Gim Kordon tuo rämisevän 1990-luvun takaisin ja antaa Vladimirin kuulla kunniansa

Annikki Valomieli

Helsinkiläisyhtye Gim Kordon on ollut kasassa vasta pari vuotta, mutta bändi on saavuttanut jo paljon. Hassusti nimetty yhtye koostuu kokeneista muusikoista ja soittaa keikoilla korvia särkevän kovaa.

Teksti: Susanne Salmi, kuva: Annikki Valomieli

Turkulaisen kuppilan nurkassa istuu mietteliäs muusikko. Aleksi Pahkalan päivä ei ole sujunut niin kuin piti: helsinkiläisbändi Gim Kordonin kuuluisi olla valmistautumassa illan keikkaan, mutta kaksi kolmasosaa yhtyeestä on jumissa moottoritien varressa.

Täydessä vauhdissa sattunut rengasrikko säikäytti, muttei onneksi suistanut bändin pakua ojan pohjalle. Helsingistä junalla saapunut Pahkala huokaisee helpotuksesta – onhan hänen luotsaamansa rockretkue niin hyvässä nosteessa, ettei bändikavereiden äkillinen ja traaginen menettäminen oikein sopisi suunnitelmiin.

Kitaristi Pahkalan lisäksi yhtyeessä vaikuttavat rumpali Alexandros Karoutsos ja basisti Lasse Kiehelä. ”Kreikkalaiseksi skenerentuksi” nimittämäänsä Karoutsokseen Pahkala tutustui jo 1990-luvulla, mutta nyt miehet ovat ensimmäistä kertaa samassa bändissä. Kiehelän kanssa yhteinen historia ulottuu vielä kauemmas.

”Olemme opetelleet soittamaan yhdessä. Yksi uuden levyn biiseistä oli jo vuonna 1996 Lassen mutsin lemppari. Istuttiin silloin sängyllä niiden kotona ja treenattiin”, Pahkala kertaa muistojaan.

Kultainen 1990-luku on vahvasti läsnä yhtyeen soinnissa. Ei ole helppoo -debyytin kappaleista monet ovat kulkeneet Pahkalan takataskussa parinkymmenen vuoden ajan. Albumilla kuuluvat niin Lemonheadsin ja Teenage Fanclubin kuin Karkkiautomaatin ja Tehosekoittimenkin kaiut. Minkälainen mies Pahkala oli biisien syntyaikoina?

”Hullu indiepunkkari, joka kuunteli radiota ja keräsi levyjä. Aika samanlainen kuin nykyään, nuorempi vain”, muusikko naurahtaa.

Punk-asenne ei ole sulanut kitaristista mihinkään. Gim Kordonin sanoituksissa kaupunki tappaa sielunsa ja Venäjän presidentti saa kuulla kunniansa.

Suomeksi sanoittaminen on Pahkalalle virkistävää vaihtelua, sillä edellisissä projekteissa lyriikat tehtiin englanniksi.

”Kun laulaa suomeksi, on aina selkeästi enemmän framilla. Sanat ovat paljon henkilökohtaisempia: joskus huomaa keikallakin joutuvansa omien muistojensa elokuvamaailmaan, jossa karvat nousevat pystyyn. Nyt alkaa tajuta, miksi jotkut starat alkavat itkeä keikoillaan.”

Sanoituksista antaa kehuja myös Jorma Ristilä, levykauppa Stupido-Shopin toimitusjohtaja ja Pahkalan pitkäaikainen työkaveri. Pahkala toimii Stupidon myymäläpäällikkönä.

”Aleksista on kasvanut aikamoinen tarinankertoja. Sanoitukset ovat elämää kokeneen ja nähneen miehen herkkiä havaintoja”, Ristilä hehkuttaa. Hänen mukaansa myös Pahkalan pitkä ura levykauppiaana kuuluu Gim Kordonin äänimaailmassa.

”Kyllä sen voi huomata, että Aleksi on ennakkoluulottomasti kuunnellut musiikkia laidasta laitaan.”

Stupido-kaupan lisäksi Pahkala tunnetaan The Duplo! -yhtyeestä, jossa myös Kiehelä oli mukana. Rumpalin muutettua Brooklyniin bändi ajautui telakalle. Tekemisen meininki kuitenkin jatkui, ja Duplon raunioista syntyi Gim Kordon. Uusi suunta löytyi ongelmitta.

”Oltiin kaikki kolme katsomassa Lemonheadsia. Bändi oli jo olemassa ja tajuttiin, että tuolla tavalla vedetään.”

Ensimmäisen keikkansa Gim Kordon soitti vuoden 2012 Kuudes aisti -festivaaleilla, vain vähän aikaa perustamisensa jälkeen. Pian oltiin jo kovaa vauhtia matkalla eteenpäin: vuonna 2013 levy-yhtiö Solitin johtaja Nick Triani menetti sydämensä yhtyeen rosoiselle soundille.

”Nauhoitettiin pari demoa ja lähetettiin Solitille. Nick sanoi, ettemme saa mennä studioon. Että tämä on tässä”, Aleksi naurahtaa. Niinpä treenikämpän äänimaailma päätyi mukaan debyyttialbumille. Kappaleita ei ole ryhdytty korjailemaan jälkikäteen.

”Koko levy on tavallaan samanlainen kuin demot, niin hyvässä kuin pahassa. Soundi on välillä aika tuhnuinen, mutta sehän on vain siistiä.”

Haastattelupäivän iltana Gim Kordon kokee lisää takaiskuja, kun keikkapaikan henkilökunta pyytää bändiä soittamaan hiljempaa. Rauhallinen musisointi ei kuitenkaan ole yhtyeen juttu. Vaikka keikkoja on takana vasta kymmenkunta, meininki on käynyt selväksi niin muusikoille kuin yleisöllekin.

”Keikat ovat tosi lujia, on poppia ja punkkia. Jokin aika sitten Lepakkomiehessä skobe posahti ensimmäisen biisin jälkeen. Mitään ei kuulunut ja savua tuli. Nyt mennään varaskobella”, Pahkala kuvailee yhtyeensä asennoitumista soittamiseen.

Bändi keikkailisi mielellään myös ulkomailla, mutta erityisiä paineita menestymisen suhteen ei ole. Pahkalan mukaan yhtye ymmärtää suomalaisen musiikkikentän realiteetit.

”Rokkitähtihaaveet ovat karisseet joskus 15 vuotta sitten. Onhan se siistiä, että olen päässyt lähettelemään levyjä jonnekin Skotlantiin, mutta tämä kaikki on vain plussaa. Asiat ovat loksahdelleet hyvin paikoilleen.”

Vaatimattomuus saattaa olla hyve, mutta kaikkien mielestä se ei ole paikallaan tässä tilanteessa. Ainakin Jorma Ristilä on eri mieltä Gim Kordonin tulevaisuudesta:

”Bändi päätyy julkaisemaan useita albumeita, jotka löytävät ystäviä ympäri maailman”, Stupido-pomo povaa.

Muutamia merkittäviä kavereita yhtyeellä jo onkin. Vuoden 2012 Kuudennessa aistissa sattui esiintymään myös muuan Kim Gordon, jolla riitti huumorintajua yhtyeen nimivalintaa kohtaan. Saattaapa siis olla, että Sonic Youth -legenda kuljeskelee tälläkin hetkellä suomalaisen punk-pumpun pinssi rinnuksissaan.

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 5/14.