Väärällä ja oikealla taajuusalueella – Jukka Lindström Hittikarusellin vieraana

Suurelle yleisölle Noin viikon uutiset -ohjelmasta tutuksi tulleen JUKKA LINDSTRÖMIN musiikkimaku on kehittynyt Beastie Boysista ja 1990-luvun rähjäisestä vaihtoehtorockista syleilemään musiikillisia herkkuja Eppu Normaalin Aknepopista The Shinsin indiepoppiin ja Paperi T:stä Charles Mingusin jazziin. Hittikarusellissa selvitettiin, miten koomikon pokka piti, kun arvosteltavaksi iskettiin kolkkoa listapoppia, lämminhenkistä suomiräppiä ja Yhdysvaltain tuoreesta presidentistä ahdistunutta indierockia.

30.05.2017
Cloud Nothings
Enter Entirely
6,9

Enter Entirely on rosoisen 1990-lukulaisesti rokkaava näyte 25-vuotiaan Dylan Baldin johtaman Cloud Nothingsin neljänneltä levyltä Life ­Without Sound.

”Soundeiltaan tämä oli juuri sellaista musiikkia, josta tykkään. Olen 1990-luvun teini, joten nuorena kovia bändejä olivat Nirvanan, Smashing Pumpkinsin ja Dinosaur Jr.:n kaltaiset nimet. En kuitenkaan pitänyt tässä siitä, että kertosäe ja säkeistö olivat eri maailmoista. Kertosäe kuulosti Holelta, mutta säkeistö oli jotain muuta.

Kitarasoolot ovat turhia, jos ei vedä ihan överiksi, kuten esimerkiksi Dinosaur Jr.:n J Mascis. Tässä soolo tuntui vähän turhalta tiluttelulta. Kappale oli liian pitkä ja kertsi lähti turhan myöhään.

Tässä ei oltu välttämättä mietitty tehokkaan popkappaleen muotoa. Ehkä nykyisen elämänrytmin mukainen musiikinkuuntelu Spotifysta ja Youtubesta on vähän vääristänyt suhdetta musiikkiin. Etsin yksittäisiä todella hyviä kappaleita. Voisin kuvitella, että tykkäisin tästä osana levykokonaisuutta.

Olisi hauska tietää, miten nykypäivän teinit ja parikymppiset kokevat tällaisen ysärifiilistelyn. Tuntuuko se yhtä laimealta kuin Primal Screamin 1970-luvun rock tuntui itsestäni 1990-luvun puolivälissä?

Välillä on vaikuttanut siltä, että kitararock on tulossa takaisin, mutta ei se sitten kuitenkaan ole tullut. Ehkä se johtuu siitä, että kaikki on nykyään niin bling blingiä ja siloteltua. Ajan henki on sellainen, että pitää näyttää hyvältä, haista hyvältä, kaiken pitää kiiltää ja tukan olla ojennuksessa. Siihen ei oikein sovi 1990-luvun rähjäinen meininki.”

Ed Sheeran
Shape of You
6,2

Shape of You on sekä Suomen että kansainvälisten Spotify-listojen kärjessä keikkuva single kolmannelta levyltä Divide.

”Tykkäsin aikanaan kovasti The A Team -kappaleesta. Se oli sellainen kitaravetoinen ­folkpopballadi. Tästä tuli fiilis, että ’Amerikka, here I come’. Kirjoitin tätä kuunnellessani ylös lauseen: ’Se vitun r&b tulee kaikkialle’. Pidän kyllä esimerkiksi Justin Timberlakesta, mutta tämä ei oikein toiminut.

Tykkäsin siitä, että kappale ei ollut täyteensoitettu. Tuli mieleen Paul Simon tai Peter Gabriel 1980-luvulla. Sellainen musiikki, jossa biisi muodostuu siitä, että kummia ääniä on asetettu stereokuvaan jännällä tavalla. Onhan se siistiä, että soundit on tehty hienosti. Se on kuin elokuvateatterin surround-ääni, kuulokuvana mieletön. Tästä kuitenkin puuttui roso ja intohimo. En usko, Ed, että olet todella rakastunut laulun aiheen vartaloon!

Mietin tätä kuunnellessani ihmisen kuulon taajuusaluetta. Olen lukenut jostain, että se muuttuu vanhetessa. Esimerkiksi kauppakeskuksessa teinejä ajetaan pois soittamalla musiikkia, jossa on ärsyttävää ääntä taajuudella, jonka vain teinit kuulevat. Onko tällaisessa musiikissa joku taajuus, jota minä en enää kuule? Sellainen, joka miellyttää ihan älyttömästi tietyssä iässä?

Vaikea sanoa, miksi Ed Sheeran on niin suosittu. Ehkä hän on tarpeeksi tavallinen, että hänestä on helppo tykätä. Sheeranin suosion syy taitaa olla ainoa mystinen asia hänessä.”

Stepa
Kaunista ja hyvää
6,5

Räppäri Stepa eli Joni Stenberg toimii sivutyönään henkilökohtaisena avustajana ja tekee vammaistyötä. Henget-levyltä napattu Kaunista ja hyvää edustaakin varsin humaania ja lämmintä suomiräppiä.

”Pidin tässä paljon taustoista. Niissä oli vanhaa funkmeininkiä. Tausta ja mc-työskentely olivat kuitenkin ristiriidassa.

Kappale olisi toiminut paremmin, jos siinä olisi ollut kolmen jätkän räppiposse. Yksi tyyppi vetää hyvän lainin tai hauskan jutun, ja toinen nappaa siitä kiinni ja jatkaa sitä. Nyt tämä tuntui juoksulta kohti kertosäettä.

Tykkäsin siitä, että sanoituksessa yritettiin muotoilla ajatusta, että maailma on epäoikeudenmukainen paikka ja oltiin heikomman puolella. Kuitenkin kappale jäi vähän kuin Pikku kakkosen tietoiskuksi. Aluksi tämä tuntui vähän nössöltä, ja sitten mentiin naiiviuden puolelle. Tästä puuttui sellainen raivovaihde.

Olen kuunnellut paljon Laineen Kasperia. Hänen sanoituksissaan pidän siitä, että niissä on tarina, joka etenee johonkin. Tässä se ei edennyt, vaan maalattiin yksi kuva ja jäätiin kuvittamaan sitä eri suunnista.

Nyt puutun jo kappaleen sisältöön, mutta olisi ollut hienoa, jos tässä olisi ollut säkeistössä joku ihan karmea stoori ja sitten olisi tullut se ’elämä on niin kaunista ja hyvää’. Se olisi synnyttänyt uuden merkityksen aikaisemmalle tekstille. ’Elämä on rankkaa, mutta kyllä me pärjätään’ ei viestinä vedonnut minuun.”

Arcade Fire feat. Mavis Staples
I Give You Power
7,9

Arcade Firen tuore single I Give You Power julkaistiin Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin virkaanastujaisten alla. Kantaaottavalla kappaleella laulaa jo Martin Luther Kingin ihmisoikeustaisteluun Staple Singersin riveissä 1960-luvulla osallistunut gospelsoul-legenda Mavis Staples.

”Minun oli vaikea kuunnella tätä, kun mieleen tuli niin vahvasti The Guess Whon American Woman! En saa päähäni, mistä bassokuvio on tuttu. Onko se joku Depeche Moden kappale? Tykkäsin tunnelmasta, mutta kappaleen jankkaavuus jätti vähän kylmäksi. Mieleeni tuli elokuvakohtaus, jossa mennään johonkin räkäiseen luolaan kellaribileisiin.

Oliko ’I give you power / I can take it away’ viesti Donald Trumpille siinä mielessä, että kansa antaa vallan ja voi ottaa sen pois? Vai kertoiko kappale siitä, että kansa antaa vallan, mutta paha ääni sanoo, että hän voi ottaa sen pois? Oliko tämä siis monologi vai dialogi?

Vallan vieminen on se, mitä Trumpin pelätään tekevän. Pelätään, että hän toimillaan nakertaa demokratiaa ja vie oikeuksia pois vähemmistöiltä. Trumpin ensimmäinen viikko on ollut aika huikea. Esimerkiksi ’vaihtoehtoiset faktat’ – viedään pois pohja jopa siltä, että hänet saadaan kiinni valheesta. Koko ajan hämärretään ja murennetaan kansanvaltaa.

Tietyllä tapaa tämä oli taistelulaulu, mutta tuntui myös, että itsesyytös oli läsnä. Olemmeko antaneet vallan jollekin, joka voi viedä sen pois meiltä lopullisesti?”

Zayn & Taylor Swift
I Don’t Wanna Live Forever
5,9

Supertähtien Zayn Malikin ja Taylor Swiftin yhteinen kappale I Don’t Wanna Live Forever löytyy huippumenestyneisiin Fifty Shades -kirjoihin perustuvan elokuvasarjan toisesta osasta Fifty Shades of Darker.

”Vaikka kappaleen nimestä tulikin mieleen Motörhead, tämä muistuttaa selvästi Ed Sheeranin Shape of Youta: samat kaiutetut ’oo-oo-oot’ ja falsettilaulu. Se on selvästi tyyli, joka pärjää hittilistoilla. Taylor Swiftille tämä ei ollut otollinen genre.

Ymmärrän sen pakahduttavan kaihon, seksin ja rakkauden kummallisen möykyn, jonka tällä soundilla saa ilmaistua. Silti tämä ei puhuttele minua. Kappaleen eroottinen lataus tuntuu epäuskottavalta. Seksi on tässä jotain, joka on jossain kaukana. Ehkä tämä toimii, jos seksi on vielä pelkkää kuvitelmaa: ’Tältä se sitten tuntuu, kun paneskelen’. Neljääkymmentä lähestyvälle miehelle kappale tuntuu falskilta.

Tuotantona tämä oli täydellisyyttä hipova, kuin lasipöytä hienosti sisustetussa skandinaavisessa kodissa. Perfektionismi on hienoa, mutta kun ei ole yhtään virhettä, ei ole mitään, mistä pääsisi sisälle kappaleeseen.

Tämäntyyppisessä musiikissa häiritsee se, että siitä puuttuu koukuttava melodia. Kaipaan musiikissa sitä, että koukut ovat laulumelodioita tai riffejä. Tässä koukut ovat hienoja tuotannollisia juttuja, kuten oo-oo-oo-lauluja tai makeita falsettilaulusuorituksia.

Kun itse kappaleesta puuttuu persoonallisuus, se pitää hakea esittäjästä, joka on tuttu lehtien kansista ja videoista. Jos tämän olisi esittänyt kaksi nobodya, olisiko se pärjännyt?”

Pariisin kevät
Pilvissä
8,7

Leijaileva Pilvissä-kappale on kolmas single helmikuun alussa ilmestyneeltä Pariisin kevään kuudennelta levyltä Kuume.

”Pariisin kevät on yksi suosikeistani ja tykkäsin tästäkin. Aluksi vähän pelotti, että onko tämä hieman liian tyypillinen Pariisin kevät -kappale. Tässä olivat paikallaan kaikki Arto Tuunelan biisien elementit. Vaikka jopa melodia tuntuu tutulta, se ei lopulta kuitenkaan häirinnyt. On hyvä, että Pariisin kevään tyylin tunnistaa.

Biisissä oli hienoa, että se meni eteenpäin. Kappale nousi ja nousi ja siinä tapahtui juttuja. Aluksi tuli mieleen Suomi-ysäri ja Movetron. Sitten se alkoi kuulostaa M83:lta. Kappaleessa olisi voinut olla enemmänkin sellaista isoa 1980-luvun synasoundia.

Puheosasta mietin aluksi, että voiko noin tehdä. Lopulta tuntui kuitenkin, että sitä olisi voinut viedä jopa vielä kornimpaan suuntaan.

Vaikka kappaleen sanoissa oli iskelmällisiä elementtejä, niissä kuitenkin riitti tarpeeksi syvyyttä. Minua jäi mietityttämään, mistä tässä lauletaan. Hyvät sanoitukset jäävät vaivaamaan. ’Vaikea halata, kun kädet on täynnä käärmeitä.’ Ei ymmärrä, mitä tarkoitetaan, mutta tavallaan kuitenkin ymmärtää.

Nuorena eurodance oli minulle vain genre muiden joukossa. Se oli oman aikansa pintakiillotettua poppia. Jotkut genren hiteistä olivat oikeasti hyviä biisejä. Toisia taas saattoi diggailla ironisesti, kuten Snapin Rhythm Is a Danceria. Siinä on vuosisadan korneimmat raplyriikat: ’I’m serious as cancer / When I say rhythm is a dancer!’”