Spoon – Ga Ga Ga Ga Ga

17.08.2007

Teksasilainen Spoon on suoltanut levyjä jo 90-luvun puolestavälistä ja synnyttänyt kaikessa hiljaisuudessa fanipohjan, jonka turvin Ga Ga Ga Ga Ga teki mahdottomalta tuntuvan tempun ja piipahti Yhdysvaltain albumilistan Top 10:ssä.

Euroopalta bändi on vielä löytämättä, mikä on tietysti Euroopan oma häpeä.

Ga Ga Ga Ga Ga on upea popalbumi. Sen kymmeneen biisiin ja 35 minuuttiin mahtuu valtasti musiikillisia, soundillisia ja sovituksellisia oivalluksia. Ja mikä parasta, jokaiselle oivallukselle on löydetty oma luonteva paikkansa.

Monista ideoistaan huolimatta Ga Ga Ga Ga Ga ei siis ole yltäkylläinen ja levällään oleva runsaundensarvi, vaan tiukka ja harkittu kokonaisuus. Eräs kriitikko vertasi sen kappaleita huolella trimmattuihin bonsai-puihin.

Spoon on nykyisellään kaukana jenkki-indien keskitiestä. Ga Ga Ga Ga Ga maistuu soulille, 60-luvun popille, barokille ja psykedelialle. Se tuo mieleen edesmenneen Jellyfishin sekä The Coralin ja Field Musicin kaltaiset brittibändit. Levyn kuunteleminen kannattaa aloittaa You Got Yr. Cherry Bombista, joka saattaa olla vuoden 2007 paras poplaulu.

Lisää luettavaa