Flow-festivaali vaihtaa ohjelmaryhmää – Kysyimme, mihin suuntaan tapahtuma muuttuu

07.11.2014

Flow-festivaali on ilmoittanut, että sen ohjelmaryhmän jäsenet vaihtuvat. Edellinen ryhmä suunnitteli tapahtuman ohjelmaa vuodesta 2008 asti.

Uuteen ohjelmaryhmään on palkattu viisi toimijaa musiikkikentän eri sektoreilta: dj-promoottorit Antti Berg ja Lauri Soini, radiojuontaja-muusikko Emma Kemppainen, Paperi T -nimellä tunnettu rap-artisti Henri Pulkkinen sekä musiikkitoimittaja, muusikko Arttu Tolonen.

Kysyimme festivaalin taiteellisena johtajana jatkavalta Tuomas Kalliolta muutaman kysymyksen tapahtuman tulevaisuudesta.

Mitä ohjelmaryhmä käytännössä tekee? 

”Ohjelmaryhmä on taiteellinen työryhmä, jonka tehtävänä on tuoda tapahtuman sisältöön uusia näkemyksiä ja ideoita sekä tukea ohjelmabuukkaustyötä.

Ryhmän työskentelymalli on vapaamuotoinen. Se ei tee konsensuspäätöksiä tai buukkaa esiintyjiä käytännössä.”

Miksi työryhmä vaihtuu?

”On tervettä vaihtaa miehitystä aika-ajoin. Edellinen työryhmä toimi vuodesta 2008 asti ja koostui Flow’n omista työntekijöistä: Juuso Koponen oli festivaalin graafikko, Matti Nives tiedottaja, Sampo Axelsson some-manageri, Erkko Lehtinen hoiti tiedottamista ja muitakin asioita. Nyt halusimme mukaan alan asiantuntijoita festivaalin ulkopuolelta.

Kuusi–seitsemän vuotta voi olla dynamiikan kannalta melko pitkä ajanjakso. Vaihtuvuus tuo uutta ilmettä.

Tätä voi verrata graafikon työhön: jos brändille pitää tehdä ilmeuudistus, tehtävään palkataan uusi graafikko – ehkä joku, joka tulee ulkopuolelta – eikä kysytä edellisen graafikon mielipidettä. Se on normaalia inhimillistä toimintaa.”

Miksi Flow’n brändiä halutaan uudistaa?

”Olemme olleet tyytyväisiä siihen, mitä olemme tehneet, joten emme välttämättä halua muuttaa festivaalin perusilmettä mihinkään suuntaan. Meillä on suhteellisen kirkas kuva siitä, miksi tapahtumaa teemme ja kenelle. Enemmänkin muutosta tarvitaan tekemisen tasolla, ja sitä saadaan, kun mukaan tulee uusia ihmisiä ja ideoita.”

Kuinka työryhmän vaikutus näkyy käytännössä?

”Se jää nähtäväksi. On pysyttävä pragmaattisena: jos sanon, että haluan seuraavaan Flow’hun David Bowien, Kate Bushin ja Daft Punkin, se ei tarkoita, että saan heidät.

Festivaalityön perusta pysyy entisellään. Flow’n vahvuus on, että teemme tiivistä yhteistyötä pohjoismaisten kumppaniemme kanssa. Sillä on saatu aikaan kivijalka, jolle rakennetaan tasokasta tapahtumaa. Suomalainen festivaali ei kykenisi olemaan näin merkittävä ilman kansainvälistä yhteistyötä.

Konkreettisin tässä vaiheessa tiedossa oleva muutos on, että Sami Sänpäkkilä ei enää ole kuratoimassa kokeellisen musiikin The Other Sound -tapahtumaa.”

Pysyykö The Other Sound kuitenkin kokeellisena?

”Kokeellisuus on määrittelykysymys. Suuren yleisön mielestä Flow’n ohjelmisto saattaa olla muutenkin kummallista. The Other Soundin sisältö tulee yhä olemaan obskuurimpaa päätyä – esiintyjiä, joita ei Suomessa vielä tunneta, oli heidän musiikkinsa keinoiltaan kokeellista tai ei. Aika näyttää, mihin suuntaan tapahtuma muovautuu.”

Mihin työryhmä ensisijaisesti vaikuttaa: esiintyjävalikoima, yleisilme, ohjelmanumerot?

”Ryhmä vaikuttaa ennen kaikkea musiikilliseen ohjelmaan. Edellinen ohjelmaryhmä vaikutti sikäli laajemmin, että se koostui Flow’n entisistä tai nykyisistä työntekijöistä. Jos ryhmä esimerkiksi tietää, että artisti x on kiertämässä elokuussa Eurooppaa, se keskustelee, halutaanko hänet Flow’hun.”

Kuinka uudet jäsenet valittiin?

”Pieni maa, pienet kuviot, eli he ovat tuttuja eri yhteyksistä. Halusimme ryhmään toisiaan tukevia hahmoja, joilla on erilaisia rooleja: Artulla on erilainen käsitys musiikista kuin vaikka Emmalla tai Laurilla.”

Mitkä ovat Flow’n esiintyjähankinnan merkittävimmät haasteet juuri nyt?

”Mitä isompia esiintyjänimiä, sitä enemmän tarvitaan pragmaattista työtä skandikumppaneiden ja muun maailman kanssa. Amerikassa on syntynyt uusi kansainvälinen festaribuumi, ja myös Aasiassa festarit kasvavat nopeasti. Nämä tuppaavat imemään elokuun alkupuolella esiintyjiä. Tämän kanssa meidän pitää toimia ja elää.”

Lisää luettavaa