Vuoden kuumimmasta hitistä vastaa kummallinen mies. We Are Young -iskusävelmän tehneen Fun.-yhtyeen laulaja Nate Ruess ei jaksa innostua saamastaan hypestä, häntä kiinnostaa enemmän tanssin ja itkun yhdistäminen. Luonnollisesti.
Teksti: Auroora Vihervalli, kuva: Fueled By Ramen
Pöydällä notkuu voileipätarjottimia ja mansikkakulhoja. Turhaan, koska Fun.-yhtyeen laulaja Nate Ruess tyytyy ottamaan vain kahvia. On lauantaiaamupäivä helsinkiläisessä keskustahotellissa, mutta Ruessin on yhtyeineen lähdettävä kohti Italiaa tunnin sisällä. Sitä ennen on hieman aikaa jutella miehelle, joka vastaa vuoden kovimmasta hitistä.
Fun. pelmahti radioihin, musiikkilistojen kärkeen ja Facebookin mainospalkkiin melko varoittamatta. Some Nights -kakkoslevyn single We Are Young pongahti Yhdysvalloissa listaykköseksi, eikä laulua ole voinut välttää Suomessakaan.
Se on Ruessin mielestä ironista. 19-vuotiaana hän sai The Format -yhtyeelleen levytyssopimuksen sillä oletuksella, että bändin First Single -laulusta tulisi hitti. Ei tullut. Toisen levyn jälkeen Format lopetettiin ja tilalle tuli Fun. Sen vuonna 2009 ilmestynyt debyytti Aim and Ignite ei sekään kurottanut taivaita.
”Oletetulle hitilleni ei käynyt mitään, sitä ei yksinkertaisesti soitettu missään. Ymmärsimme, että hittejä tärkeämpää on olla loistava live-esiintyjä, joten keskityimme siihen. Kului kymmenen vuotta, ja yhtäkkiä uusi biisini saavutti räjähdysmäisen suosion. En enää osannut odottaa tällaista. Olin jo luopunut ajatuksesta, että musiikkini voisi menestyä kaupallisesti.”
30-vuotias Ruess vajoaa hetkeksi aatoksiinsa.
”Se ihmetyttää, sillä kaltaisemme yhtyeet eivät dominoi listoja nykypäivänä”, laulaja lausuu hitaasti äänessään aitoa hämmästystä.
Ruess taitaa olla oikeassa. Tosin on hieman hankalaa sanoa, millainen yhtye Fun. edes on. Se soittaa newyorkilaista indiepopia pianolla, jossa on roiskaus Queenista muistuttavia korkeita ja dramaattisia lauluosuuksia, kuoroja sekä etäisiä hiphop-vaikutteita. Näyttääkseen niin siistiltä Ruess tekee määrittelemättömän kirjavaa musiikkia.
”Jos joku ei tiedä, millaista musiikkimme on, pyytäisin tätä aukaisemaan radion”, laulaja toteaa pyöräyttäen silmiään.
Lausunto ei ole ylimielinen vaan kenties kyllästynyt. Sen ymmärtää: Ruess ei pysty itsekään sanomaan, miksi Janelle Monáen kanssa tehty We Are Young soi paraikaa joka kolkassa. Laulajalla tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää, että pöydälle kärrättyjä herkkuja saa syödä.
Bändin nimi – jonka loppuun tyyliteltiin piste suomalaisen Fun-yhtyeen vaatimuksesta – johtaa harhaan. Suomalaisen melurock-koplan tavoin sen amerikkalaisen kaimankaan musiikki ei ole erityisen hauskaa. Nopeatempoiset kappaleet julistavat tarinoita itsepetoksesta, alkoholin sumentamista illoista ja katumuksesta. Tällaiset ristiriidat miellyttävät Ruessia. Aihe saa miehen heittämään sohvatyynyn sylistään ja pomppaamaan innosta.
”Käykö sinulle koskaan niin, että tanssit ja itket samaan aikaan? Ei minullekaan, mutta se voisi olla mielenkiintoista. Siitä meidän musiikissamme on kyse: että kappaleiden mukana voi tanssia ja itkeä yhtä aikaa. Taidanpa yrittää ennen kuin meidän on lähdettävä lentokentälle”, Ruess innostuu.
Kun hotellihuoneen ovi naksahtaa kiinni, on turvallista veikata, että huoneeseen jäänyt Ruess kaivaa jo muistoistaan kauheinta kokemustaan ja alkaa kyynelten valuessa hiljalleen tanssia. Rytmin vallatessa kenties nappaa suuhunsa jopa yhden mansikan.
Artikkeli on julkaistu Rumbassa 6/12.