The Virgins – The Virgins

27.03.2009

Levytysneitsyyden menetys tanssittaa diskossa muttei kotona

The Virgins kuulostaa niin newyorkilaiselta indierockbändiltä kuin kuvitella saattaa. Se on tavallaan kevytversio The Strokesista, pörrötukkainen poikabändi ilman kunnon käkkäröitä. Nelikön musiikki ei yllä ihan Is This Itiin, muttei se myöskään ole yhtä perinteistä NY-kitarasoundia kuin heidän esikuvillaan.

Onneksi Virgins osaa viihdyttää muutenkin kuin mielikuvia synnyttämällä. Nimettömän debyyttialbumin tahtiin on helppo tanssia, mutta kestävään kotikuunteluun siitä ei ole. Rich Girls, Teen Lovers, Murder ja Private Affair ovat kuitenkin hyvä saldo diskosuosion hankkimiseksi.

Esikoislevylle tyypillisesti albumin biisimateriaali on varsin sekalaista, mutta tällä kertaa vaihtelevuus on ainoastaan hyve. Tosin leffasamplet olisi voinut jättää suosiolla pois, mutta niillä lienee hankittu kanteen varoitus lyriikoiden arveluttavasta sisällöstä.

Virginsistä nauttii enemmän pienissä annoksissa kuin kokonaisuutena, vaikkei levyn kesto ylitä puolta tuntia kuin kymmenellä sekunnilla.