Atte Blom perusti uuden levymerkin

12.04.2010

Love Recordsin ja Johanna Kustannuksen kautta kymmeniä klassikkoalbumeja julkaissut Atte Blom perusti uuden Unja Recordsin. Levymerkin linjaksi on määritelty ”neo-retro”.

Kuva: Risto Vuorimies

”Paljon mielenkiintoista musiikkia on vielä julkaisematta. Näen että musiikkiteollisuus niin Suomessa kuin maailmalla on palaamassa perusasioiden pariin – kiinnostavan musiikin tekemiseen. Unja Recordsin tavoitteena on tuottaa musiikkia, jota ihmiset voivat rakastaa.”

Näin sanoo tiedotteessa uudesta levymerkistään Atte Blom, joka tunnetaan Love Recordsin, Johanna Kustannuksen ja Megamanian perustajana.

Blomin aisaparina Unja Recordsissa toimii tuottaja Miika Kurtakko. Levymerkkiä jakelee Sony Music Entertainment Finland.

Kurtakko kuvaa Unja Recordsin tuotantoa sanalla ”neo-retro”.

”Se tarkoittaa sekä uusien musiikkityylien löytämistä että vanhojen elvyttämistä. Yhdistämme aidon tunteen ja särmän. Unja Recordsin kaikissa tuotannoissa on luomusoundi”, hän sanoo.

Unja Recordsin ensimmäinen julkaisu on Miika Kurtakon ja Tumppi Varosen luotsaaman Yötyöväen Orkesterin albumi Köyhän kansan lauluja. ”Tanssittavaa työläisjazzia” sisältävä levy ilmestyy 21. huhtikuuta.

Uudempaa Unja Recordsin tuotantoa edustaa jazz-vaikutteista poppia laulava Tuuli Immonen, jonka debyyttialbumi näkee päivänvalon kesäkuussa.

Yhtiö aikoo julkaista vuoden sisään ”puolisen tusinaa” albumia sekä joitakin singlejä.

Atte Blom erosi Johanna Kustannuksen palveluksesta vuonna 2005. Sen jälkeen hän on toiminut tuottajana UHO Production -levy-yhtiössä. Yhtiö ajautui konkurssiin vuoden 2009 alussa. UHOlle levyttivät muun muassa Brüssel Kaupallinen, KYPCK ja Martti Vainaa & Sallitut aineet.

Lisää luettavaa