Haastattelussa Ulpu, joka tuo kuoleman poppiin

Kotimaiselle musiikkikentälle on nousemassa uusi sooloartista. Täysin tuntemattomasta nimestä ei ole kyse. Ulpu on ollut mukana Yellowmic-possessa, liidannut soulbändiä, tehnyt teknoa ja tämän kaiken lisäksi tehnyt yhteistyötä myös Arttu Wiskarin kanssa.

Kysyimme Ulpulta ajatuksia kuolemapopiksi nimetystä musiikistaan, sekä myös yhteistyöstä Pyhimyksen kanssa. Kuuntele haastattelun alta ensimmäinen single Musta, jossa myös Pyhimys vierailee.

Kuka on Ulpu?
”Tätä kysyn itseltäni usein. Vastaukset vaihtelevat päivittäin ja riippuvat seurasta. Demografisesti kolmekymppinen kulttuurityöläinen, laulaja, lauluntekijä Helsingistä. Pidän eläimistä, ehkä enemmän kuin ihmisistä. Olen kyllä utelias tutkimaan ihmisiä. Ihmisbongari. Voisin analysoida jonkun hengiltä, mutta onneksi tunnistan piirteen itsessäni. Se on kuitenkin hyödyllinen piirre, jos kirjoittaa lauluja.”


Mitä on kuolemapop?

”Hyvin kärjistetty kuvaus mun musiikista, jopa huvittava. Ehkä tuleva levy sisältää sen verran tummia sävyjä, että siitä sana kuolemapop on tullut mieleen. Voi olla että tuleva levy on jopa erolevy, mutta vielä mahdoton sanoa. Ehkä mä rakastun kesken levyn teon, toisiko se muita sävyjä? Hahhaa oon sen verran sisältä gootti että vaikea uskoa. En aio ottaa kuolemapoppia kuitenkaan genrekseni.

Kai popmusiikkiin kuuluu niin vahvasti nuoruuden, ikuisen elämän ja kauneuden ihannointia, että sana kuolema sen edessä särähtää hauskasti korvaan – kapinalliselta. Lähinnä sana kuolema viittaa siihen, että mua kiinnostaa teemana enemmän rakkauden päättyminen kuin alkaminen – mutta toisaalta en halua käyttää kuolemaa vain metaforana vaan myös sellaisena kun se on, elämän päättymisenä, rajallisuutena joka on hyvä muistaa.”

Kappaleessa on havaittavissa hieman kansanmusiikin mieleen tuovia ominaisuuksia, mutta samalla tässä on vahvat elektroniset osuutensa. Millaisista olosuhteista ja vaikutteista musiikkisi kumpuaa?
”Luulen että melodian etninen viba on sattumaa. Mutta onko sattumia olemassa? Teen melodioita puhtaasti intuitiolla, ehkä sana intiaani oli ensin ja siitä sitten hiawathamelodia, tai sitten mulla oli jalassa mun hapsumokkasiinit ja siitä kaikki lähti, tai sit ajattelin Paperi-T:tä ja sillä on pitkä tukka ja se näyttää ihanasti intiaanilta tai luin joskus artikkelin, että Hollywoodissa on joskus ollut muotia tutkia geeniperimää, ja mikäli on löytynyt ”intiaaniverta” niin se on ollu super cool esim Elvis tai Johnny Depp … (viittaus lyrikkaan ”virtaa sus intiaaniverta”). Mun todella lahjakas tuottajani Niko Lith, kyllä mainitsi mulle et ”nyt sul Ulpu on pahasti joku inkkarivaihe päällä, et oksenna se nyt ulos ja sit ei palata siihen enää.” Niko on ihan huippu.
Haluan myös lisätä, että sana intiaani on ehkä hieman poliittisesti epäkorrekti ja on hyvä muistaa, että oikea sana olisi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat, joista olen lukenut jonkin verran. Teoriassa osaan rakentaa hikimajan. Teoriassa.”


”Olet julkaisemassa levyn. Jatkaako levy kappaleen linjalla vai mitä siltä on odotettavissa?

”Mulla on ollut aika paljon sitoutumisvaikeuksia. Musiikkigenreihin. Varmaan kaikista genreistä löytyy jotain ainutlaatuista rakastettavaa oivallusta, kun vaan kuuntelee tarkoin ja estoitta. Mä olen myös ikuinen skenetrippaaja ja individualisti. En osaa kuulua mihinkään heimoon, mutta olen antropologisessa mielessä kiinnostunut. Vähän kuin Woody Allen: “I’d never join a club that would allow a person like me to become a member.”
Haluan pitää levyn teossa musiikillisesti vapaat kädet ja siksi olen valinnut tehdä popmusiikkia – sen vapauden tähden. Kuitenkin olen löytänyt oman juttuni toistaiseksi, muuten en levyä tekisi. Ehkä se, että tunnelmassa liikun kyynisyyden ja hennon toiveikkuuden rajapinnalla kantaa levyn läpi.”

Jos musiikkisi olisi elokuva, millainen se olisi?
”Hahha, mä kysyn usein ihmisiltä ketä tapaan, että jos elämäsi olisi elokuva, mikä elokuvagenre se olisi? Mun yleisin vastaus tähän on, että mun elämä muistuttaa italialaista farssia. Jossa sekoillaan, huudetaan ja heilutetaan käsiä eli ilmaistaan tunteita voimakkaasti. Tai pahimmillaan hyvin nyyhkyistä saippuaoopperaa, joka alkaa melkein naurattaa.

Mä pidän Lynchin elokuvien vahvasta tunnelmasta, estetiikasta ja outoudesta. Myös siitä ärsyttävästä asiasta, että niistä ei oikeasti välttämättä tajua mitään. Toivoisin samaa levyltäni.”

Kappaleessa kerrot kaipaavasi paperia ja teetä. Kaipaatko Paperi-T:tä?
”Kukapa ei kaipaisi molempia ajoittain? Mä olen tavannut Paprun. Se moikkasi. En uskaltanut vastata. Ujostutti.”


Teit aikoja sitten Yellowmic-possessa musiikkia Pyhimyksen kanssa. Miten Pyhimys tuli mukaan tähän ensimmäiseen singleen?

Mikon kanssa mun suomenkielisen musiikin tekeminen on oikeastaan alkanut. Ehkä siksi oli myös luontevaa pyytää Mikkoa ekaan sinkkuun. Mikko on mentoroinu mua, mutta mä kyllä myös haastan, josta Mikko ehkä on salaa tyytyväinen vaikka se onkin ärsyttävää. Mulla on muistikuva et ollaan ahdistuneena puitu hyvän biisin syntyä jo joskus yli kymmenen vuotta sitten jossain yhteisen kellaristudion kylmässä saunassa – vaatteet päällä. Ei oikeastaan mikään ole siitä kauheasti muuttunut. Ollaan puhuttu joskus Mikon kanssa, että ollaan siksi niin samalla aaltopituudella, kun meillä on vähän samalla tavalla vinksahtaneet aivot.”