Aliarvostettu kitarapopyhtye heräilee horroksesta
Harvakseltaan levyttävä Puk esittää asiansa suomen kielellä, mutta perinteisen suomirockin kanssa bändillä ei ole paljoakaan tekemistä. Pikemminkin yhtyeen tyylikkään melankolisessa kitarapopissa kuuluvat vaikutteet parin viime vuosikymmenen brittibändeistä.
Kaksi aikaisempaa Puk-albumia, Grönlanti (2000) ja Kadonnut manner (2004), ovat tasokkaita, joskaan eivät varsinaisesti klassikkotason teoksia. Sama pätee Koordinaatteihin, vaikka tuntuukin siltä, että tällä kertaa tarjolla on edellislevyjä tasapainoisempi kokonaisuus. Keulahahmo Jussi Ojajärven kappaleet ovat melodisesti vahvoja ja teksteiltään oivaltavia, ja yhtye esittää ne terävällä otteella.
Puk taitaa olla liian fiksu ja tyylitajuinen yhtye laajempaan kansansuosioon. Sääli, sillä suositumman bändin levyjä tuskin tarvitsisi odottaa liki puolta vuosikymmentä.