Slash: Slash – Kitarasankarin soololevyn koukku ei ole kitaransoitossa

14.04.2010

”Slashin levy nojaa lähes täysin nimekkääseen vierailijakaartiin”, väittää Jose Riikonen arvostelussaan.

Slash: Slash
Roadrunner

Jos ei olisi tilasta pulaa, ruotisin tämän albumin biisi biisiltä, sillä Slash-levy ei ole millään tavalla yhtenäinen kokonaisuus.

Joka kappaleella vierailee eri solisti, eikä yksin Saul ”Slash” Hudsonin kitarointi onnistu millään linjaamaan albumille punaista lankaa.

Nykyään Velvet Revolverissa soittavan ex-Guns N’ Roses -kitaristin debyyttisoolo on silti mielenkiintoinen sillisalaatti. Tästä kuuluu kunnia hurjalle vierailijakaartille – vai voiko joku väittää, ettei musiikillinen erektio ala orastaa, kun samalla levyllä kuullaan esimerkiksi Lemmy Kilmisteriä, Iggy Popia ja Chris Cornellia?

Levy nojaakin lähes täysin vierailijoihinsa. Slashin soitto on taitavaa, mutta harvoin kovin kiinnostavaa tai tunteita herättävää.

Kiusallisimmillaan Slashista tulee mieleen egoistinen kitarasankari, joka on kiukutellut väkisin tilutustaan levylle mahdollisimman paljon, vaikkei kappale sitä välttämättä kaipaisikaan. Kun Slash malttaa soittaa biisin ehdoilla, on meno komeaa.

Epätasainen kokonaisuus seilaa yhdentekevän erinomaisen väliä, ja suurin osa kappaleista jää ”ihan hyvä”-akselille. Selkeästi kolmen tähden puolelle noustaan Lemmyn ja Iggy Popin ansiosta, joista etenkin jälkimmäisen We’re all gonna die on tyrmäävän hienoa rock ’n’ rollia.

Teksti: Jose Riikonen, kuva: Scott Penner

Arvio on julkaistu Rumbassa 5/10

Lisää luettavaa