Dylan julkaisi jälleen levyllisen Sinatra-standardeja. ”Tempot pysyvät hillittyinä kuin vanhainkodin iltapäivätansseissa ja sovitukset kohteliaina”, kirjoittaa Juha Merimaa albumista.
Bob Dylan
Fallen Angels
Sony/Columbia
5,9/10
Kun Bob Dylan viime vuonna julkaisi albumillisen Frank Sinatran levyttämiä kappaleita, oli levylle helppo hymyillä. Shadows in the Night kun ei itse asiassa ollut omassa mitassaan yhtään hullumpi levy, ja toki sellainenkin Dylanin liki 40 studiolevyä kattavaan diskografiaan mahtui, joululevyn Christmas in ihe Heartin (2009) ja bulkkiamericanaa muistuttavan Together Through Lifen (2009) jatkoksi.
Mutta nyt vanha multakurkku meni tekemään sen uudelleen. Fallen Angels sisältää uudet 12 standardia, joista kaikki paitsi Skylark kuuluivat niin ikään Sinatran ohjelmistoon. Toteutustapa on samankaltainen kuin edellisellä, tosin tällä kertaa Dylan luottaa yksinomaan taustayhtyeeseensä, ja jättää edellisellä levyllä vierailleet puhaltajat pois.
Tempot pysyvät hillittyinä kuin vanhainkodin iltapäivätansseissa ja sovitukset kohteliaina. Laulajana Dylan on totutun rajoittunut, mutta, kuten nykydylania arvioidessa kuuluu todeta, käyttää hän vähäistä äänialaansa erinomaisen hyvin.
Kokonaisuus ei ole ihan yhtä onnistunut kuin edellisellä levyllä, joskaan erolla tuskin on suurta väliä. Jos piti Dylanista niin, että jaksoi kuunnella Shadows in the Nightia, pitää luultavasti myös Fallen Angelsista. Ainuttakaan uutta fania en usko levyn Dylanille voittavan.
Tämä onkin olennainen ero Dylanin standardilevyjen ja vaikka Rod Stewartin American Songbook -sarjaan: Dylan ei tee näitä levyjä maksimoidakseen yleisöään, vaan pikemminkin päinvastoin, ihan itselleen. Ehkä todistaakseen rakkautta näille lauluille, ehkä kokeillakseen, miten hän pystyy näihin, ehkä ihan vain levyttääkseen jotain, kun oma kynä kulje.
Näiltä osin mieleen muistuvat Dylanin 1990-luvulla levyttämät kaksi levyllistä perinteisiä folkkappaleita, Good as I’ve Been to You (1992) ja World Gone Wrong (1993). Ne saivat monen epäilemään miehen palaneen loppuun, mutta 1997 hän palasi hienolla Time Out of Mindilla.
Ensi vuonna Dylan on toki 20 vuotta vanhempi kuin tuolloin, mutta optimisti toivoo silti, että välitöitä seuraisi vielä jotain painavampaa. Vaikka kyllä näitä kevyempiäkin ihan mieluusti kuuntelee.
Juha Merimaa