tyylistä tunnelmallista maalailua ja David Gilmourin upeaa kitarointia. Silti tuli olo, että nämä ovat enemmänkin pelkkiä aihioita kuin valmiita biisejä. Kyllä tämä Pink Floyd -fanille kelpaa, mutta en lähde tuulettelemaan.”

– Jussi Huhtala

”Kuuntelin levyn kerran ja jo puolivälissä minulle tuli vähän huono olo, kuin istuisin keinuvan ruotsinlaivan diskossa. David Gilmourin kitaran ujellus ja SÄHKÖPIANO kuulostavat sinisiltä kieppuvilta valonheittimiltä ja pölyisiltä savukoneilta. Aika samanlainen ysäristudiosoundi kuin Division Bell -levyllä.

Ei Endless River aivan järkyttävä ole, mutta voisi se olla ainakin puolet lyhyempi. Vaikka tämä onkin Adult Oriented Progea, 21 biisiä tätä on liikaa. Stephen Hawking kuulostaa paljon symppiksemmältä ja scifimmältä laulajalta kuin Roger Waters. Tehkää Stephen Hawkingista Pink Floydin vakituinen laulaja, niin alan fanittaa Pink Floydia taas.”

– Iida Sofia Hirvonen

”Minä rakastan David Gilmouria. Ja minulle Pink Floyd tulee aina olemaan maailman paras yhtye. Mutta ei siitä valitettavasti nyt mihinkään pääse, että ainakin näin parin kuuntelukerran jälkeen The Endless River vaikuttaa suhteellisen turhalta julkaisulta.

Levyllä on 18 raitaa, mutta niistä vain pari kolme ovat varsinaisia kappaleita. Loput soivat pelkkinä pariminuuttisina melodisina aihioina, joiden sinänsä aivan valtavan viehättävät tapailut lainehtivat toisiinsa kiusallisen helposti kiinni. Ryhtiä ja rakennetta niistä on siis turha etsiä.

Albumilta löytyy totta kai runsaasti Gilmourille tyypillistä ilmavaa kitarointia, mutta julkaisun todelliseksi ansioksi on nostettava Richard Wrightin yksinkertaisesti upeita äänimaisemia piirtävien kosketinosuuksien säilöminen meidän kaikkien kuultavaksi. Vaikka julkaisun kama onkin pääsääntöisesti Division Bell -levyn ylijäämistöä, Wright onnistuu tallentamaan Pink Floydin parhaiden päivien perinnön.

Sinänsä arvokkaista yksityiskohdistaan huolimatta lopputulos kuulostaa harmittavasti keskeneräiseltä. Eihän Endless River mikään varsinainen levy ole: se on kokoelma samojen kansien väliin pöytälaatikosta pelastettuja kauniita muistoja.”

– Juha Wakonen

Kuuntele The Endless River alta: