Usher – Here I Stand

17.06.2008

Erittäin taitavaa roskaa.

Usherin uran olisi odottanut lopahtaneen jo useampaan otteeseen. Verrattuna suureen osaan r&b-virkaveljistään ukolla on kuitenkin muutakin kuin vatsalihakset ja muokattavaksi sopiva ääni.

Tekemällä albumin toisensa perään ajankohtaisten huipputuottajien, kuten tällä kertaa Polow Da Donin, Jazze Phan ja J. Rotemin, kanssa ja maustamalla niitä tarkkaan laskelmoiduilla artistivierailuilla onnistuu murtamaan Yhdysvaltojen listalukuja ylläpitävän kansan sydämet.

Etukäteen tylsäksi kuvittelemani Here I Stand tarjoilee tieteellisen tarkkaa viihdettä. Tempoiltaan ja dynamiikoiltaan sopivasti vaihtelevat biisit ovat täydellisen tuotannon lisäksi täydellisesti kynäiltyjä alusta asti.

On melkoinen taito saada vaikkapa Trading Places -kappaleen tekstisisällöt kuulostamaan tyylikkäiltä. Paikkojen vaihtaminen nimittäin tarkoittaa siinä lähinnä sitä, kumpi on päällä, kumpi alla. Onhan se toki aika merkittävä asia. Myös se, miten kauniisti samaisessa biisissä voi laulaa ”You order Chinese food / right before you do me”, on häkellyttävää. Ostan annoksen!

Lisää luettavaa