Ville Leinosen Unilehto – Ville Leinosen Unilehto

18.05.2008

Vain Suvivirsi puuttuu.

Sukupolvensa lahjakkaimpiin lauluntekijöihin kuuluva Ville Leinonen julkaisee jo toisen cover-levyn putkeen. Erinomaisen Hei!-iskelmäalbumin jälkeen trubaduuri on samoillut vielä pidemmälle suomalaisen populaarimusiikin, jopa kansanmusiikin historiaan.

Ville Leinosen Unilehdolla versioidaan perinnesävelmiä malliin Valkoakaasiat ja Niin minä neitonen sinulle laulan. Mukaan on laitettu myös Mandshurian kukkuloiden tapaista muuta vanha-arvokkaampaa.

Leinosen versiot ovat enimmäkseen vähäeleisesti soitettuja ja isosti tulkiten laulettuja. Kun Leinonen ei kuitenkaan tunteiden tulkkina ole mikään Loiri, en liikutu.

Levyn pariin on vaikea kuvitella palaavansa oikein koskaan. Armottoman tuttuja biisejä piinallisen hitaasti laahustavina versioina, ankeimpana esimerkkinä kymmenminuuttinen medley Niin minä neitonen sinulle laulan / Täällä pohjantähden alla. Levytä taas omia biisejä, jooko?

Lisää luettavaa