Fiktiivinen rekonstruktio kadonneesta oopperasta, joka perustuu Leninin ja Hitlerin ihannoimaan tauluun, ja muita tarinoita – haastattelussa Sándor Valy

22.09.2015

Symbolisti Arnold Böcklin teki 1880–1886 viisi versiota Kuolleiden saari -maalauksestaan. Taulun näkymässä soutuvene matkaa kallioiselle saarelle, jossa on hautaholveja. Veneessä valkoisiin pukeutunut leski vie saarelle miestään arkussa.

Maalauksen tunnettuihin ihailijoihin lukeutuivat muun muassa Sigmund Freud, Vladimir Lenin, Salvador Dalí ja Adolf Hitler. Kuolleiden saaren inspiroimana on syntynyt myös Die Toteninsel -ooppera, jonka libreton on kirjoittanut Karl Georg Zwerenz ja partituurin säveltänyt Jenő Zádor.

Ooppera kantaesitettiin nykyisessä Unkarin valtionoopperassa vuonna 1928. Tämän jälkeen Zádorin sävellyksen nuotit kaikista soitin- ja vokaaliosuuksista katosivat jäljettömiin.

Nyt, lähes 90 vuotta myöhemmin Sándor Valy löysi budapestiläisestä antikvariaatista Zwerenzin käsikirjoituksen. Suomessa asuva unkarilaissyntyinen taiteilija innostui Die Toteninselistä niin, että päätti toteuttaa oopperan. Tietämättä nuottiakaan siihen sävelletystä musiikista ja osaamatta libretossa käytettyä saksan kieltä? Kyllä.

Sandór Valyn apuna projektissa oli pianisti Éva Polgár sekä joukko rohkeita yksilöitä taiteen eri saroilta. Die Toteninsel (Ektro, 2015) näki päivänvalon loppukesästä satasivuisella kirjasella höystettynä cd:nä.

Valyn fiktiivisen rekonstruktion kirjoitetaan saatekirjeessä heijastelevan tälle ajalle tyypillisiä väärinymmärryksiä, väärinkuulemisia, aksentteja ja kielellisiä vääristymiä. Avantgardistisen, kokeellisen, improvisoidun ja minimalistisen musiikin avarakatseisten ystävien luulisi saavan Die Toteninselistä otteen. Mikäli tuntuu hankalalta, on tässä ainakin kiehtovampi tarina kuin millään tänä vuonna julkaistulla levyllä.

Hänen Die Toteninseliä edeltäneet musiikilliset projektit ovat nekin olleet mielenkiintoisia: maalauksia ja runoelmia on tulkittu minimalistisen musiikin keinoin. Nimensä Valy on tehnyt kuitenkin kuvataiteen parissa – niin ikään laajoilla ja erittäin omintakeisilla projekteillaan. Hän käytti lähes koko 1990-luvun yhden taideteoksen, Talazüekin, parissa. Kuvitteellisen kansan kulttuuria esitellyt teos noteerattiin Kritiikin kannukset -palkinnolla taiteellisesta läpimurrosta.

Yritämme päästä hieman lähemmäs miestä, jonka omistautuneisuus mittaviin projekteihin sekä ajatuksenjuoksu tuntuvat olevan omilla tasoillaan.

Ansiolistaltasi löytyy merkintöjä niin maalarina, veistäjänä, valokuvaajana, kirjailijana, elokuvantekijänä, performanssitaiteilijana ja muusikkona. Onko mitään, mitä et osaa tehdä?

”Kaikenlaiset sähkö- ja konetyöt ovat aina tuottaneet ongelmia. Isäni oli merimies. Kerran hän vei minut mukanaan pidemmälle matkalle, jolloin pääsin aluksen konehuoneeseen. Kymmenessä minuutissa olin käräyttänyt kaikki laivan sulakkeet. Aluksen navigointisysteemit lakkasivat toimimasta ja alus oli vähällä upota.”

Mikäli henkilö aloittaisi tämän artikkelin myötä tutustumisen töihisi, mikä olisi ensimmäinen asia, joka olisi hyvä tietää sinusta?

”Olen hyvin ristiriitainen luonteeltani. Yritykseni selvittää, kuka oikeastaan olen, johdatti minut jonkinlaiseen kaaokseen: Olen syntynyt tähän maailmankaikkeuteen ihmisenä – se on vaikea tehtävä. Olen maapallon asukas. Kuvataiteilija. Mies. Heteroseksuaali. Kristitty, katolinen. Vasemmalle kallistuva. Neuroottinen. Unkarilainen. Elän ja työskentelen Suomessa, jossa olen asunut kauemmin kuin Unkarissa koskaan. Rakastan elää, rakastella, luoda, ajatella. Pelkään ihmisten pimeyttä.”

Bruegel Variations (N.U.D, 2007) oli ensimmäinen levysi, joka tulkitsi kuvataidetta musiikin keinoin. Tiivistäen, olisiko oikein sanoa, että kehitit metodin, jolla maalaukset muutetaan musiikiksi?

”Näin on, mutta Bruegel Variations on vain yksi metodi, joka soveltuu figuratiiviseen maalaustaiteeseen siinä tapauksessa, että maalauksen kompositio näin sallii. Mondrian Variations (Ektro, 2012) oli ratkaistava täysin eri metodilla.”

sandorvaly_bruegel

Pieter Bruegelin maalaukset edustavat hollantilaista renesanssia. Miten aloit nähdä tai ajatella hänen maalauksiaan musiikkina ensimmäistä kertaa?

”Parhaat teokseni ovat salamaniskuina syntyneet, ilman esileikkejä. Otin vain vastaan ’lähetyksen’. Näin Bruegelin teoksen kompositiossa ’piilotetun’ partituurin Madridin Prado-museossa. Kiiruhdin kotiin työskentelemään. Kiinnosti kovasti kuulla, minkälaista musiikkia Bruegel ’sävelsi’.”

Ainakin minun on helpompi ajatella Piet Mondrianin abstraktia taidetta musiikkina. Kuinka tämä projekti (Mondrian Variations) erosi Bruegel-projektista?

”Mondrian oli vaikeampi. Toisin kuin Bruegelissä, Mondrianin kompositioissa metodi perustuu värien, alueiden ja rytmin suhteisiin – puhdasta matematiikkaa koko teos. Ensin oli määriteltävä värien äänet. Teokset ovat värillisiä sommitelmia, joten meidän oli ensinnäkin päätettävä, millaisia sääntöjä noudattaen liitämme sävelet maalauksissa käytettyihin väreihin. Johdimme synestesian teorian pohjalta oman järjestelmämme, joka perustuu kaksitoistaosaiseen väriympyrään sekä niin ikään kahdestatoista askelesta muodostuvaan kvinttiympyrään…”

sandorvaly_mondrian

”Tämän jälkeen ohjelmassa oli alueiden ajan jakaminen, rytmi, ja niin edelleen. Évan kanssa kehitimme partituurit. Ne ovat uskomattoman kauniita.”

Olivatko lopulliset sävellykset lähelläkään sitä mitä kuvittelit päässäsi projektien alkuvaiheissa?

”Jokaisen hyvän teoksen on pakko yllättää tekijänsä. Bruegel Variations oli yllättävä, sillä se paljasti sellaisia alueita, joista en aikaisemmin ollut tietoinen. Kuinka maalaus soi. Niin kauan, kun partituuri oli keskeneräinen, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, tuleeko tästä mitään.”

”Ongelman ytimeen antaisin esimerkkinä Modest Mussorgskyn Pictures at an Exhibition -teoksen. Inspiraation teokseen hän sai Viktor Hartmannin näyttelyssä vuonna 1874. Hän katsoi maalausta ja inspiroitui. Me emme tehneet näin, vaan käänsimme maalauksen partituuriksi. Soitimme konkreettisesti sitä, mitä Bruegel ja Mondrian maalasivat.”

Onko suunnitelmissa tehdä lisää ”maalaukset musiikiksi”-projekteja? Kuka tai ketkä olisivat hedelmällisiä artisteja kohteeksi?

”Julkaisimme kaksi teoskokonaisuutta. Olisi turha jatkaa, koska se olisi vain näiden metodien toistoa. Minua kiinnostaa kokeilu ja tämän osalta se on tehty ja todettu toimivaksi. Évan kanssa työstämme nyt uudenlaista materiaalia, joka tällä hetkellä inspiroi enemmän.”

”Siinä tapauksessa, että jatkaisimme kuvataiteen parissa, olisi seuraavana vuorossa kuvanveistäjä. Esimerkiksi Henry Moore tai Constantin Brâncuși.”

Miltä kuulostaisi ajatus toteuttaa klassisten albumien kansikuvista musiikkia samoilla metodeilla? Esimerkiksi, että miltä Black Sabbathin ensimmäinen levy kuulostaisi kansitaiteen perusteella.

”Ensimmäisen albumin kansi muistuttaa paljon Bruegelin maalausta. Mutta ehkä mielenkiintoisempi olisi AC/DC Back in Black -levyn kansi, mikä taas muistuttaa Kasimir Malevitšin maalausta. Sieltä kuuluu oivallista minimalismia…”

Sitten Gilgamesh (Ektro, 2014), joka perustuu maailman vanhimpaan eepokseen, eeppiseen runoelmaan muinaisesta Mesopotamiasta. Voisiko tästä sanoa tiivistäen, että ilmaisitte eepoksen herättämiä tunteita musiikin keinoin?

”Kyllä. Gilgamesh on eeppinen kertomus, jonka luin ensimmäisen kerran 14-vuotiaana. Se teki minuun suuren vaikutuksen. Sen jälkeen olen lukenut teoksen moneen kertaan elämäni eri vaiheissa. Joka kerta lukiessani olen löytänyt teoksesta uusia kerroksia, jotka ovat vastanneet sen hetkiseen elämäntilanteeseeni. Se toimii kuin Raamattu. Gilgamesh-levytys on emotionaalinen teos, jossa en tehnyt muuta kuin katsoin itseni syvyyteen ja nostin päivänvaloon sieltä kuuluvia ääniä.”

”Évakin teki niin, sillä erolla, että hän edusti tässä teoksessa naisprinsiippiä, tehden teoksen eheäksi. Muutenkin tämä mies–nais-aspekti ilmenee kaikissa teoksissamme.”

Olet työskennellyt Éva Polgárin kanssa Mondrian- ja Gilgamesh-projekteissa sekä uusimmassa, Die Toteninselissä. Mikä tekee hänestä hyvän työkumppanin juuri sinulle? Ennustatko pidempää työsuhdetta?

”Éva on professionaalinen konserttipianisti. On ilo työskennellä hänen kanssaan. Olemme molemmat oinasmerkkisiä ja työskentelemme hyvin intensiivisesti ja sujuvasti yhdessä, täysin toisiimme luottaen. Huumorimmekin on samankaltaista. Konserteissa esiintyessämme hänen läsnäolonsa antaa varmuutta ja näin voin skitsoilla vain omasta puolestani.”

”Éva on saanut klassisen koulutuksen ensin Liszt Ferenc -musiikkiakatemiassa, sitten Sibelius-akatemiassa, ja väittelee nyt tohtoriksi Yhdysvalloissa. Kun ensi kerran tapasimme, hän sanoi olevansa valmis tekemään mitä vain paitsi hakkaamaan pianoa vasaralla – mutta sekin on jo tehty. Löysimme toisemme avoimuudessa, uusissa, epävarmuuteen vievissä projekteissa, joissa usein vasta loppumetreillä saadaan selville oliko tässä mitään järkeä. Luulen, että edustamme sitä ihmistyyppiä, joka todella nopeasti pystyy tylsistymään jos ei tapahdu mitään haastavaa.”

”Ideoita riittää moneksi vuodeksi ja näin meillä on luonnollinen tarve työskennellä yhdessä.”

Olen lukenut Die Toteninselin mukana tulleen kirjasen muutamia kertoja, ja kyseessä on kiehtova tarina, idea ja toteutus (ks. haastattelun alku). Saatko usein tämän kaltaisia ideoita ja ovatko ne joskus mahdottomia toteuttaa?

”Vuosittain syntyy yleensä pari kolme tällaista ideaa. Tällä hetkellä työstän neljää eri projektia.  Tähän mennessä on olemassa yksi sellainen idea, jota lykkäämme jatkuvasti, sillä emme uskalla aloittaa. Oikeastaan kyse on siitä, että tuon projektin laajuus tuntuu vievän meidät hautaan, eli siitä tulisi elinikäinen projekti.”

Kuva: Tekla Vály

Kuva: Tekla Vály

Die Toteninsel -projektissa oli mukana enemmän henkilöitä kuin edellä mainituissa muissa projekteissa. Hyppäsivätkö henkilöt mukaan innoissaan, vai oliko epäröintiä ja kieltäytymisiä?

”Idea oli juuri niin älytön, että tiesin jo etukäteen ketkä lähtisivät mukaan. Kaikki pyytämäni henkilöt tulivat innoissaan mukaan.”

Mitkä olivat suurimmat ongelmat tässä projektissa?

”Itse asiassa juuri ongelman päälle olen rakentanut koko projektin. Teos on saksankielinen ooppera, johon pyysin mukaan henkilöitä, jotka eivät ole laulajia eivätkä hallitse saksan kieltä.”

”Lauloin osuuteni Googlen käännösohjelman naisäänen kautta foneettisesti kirjoittamastani tekstistä. Mikael Jurmu käytti samaa metodia. Tämä synnytti mielenkiintoisen huomion. Kun näin hänen tekstinsä, huomasin että suomenkielisenä hänen kuulemansa saksankieli oli kirjoitettu täysin eri tavalla kuin minun tekstini.  Jos siis olisin laulanut Mikaelin kirjoittaman tekstin, olisin ääntänyt aivan eri tavalla.”

”Suurin ongelma oli Éva. Äänitysten aikoina emme tavanneet kertaakaan. Éva oli Yhdysvalloissa ja minä Suomessa. Työskentelimme Skypen välityksellä.”

”Myös Die Toteninselnin kuvaaminen oli ongelmallista. Puolet otoksista kuvasimme Helsingissä, vaimoni Nea Lindgrénin ateljeessa ja toisen puolen kuvasimme Suomen Taiteilijaseuran ateljeessa Espanjassa. Tilanteeni oli mahdoton, sillä taloudellisesti olin tiukilla ja kaikki oli tehtävä itse. Luulen, että edelleenkin etsitään ateljeen pöytäliinaa johon maalasin lavasteita. Sorry.”

Mikäli olen oikeassa, musiikillisesti Die Toteninsel koostuu suureksi osaksi improvisaatiosta.

”Kyllä, olet oikeassa, Die Toteninsel on alusta loppuun improvisaatiota.”

Mikä on suhteesi improvisoituun musiikkiin?

”Aloitin ’muusikon urani’ 1980-luvulla sahaamalla puulevystä kitaran, jonka vahvistimena toimi isäni levysoitin. Ei ainoastaan ollut mahdotonta virittää tuota kitaraa, mutta en edes pystynyt soittamaan kahta kertaa samaa sointua. Tämän vuoksi myös konserttimme olivat mielenkiintoisia, sillä jokainen esitys oli ainutkertainen ja jäljittelemätön – myös itsellemme. Ei ollut tylsää. Koko unkarilainen underground oli yhtä suurta improvisaatiota.”

”90-luvun alussa kun menin ensimmäistä kertaa studioon suomalaismuusikkojen kanssa, hikoilin verta. Rumpalimme soitti ajan, minä fiiliksen mukaan. Emme kertaakaan kyenneet lopettamaan biisiä yhtä aikaa.”

Entä improvisointi ammattimaisen konserttipianistin kanssa?

”Tietysti Évan kanssa tilanne on hieman erilainen. Oli ryhdistäydyttävä ja kyettävä soittamaan täsmällisesti. Oli myös opittava soittamaan sama kappale useamman kerran. Mutta soolo-osuudet ovat niin Évan kuin minunkin puoleltani aina improvisaatioita.”

”Évan kanssa vaihdoimme kokemuksiamme Gilgameksesta alkaen. Évalla ei ollut juurikaan kokemusta improvisaatiosta, mikä on ymmärrettävää konserttipianistilta. Beethovenin kappaleeseen hän ei voi ryhtyä improvisoimaan. Pystyin auttamaan häntä tässä, ja vastineeksi hän opetti minulle kurinalaisuutta, varsinkin konsertissa.”

”Ensi vuodeksi suunnittelemme Mikael Jurmun kanssa neljä pianokonserttia. Jokaisen konsertin teos syntyy reaaliajassa lavalla. Eli totaalinen improvisaatio. Tällainen lähestymistapa kiinnostaa minua niin taiteessa kuin elämässäkin. Improvisaatio vaatii intensiivistä läsnäoloa.”

Sallitko toisia ottoja?

”Luonnollisesti sallin. Omasta puolestani improvisaation onnistuminen riippuu psyykkisestä ja henkisestä tilanteestani. Jos on huono päivä, ei välttämättä synny mitään hyvää. Rutiininomainen improvisaatio on epäilyttävää. Eräs jazzmuusikko improvisoi Espanjan Santiago de Compostelan katedraalin edessä jo seitsemättä vuotta. Melko tylsä rutiini-improvisoija, jota tekisi mieli potkaista.”

Miltä Die Toteninselin lopputulos kuulostaa sinun korviisi ja oletko tyytyväinen projektin lopulliseen muotoon?

”Harvoin kuuntelen julkaistua materiaaliani. Se on ymmärrettävää, sillä studiotyöskentelyn aikana kuuntelen aineistoa läpi satoja kertoja. Lopuksi tulen siitä jo huonovointiseksi. Mutta lopputulokseen minun on oltava tyytyväinen, muutoin en luovuttaisi sitä käsistäni.”

”Joka tapauksessa minun on tiedettävä omat rajani, siitä mitkä ovat mahdollisuuteni ja mihin kykenen. Esimerkiksi monesti häiritsee se, ettei minulla ole mahdollisuutta työskennellä kuoron tai jousikvartetin kanssa. Seuraavassa projektissani kuoro olisi välttämätön. Unkarissa sovimme äänityksestä pienessä kyläkirkossa erään kuoron kanssa. Äänitys oli peruttava sillä emme saaneet siihen rahoitusta. Mitä voin tehdä? Vuorossa on Facebook ja ’Hei, osaako joku laulaa ilmaiseksi?’ -päivitys. Ei ole helppoa, mutta ratkaisen asian. Taas yksi improvisaatio.”

Onko suunnitelmissa esittää Die Toteninseliä livenä?

”Tämä on ainoa teos, jota emme osaa esittää livenä. Kukaan ei muista tarkasti, mitä on tehnyt. Évakaan ei kirjoittanut partituureja. Suurin ongelma olisi laulajien kanssa. Toki voisimme sen esittää, mutta siitä tulisi luultavasti skandaali. Tämän vuoksi tein siihen filmin, jota on mahdollista esittää näyttelyissä ja festivaaleilla. On viisasta ylläpitää rauhaa.”

kuva: Nea Lindgrén

kuva: Nea Lindgrén

Näin massiivisiin ja aikaa vieviin projekteihin sitoutuminen tuntuu olevan harvinaista nykypäivänä. Kuinka löydät omistautuneisuuden ja pitkäjänteisyyden, jotta pystyt saattamaan projektit loppuun?

”Minulla on ollut uskomattoman hyvä onni. Olen aina tuntenut siunausta, joka on mahdollistanut sen, että teen elämässäni juuri sitä, mihin minut on luotu. Lahjakkuus on yksi siunaus, mutta on olemassa muitakin. Luomisen mahdollisuuden siunaus, ystävät, lapseni ja vaimoni, joka on siunauksista suurin. Monesti olin elämässäni kriittisessä tilanteessa jolloin oli tärkeää, että hän uskoi minuun ja tuki minua työssäni. Nämä ovat ne asiat, jotka ovat mahdollistaneet sataprosenttisen keskittymisen työskentelyyni.”

”Ai niin, ja käsittämättömän tukeva hermostoni.”

Tuleeko hetkiä, jolloin ajattelet ettei tästä tulekaan mitään?

”Omasta puolestani en ikinä kokenut, että lahjakkuuden puutteen vuoksi olisi mahdotonta tehdä jotain asiaa. Ennemmin on kyse mahdollisuuksista toteuttaa asioita, ja se usein liittyy rahaan. Ei edes Kristuksen hauta ollut vartioitu ilmaiseksi. Ne ovat niitä ikuisia itkuvirsiä, jotka loppujen lopuksi voivat myös inspiroida. Helposti toteutuvat asiat ovat epäilyttäviä.”

Kutsut kotisivuillasi itseäsi ensisijaisesti kuvataiteilijaksi. Mikä ajoi sinut musiikin pariin alkujaan?

”Olisi vaikeaa elää ilman musiikkia. Lähes kaikessa visuaalisessakin työssäni musiikki on jollain tavoin läsnä.”

”Taiteiden välillä liikkuminen on minulle kieli. Ajattelen aksenteissa. Kaikki ideat eivät toimi maalaustaiteen tai kuvanveiston alueella, koska kieli on väärä. Maalaus tai valokuva tiivistää, jähmettää. Elokuva tai musiikki purkaa ideaa ajan avustuksella. Sitten on veistotaide, joka on näiden välissä. Tiivistää, mutta on ympärikuljettavissa. Jokaisen idean toteuttaminen on minulle kielellinen haaste, mikä on se muoto ja aksentti mikä sopii parhaiten kyseisen teeman työstämiseen. Musiikki on aina ollut yksi tärkeistä kielistä. Emotionaalinen, abstrakti kieli, mikä ei mätäne.”

Bruegel-, Mondrian-, Gilgamesh- ja Die Toteninsel-projektit viittaavat kaikki vuosientakaiseen taiteeseen ja teoksiin. Mikä inspiroi sinua nykyajassa, tässä päivässä?

”Työni keskeinen teema on ihminen ja se kulttuurisidonnaisuus jossa hän elää. Se, miten kulttuurisidonnaisuus vaikuttaa ja muokkaa hänen identiteettiään.”

”Gilgameshin ja Die Toteninselin teemat kertovat juuri siitä, että nyt 2000-luvulla, sadan tai tuhannen vuoden etäisyydestä, miten me tulkitsemme ja koemme uudestaan ihmiskunnan suuret seikkailut ja miten ne saavat uuden muodon tässä ajassa.”

”Mainitsin, miten Böcklinin maalaus oli yksi Leninin, Freudin, Dalin ja Hitlerin suosikeista. On mielenkiintoista miten kukin tätä teosta katsoi ja miten he tulkitsivat sen sisällön; yksinäisyyden, kuoleman, uudestisyntymisen, eroottisuuden, levollisuuden, antautumisen…”

”Gilgamesh on ikuinen teema. Ne ihmisen tunteet ja ajatukset, painiskelu niiden kanssa ei eroa millään tavoin nykyihmisen ajatuksista ja tunteista. Esimerkiksi uskonto, moraali ja eettisyys vain sävyttävät suhdetta elämään, kuolemaan, rakkauteen.”

”Eniten minua kiinnostavat moraali ja eettisyys, jotka sanelevat ihmisten yhteiskunnallisen roolin. Moraali on kulttuurisidonnainen. Se on keksitty idiooteille. Eettisyys tulee sisältä ja todella syvältä syntyen määrittelee ihmisen identiteetin. Se on minulle muuttumatonta ja ikuista.”

Entä huomenna?

”Tällä hetkellä käsittelen työssäni Dionysosta, joka on aina ollut kipupiste länsimaalaiselle kulttuurille ja kristinuskolle. Dionysoksen erottaminen kulttuurista synnytti mielettömän neuroosin. Jos Dionysos olisi läsnä ihmisten arkipäivässä, ei mielestäni olisi niin paljon ongelmia. Se vakauttaisi ihmismielen tasapainoa. Pelottava hahmo, jota joko palvottiin tai kauhisteltiin.”

Kuva: Tekla Vály

Kuva: Tekla Vály

”Tulevat projektini – niin maalaukset, veistokset, elokuvat kuin musiikki – tulevat rakentumaan tämän teeman ympärille. Tulen tutkiskelemaan moraalia ja etiikkaa, ja nuotittamaan niitä partituureiksi.”

Lisää luettavaa