Turisas & Moonsorrow: Folkmetallin airuet ovat kuin yö ja päivä

Hämeenlinnalainen Turisas ja helsinkiläinen Moonsorrow edustavat samaa genreä, mutta ovat samalla toistensa vastakohtia. Turisaksen kappaleissa kaikuu jopa Monty Python -henkistä ilkikurisuutta, kun Moonsorrow puolestaan pysyy alusta loppuun haudanvakavana. Kumman levy vetää yhteisarviossa pidemmän korren?

Teksti: Tapio Ahola, kuva: Ossi Laakso

Turisas: Stand Up and Fight
Century Media
Moonsorrow: Varjoina kuljemme kuolleiden maassa
Spinefarm

Vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä folkvaikutteita musiikkiinsa sisällyttävät suomalaiset metalliyhtyeet ovat ulkomailla erityisen kovassa huudossa. Myös helmikuussa uudet albuminsa julkaisseet Turisas ja Moonsorrow voidaan lukea alan piiriin, vaikka yhtyeet ovat monella tapaa toistensa vastakohtia. Yhdistävänä tekijänä toimii tosin kummankin musiikin elokuvallisuus.

Turisasta voisikin nimittää musiikilliseksi vastineeksi huumoripitoiselle historialliselle seikkailuelokuvalle. Bändin kolmannen albumin kappaleet ovat iskeviä, tiiviitä ja kaikessa mahtipontisuudessaan niin ylitsevuotavan dramaattisia, että niitä on vaikea ottaa vakavasti. Välttämättä ei ole tarkoituskaan: esimerkiksi Venetoi! – Prasinoi! -kappaleen alku tuo niin selvästi mieleen Monty Pythonin historialliset elokuvat, ettei kyse voi olla sattumasta.

Turisas tekee helppoa, hauskaa ja viihdyttävää musiikkia, eikä sellaisessa tietenkään ole mitään vikaa. Huippusuoritukseen on kuitenkin vielä matkaa, mikä käy ilmeiseksi, kun otetaan vertailukohteeksi toinen tässä arvostelussa käsiteltävistä levyistä.

Kuudes Moonsorrow-albumi Varjoina kuljemme kuolleiden maassa ei ole lainkaan helppo eikä hauska. Albumin neljä varsinaista biisiä kestävät kukin yli kymmenen minuuttia, ja musiikin yleissävy on alleviivatun synkkä, ihan kuten maailmanlopun jälkeisestä ajasta kertovan teemalevyn voisi kuvitellakin olevan.

Varjoina kuljemme kuolleiden maassa on huikea albumi. Se on useiden muiden metallin mestariteosten tapaan enemmän yhtenäinen tunnetila kuin pelkkä kokoelma kappaleita. Mukana on niin tummaa tunnelmointia, jämäkkää riffittelyä kuin lumoavaa kauneutta, josta esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Huuto-kappaleen pääteema. Harvalla levyllä näkemys ja taito lyövät kättä näin hedelmällisesti.

Moonsorrow on jo aikaisemmilla tekemisillään noussut yhdeksi kolmannen vuosituhannen merkittävimmistä metallibändeistä Suomessa, ellei koko maailmassa. Nyt käsillä onkin sitten todellinen mestariteos.

Arvio on julkaistu Rumbassa 2/11

Kolmantena pyöränä:

Moonsorrow’n yhteydessä tulee mainita helsinkiläinen Draugnim, jonka
kanssa Moonsorrow’n veljespari Ville ja Henri Sorvali on työskennellyt pitkään. Draugnimin viime lokakuussa julkaistu Horizons Low -albumi jäi ilmestyessään vaille kummempaa huomiota, vaikka levy kestää vertailua minkä tahansa alan teoksen kanssa. Draugnim esiintyy Moonsorrow’n lämmittelijänä Helsingin Nosturissa 1.4. ja Jyväskylän Lutakossa 15.4.

Draugnim: Horizons Low
Spinefarm

Kotimaisen pakanametallin kunkkuna päsmäröivä Moonsorrow on saanut haastajan. Tai no, miten asetelman nyt sitten ilmaiseekaan: edellä mainitun menestysbändin basisti Ville Sorvali kun on häärinyt Draugnimin uutuuslevyn äänittäjänä, ja hänen velipoikansa Henri toimi samoissa tehtävissä yhtyeen edellisellä albumilla.

Paljonko asiasta on kiittäminen Sorvaleita, en tiedä, mutta pahuksen komeaan muotoon Draugnim on saanut viikinkipaatoksensa hiottua. Bändi yhdistelee melodisuutta, vihaisuutta ja melankoliaa juuri oikeassa suhteessa niin, että ihokarvat nousevat pystyyn joka biisillä.

Päälle viisiminuuttiset kappaleet jyräävät kukin samaan tyyliin eteenpäin, mutta puuduttavuus torjutaan mainioilla kitaramelodioilla ja komeilla kosketinsoitinmatoilla. Kitaroiden sävekuluissa on suorastaan slaavilaista kaihoa – samoja kuvioita voisi soittaa vaikka balalaikalla leirinuotion loimussa.

Helsinkiläisbändi piirtää Horizons Low’n avulla nimensä paksulla tussilla pakanamaan kartalle. Nyt loppuvuodesta voi alkaa pikkuhiljaa katsella kuluneen vuoden levysatoa, ja tässä on vahva ehdokas vuoden metalliyllättäjän arvonimelle.

Saku Schildt

Arvio on julkaistu Rumbassa 17–18/10

OIKAISU: Henri ja Ville Sorvali ovat serkuksia, eivät veljeksiä, kuten Draugnim-arviossa mainitaan.