”Ryan Adamsin neljästoista albumi pursuilee 1980-lukulaista valtavirtarocksoundia, jossa Amerikan sydänmaa hämärtyy neonvaloja hohtavaksi yöksi, autot lipuvat pimeydessä ja radiosta soivat Tom Pettyn ja Bruce Springsteenin kaihoisat laulut vapaudenkaipuusta”, maalailee Kimmo Vanhatalo arviossaan.
Teksti: Kimmo Vanhatalo, kuva: PAX-AM
Ryan Adams: Ryan Adams
Columbia
Päätoimittajamme antoi tämän Ryan Adamsin nimettömän albumin käteeni saatesanoin: ”Tämä uusi Ryan Adams on kyllä jo aika Bryan Adamsia.” Eikä hän puhunut perättömiä.
Tämä Adamsin neljästoista albumi pursuilee 1980-lukulaista valtavirtarocksoundia, jossa Amerikan sydänmaa hämärtyy neonvaloja hohtavaksi yöksi, autot lipuvat pimeydessä ja radiosta soivat Tom Pettyn ja Bruce Springsteenin kaihoisat laulut vapaudenkaipuusta.
Levyn suoraviivaista rockia kuunnellessa 2000-luvun alun ihmepoika-Adams, joka saattoi julkaista kolme levyä vuodessa ja hyppelehtiä genrestä toiseen vain todistaakseen, että pystyi siihen, tuntuu kovin kaukaiselta. Se Adams ei ehkä olisi koskaan suostunut julkaisemaan levyllistä näin takuuvarmaa perusrockia, mutta ehkä hän ei ollutkaan niin sinut itsensä kanssa kuin nykypäivän tasapainoisempi Adams.
Vuoden jännittävintä levyä Ryan Adamsista ei millään saa väännettyä, mutta kuin varkain se onnistuu viettelemään puolelleen. Ehkä pieni annos Bryania ei olekaan niin paha juttu.
Arvio on julkaistu Rumbassa 7/14.