Valoa tunnelin päässä – arviossa Sunn O))):n albumit Life Metal ja Pyroclasts

Drone-titaani asettuu arkisten asioiden ylä- ja alapuolelle uusilla albumeillaan, kirjoittaa Jukka Hätinen.

Joshua Ford
Sunn O)))
Life Metal
Southern Lord
9,3
Sunn O)))
Pyroclasts
Southern Lord
7,7

Kaksi yllättävää huomiota: ennen Life Metal -albumia Sunn O))) ei ollut työskennellyt Steve Albinin kanssa eikä tehnyt kokonaan analogista levyä. Lopputulosta kuunnellessa maailma tuntuu nyt valmiimmalta ja valoisammalta kuin aiemmin.

En osaa sanoa paljonko siitä menee Albinin ja nauhakelojensa piikkiin, mutta Life Metal todella tuo yhtyeestä esiin uusia, ennennäkemättömiä puolia. Sunn O))) on esittänyt uuden tulokulman taiteeseensa jokaisella albumillaan, mutta Life Metal tuntuu valtavalta ja arvaamattomaltakin harppaukselta.

Power drone -termin lanseerauksen ja ensimmäisten albumien (ØØ Void, 2000 ja Flight of the Behemoth, 2002), aikaan Stephen O’Malleyn ja Greg Andersonin projekti sai vielä osakseen silmien pyörittelyä: vitsi vanhenee pian ja kuka tahansa voisi soittaa tällaista.

Vitsi ei vanhentunut ja naureskelijoiden hymyt hyytyivät pikkuhiljaa, kun ”in stillness O’Malley and Anderson play on, play on, play on”, kuten Julian Cope resitoi kappaleessa My Wall. White 1 -albumin (2003) avauskappale toimi itselleni lopullisena porttina yhtyeen maailmaan.

Vahvistinmuurien ylistys, universumin musertavimman kitarasoundin metsästys ja kertakaikkinen hitaus puhuttelivat kyllä sitä ennenkin, mutta Copen mantraksi äityvä runonlausunta osoitti, että Sunn O))) oli muutakin kuin huumaava äänivalli ja hidastettu Sabbath-riffi. Se sanallisti sen, mistä tässä kaikessa on ja voisi olla kyse ja loi uskoa luottaa näihin artisteihin.

Jatkossakin yhtyeen peruselementit pysyivät samoina. Matalalle viritetyt kielisoittimet ja aikakäsitystämme uhmaavat soinnut hallitsevat yhtyeen tuotantoa edelleen. Tutkimuksen kohteet vaihtuivat: Black One (2005) vei black metalin estetiikan syövereihin.

Lopputulos oli painostava ja paksu kuin kryptan seisova ilma, mutta mukaan mahtui myös miltei tavaramerkiksi muodostunut, ironiselta vaikuttava silmänisku. Vuosikymmentä aiemmin Xasthur-mies Maleficin sulkeminen ruumisarkkuun lauluraitojen toivossa olisi ollut erittäin true tempaus, nyt muotokielen opiskelleen ääniarkkitehdin jäniskevennys.

Sunn O))) käytti kutsuvieraita kokeilujensa ornamentteina. Mayhemin De Mysteriis Dom Sathanasilla (1994) narisemalla äärimetalin kunniagellariaan kertaheitolla päässeen Attila Csiharin ja Sunn O))):n polut kohtasivat vuoden 2004 White 2 -albumilla. Csihar jäi kaapumiesten remmiin mukaan ja toimi liveolosuhteissa kurkkulaulavana majakkana sumun keskellä.

Yhtyeen viimeisimmät albumit Monoliths & Dimensions (2009) ja Kannon (2015) olivat musiikillisesti eri puusta veistettyjä, mutta Csiharin presenssi toimi maadoittavana jatkumona – niin hyvässä kuin pahassa.

Alussa esittämieni kahden yllättävän huomion lisäksi kolmas on se, että Attila Csihar ei ole mukana Life Metalilla.

Albumi tekee kuitenkin kunniaa toiselle black metalin legendalle, Quorthonille. Yhteys Bathoryn Blood Fire Death -albumin (1988) Oden Ride over Nordlandiin on selkeä: sama germaanisen jumalan ratsu on läsnä, kavionkopseineen ja puuskutuksineen.

Mahtipontista? Kyllä. Aavistuksen verran kliseista? Sitäkin!

Life Metalin avauskappale Between Sleipnir’s Breaths ammentaa black metalista, mutta kääntää varjon valoksi. Mainittu Bathoryn levy jatkuu A Fine Day to Die -kappaleella, jossa vuorten takaa nousevat aamuauringon säteet saavat miekkojaan puristavien sotureiden mielet tyyntymään.

Sunn O))) onnistuu vangitsemaan tuon hetken jylhyyden ja ylpeyden tunteen.

O’Malleyn ja Andersonin kitarat soivat harmoniassa. On tilaa hengittää. Kaikki on tyyntä ja kaunista. Jää aikaa yksityiskohdille. Niitä ovat esimerkiksi Troubled Air -kappaleessa Tim Midyettin pienet ja säästeliäästi soitetut symbaalit, jotka välkkyvät kuin heijastukset kristalliluolassa.

Tiedän, juustoiselta kuulostaa. Sitä Life Metal pohjimmiltaan on. Se on populististen iskulauseiden ja keskittymiskykyä riepottelevan informaatiotulvan yläpuolelle asettumista. Ylevää ja häpeilemätöntä taidetta.

Life Metal on teos, joka olkoon esimerkkinä jälkipolville, että tälläkin lohduttomalta tuntuvalla aikakaudella ihmiskunta kykeni luomaan jotain, jota tulevat ja menevät virtaukset eivät horjuta.

Tavoistaan poiketen Sunn O))) sävelsi Life Metalin niin sanotusti jiiriin ennen asettumistaan Electrical Audio -studiolle. Albinin huomassa aamut alkoivat ja illat päättyivät sekuntikellolla ajastettuihin 12-minuuttisiin drone-improvisointeihin. Ne toimivat tunnelman asettajina, paletin puhdistajina ja portteina kahden maailman välillä.

Näistä paloista koostettu Life Metalin sisarteos Pyroclasts on raainta ja puhtainta Sunn O))) -musiikkia, mitä yhtyeeltä on kuultu sitten varhaisvuosien. Pyroclastsilla soi kokemuksen tuoma varmuus ja sen mahdollistama vapaus. Se on kitaran kierron syleilyä ja jokaiselle soinnulle herkistymistä – inhimillistä ja samalla toismaailmallista. Pyroclasts osoittaa, että 20 vuoden jälkeenkin nämä perusasiat jaksavat kiehtoa ja hämmästyttää.

Sunn O))) pyytää, että näitä albumeita kuunneltaisiin myös limittäin. Tämä tuntuu (ja kuulostaa) kuitenkin oudolta, sillä Life Metal on kuin eteen avautuva ja kaikkia aisteja kutkuttava aukea täynnä veistoksia, mutta Pyroclasts on enemmänkin primitiivisempiä tarpeita puhuttelevaa tapetradingia ja zinen leikkaamista ja liimaamista kellarissa.

Molemmille löytyy paikka sydämestä, mutta niiden yhteen sovittaminen sotii kumpaakin estetiikkaa vastaan.

Sunn O))) konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla 15. lokakuuta. Lisätiedot Facebookista.