Suvereenin poptaiteilijan hivenen kaksijakoinen kakkoslevy – arviossa Vesala

"Sanoittajana ja ilmaisijana Vesala onkin aivan maailman huippua. En voi kyllin korostaa, miten rakastan hänen pieniä sivuaskeliaan näennäisen helpossa ja suoraviivaisessa kerronnassa, jotka hätkähdyttävät kuuntelemaan kappaleita uusin korvin, jonain erityisenä", kirjoittaa Markus Hilden.

14.02.2020
Vesala - Etsimässä rauhaa
Warner
8,0 / 10

Paula Vesalan ensimmäinen varsinainen soololevy oli yksi ilmestymisvuotensa 2016 menestyneimmistä, ja levy sekä sen single Tequila palkittiin Emma-pystillä. Tequilaa on kuunneltu Spotifysta pitkälti yli 11 miljoonaa kertaa.

Parin viimeisen vuoden aikana Vesala on ilmeisesti puuhaillut toisen albuminsa parissa pitkään ja hartaasti, sillä sen kaksi ensimmäistä singleä Nyt on lähtö ja Mul ei oo lapsuudensankarii ilmestyivät jo vuoden 2018 puolella. Etenkään jälkimmäisestä kierrepallosta ei ollut isoksi hitiksi, mutta se oli jylhyydessään harvinainen eturivin popparin singlejulkaisu ja eräs Vesalan uran täysosumia. ”Vanhuudestaan” huolimatta se on myös temaattisesti Etsimässä rauhaa -levyn avainkappaleita.

Albumilta on helpompi listata heikot hetket, joten aloitetaan niistä. Kuningas sopisi paremmin ehkä Ellinooran albumille (kaikella rakkaudella Ellinooraa kohtaan) ja siinä on myös hitunen Coldplayn edm-kautta. Toisin sanoen: pätevä poplaulu, jossa Vesalan erityisyys ei pääse lainkaan esille. Samaan kategoriaan voi laittaa myös Uusia unelmia -hittisinkun, joka on kappaleena kuitenkin selkeästi pidemmälle viety ja kiinnostavampi.

Levyn loppupuolen Auringon lallatilaa-rallattelu on kuin tehty Ruispopin rantalavan edessä huojumiseen ja maailmassa on varmasti siihen turhempiakin kappaleita, mutta tälle levylle kyllä ei.

Pääosin Etsimässä rauhaa on kuitenkin mitä upeinta kokeellisempaa popmusiikkia valtavirran ytimeen. Esimerkiksi Robynin suruisista tanssailuista muistuttavan Me tanssitaan liian vähän -kappaleen kliimaksi eli lähtö viimeiseen kertosäkeeseen on yksi viime vuosien nostattavimpia kotimaisia pophetkiä. Erinomaisen Makaroonilaatikkoo-kappaleen sanoituksen pätkä ”Sun jäljiltäsi beibi / Mun pää on makaroonilaatikkoo / Oon järjiltäni maybe / Aivot on aladobiaavikkoo” puolestaan ansaitsee jo yksin leijonanosan arvosanan pisteistä.

Sanoittajana ja ilmaisijana Vesala onkin aivan maailman huippua. En voi kyllin korostaa, miten rakastan hänen pieniä sivuaskeliaan näennäisen helpossa ja suoraviivaisessa kerronnassa, jotka hätkähdyttävät kuuntelemaan kappaleita uusin korvin, jonain erityisenä. Monet levyn kappaleista viittaavat Vesalan eräänlaiseen nomadielämään poikansa kanssa ja aikaan, jota hän vietti Yhdysvalloissa muutama vuosi sitten, ja niissä kuuluvat sekä parisuhteet, perhearki että itsetutkiskelu.

Levyn vaisumman loppupuolen vuoksi albumia ei voi kutsua mestariteokseksi, mutta erittäin hyväksi kuitenkin. Vähäeleinen päätösbiisi Puisia taloja muistuttaa Vesalan neroudesta pienten ihmissuhdetarinoiden kertojana ja se on lohdullinen loppu kriisejäkään kaihtamattomalle levylle:

”Me nähdään vieläkin / Sä tuut perjantaina taas / Ja ehkä käykin niin / Et jäätkin näihin maisemiin.”

Samaa toivomme Vesalalta – olet aarre!

Lisää luettavaa