Haastattelussa Year of the Goat: ”Jumala on murhanhimoinen, seksistinen psykopaatti”

23.04.2013

Year of the Goatin kosketinsoittaja Mikael Popovic lateli sähköpostihaastattelussa kovia sanoja. Keikalla orkesterin messua pääsee seuraamaan huomenna Helsingin PRKL Clubilla.

Teksti: Otso Karhu

Uusnatsi Pekka Siitoin lausui aikanaan iltarukouksessaan: “Saatana on järjen isä”. Samoilla linjoilla vetelee ruotsalainen rockbändi Year of the Goat. Alallaan arvostettu yhtye julkaisi viime vuonna debyyttilevynsä ja havittelee nyt suurempien lavojen kautta taivaita – tosin ei jumalallisessa mielessä. Valon tuoja on nimittäin Lucifer, orjuuden lopettaja ja kaunein kaikista enkeleistä.

Rumban toimittajan kysymyksiin vastasi yhtyeen kosketinsoittaja Mikael “Pope” Popovic.

Soitatte keikan Helsingissä PRKL Clubilla 24.4. Millainen keikka on tulossa? Mitä tiedätte Suomesta?

“Tulemme suomeen nälkäisinä. Meidän piti soittaa Helsingissä ja Oulussa syksyllä 2012, mutta keikat piti perua viime minuutilla rumpalin loukkaannuttua. Soitimme Suomessa ensimmäistä kertaa Jalometallissa 2012 ja todella nautimme vierailustamme. Koska tulemme Ruotsista, uskon, että tiedämme melko paljon Suomesta. Järvet, jaloviina, tango, Satumaa-laulu, melankolisuus, sisu, talvisota. Salmiakkikin on parempaa. Aavasaksan vaara ja tsaarin paviljonki, minne tsaari ei koskaan saapunut. Pahat hänelle, siellä on kaunista. Sain loistavaa kebabia Ylitorniossa ollessani. Jostain syystä pidän Suomessa olemisesta, moikkasin pohjoisruotsalaisia kavereitani rajan tuntumassa ja ylitin rajan varmaan kolmesti päivässä, haha.”

Year of the Goat julkaisi vuonna 2012 debyyttilevynsä Angel’s Necropolis. Miten kuvailisit albumianne?

“Se on tavallaan vaihtoehtogospelia niin sanotulle maailmanlopulle ja Luciferin, vanhan testamentin ei-pahan entiteetin juhlimiselle. Katsokaa bodycountia, uhrilukuja. Yahweh [juutalaisten nimitys Jumalalle] tappoi miljoonia ja miljoonia ihmisiä, Saatana tappoi noin kymmenen ja nekin Jumalan avustuksella. Luciferin ei mainita olleen ollenkaan murhanhimoinen. Hänen ainoa rikoksensa oli nousta epävarmaa Jumalaa vastaan ja tajuta, että ainoa tapa pysäyttää tämä murhanhimoinen, seksistinen psykopaatti oli hävittää hänet ja nousta itse korkeimmaksi olennoksi. Ja tämä on se, mitä tapahtuu, ja on tavallaan jo tapahtumassa.”

Mitä vaikutteita teillä on musiikissanne?

“Kuuntelemamme musiikin kirjo on laaja. Koska bändissä on kuusi jäsentä, vaikutteet vaihtelevat Covenista, Black Widow’sta, The Mamas and the Papasista, The Beatlesistä, Uriah Heepista, Thin Lizzystä, Black Sabbathista, Elonkorjuusta, Blue Öyster Cultista ja The Poppy Familystä Mardukiin. Meitä on inspiroinut kaikki, mitä on tullut vastaan, ja olemme jatkuvasti alttiina vaikutteille.”

Miten yhtyeenne sai alkunsa?

Thomasilla (laulaja) oli visio bändistä joskus 2006, mutta alku oli melko hidas johtuen Thomasin muista bändeistä, Griftegårdista ja Bokorista. Saimme jameissa joitain biisi-ideoita ja ajatuksia, jotkut niistä löytyvät ep:ltämme ja jotkut albumilta. Jäseniä tuli ja meni, mutta Thomas, Per (kitara) ja Fredrik (rummut) ovat olleet mukana alusta saakka.”

Albuminne kansitaide ja laulut ovat kuin black metal -yhtyeellä, mutta musiikkinne on paljon kevyempää. Miten päädyitte tällaiseen yhdistelmään?

“Hunajalla nappaa enemmän kärpäsiä kun viinietikalla, haha. Lucifer oli kaunein kaikista enkeleistä, androgyyni olento, jolla oli suuri rohkeus nousta murhanhimoista taivaan orjien omistajaa vastaan. Uskomme, että olemme tällä levyllä luoneet kuvan kauniin ja turhautumisen yhdistymisestä: melankolisuus ja puhdas, vihalla täytetty inho, ja samalla Jumalan kaatumisen ja Luciferin nousun juhlimisen tunne. Tämä Luciferin gospel ei ole sylkykuppi. Toivomme, että musiikki vetoaisi moniin, jotka eivät kuuntele rankempaa musiikkia, ja että sanoitukset kutsuisivat heidät oikealle Luciferin polulle. Polulle, jossa kokee valaistumisen ja vapautuu lapsellisista uskomuksistaan sovinistisiin pronssikautisiin satuihin.”

Year of the Goatia on kutsuttu occult rock -bändiksi. Miten olette occult rock -yhtye? Vai oletteko?

“Olemme rockbändi: kuusi jätkää, kuusi erilaista maailmankatsomusta ja kuusi erilaista ajattelumaailmaa. Olemme löytäneet yhdistävän tekijämme musiikista ja lyriikoista. En tiedä, mitkä kriteerit occult rock -yhtyeen pitäisi täyttää. En ikinä saanut sitä tietoa.”

Millaista kiinnostusta teillä on okkultistisiin tai pakanallisiin traditioihin?

“Meillä on kiinnostusta kaikenlaisiin traditioihin. Tietämällä menneen voi kertoa tulevaisuuden. Tieto on polku vapautumiseen, ja Lucifer on valon tuoja.”

Biisienne sanat ylistävät Saatanaa. Millainen henkilö on Saatana?

“’Ha-Satan’, tai ’al Shaitan’, on termi jollekulle vihamieliselle, syyttäjälle tai puolustautuvalle. Se voi olla kuka vain: Mitt Romney oli Barack Obaman “Satan”, Saatana, ja toisin päin. Lucifer on Yahwehin Saatana ja Yahweh on Luciferin Saatana. “The devil”, piru, on myös nähty Jumalan Saatanana. Uskon, että Richard Dawkins (englantilainen tieteilijä ja agnostikko) on tietyssä mielessä Jumalan Saatana.”

Mistä yhtyeenne nimi tulee?

“Bändin nimen voi johtaa Raamatusta, Matteuksen evankeliumista 25:31, jossa lampaat ja vuohet erotettiin toisistaan. Lampaat, säälittävät orjat, jotka olivat eläneet pelossa ja totelleet oletettua jumalaa, pääsevät taivaaseen. Vuohia rangaistaan ’rikoksestaan’ ikuisella kidutuksella tulijärvessä, sillä he eivät ole huolehtineet vähempionnisista eivätkä usko Jeesukseen tai Jumalaan ja kieltäytyvät olemasta orjia. Vuohet saivat melko kurjan osan raamatussa, joten bändin nimi, kuten albumikin, saattaa olla osa jatkuvaa tarinaa maailman editoiduimpaan kirjaan. Toisaalta olemme luovia ja yritämme löytää uusia tapoja ilmaista itseämme, joten…”

Missä näet yhtyeenne viiden vuoden päästä?

“Toivottavasti meillä on pari uutta albumia ja laajempi fanikunta. Tosin kutsun heitä mieluummin veljiksi ja siskoiksi. Heidän kauttaan meillä voi olla keino laajentaa live-esiintymistämme visuaalisesti ja maantieteellisesti. Lyhyt vastaus: toivottavasti palaamme Suomeen.”

Mikä on Ruotsin rockmusiikin tila nykypäivänä?

“Uskon, että se elää ja voi hyvin. Whitchcraft julkaisi vihdoin uuden albumin, Ghost on maailmanvalloituksella ja luin, että Graveyard alkaa olla taloudellisesti kunnossa. Paljon on meneillään, mutta en usko pystyvämme kiinnittämään tähän liikoja huomioita, sillä olemme kiireisiä oman juttumme ja uuden albumin kanssa. Luultavasti meidät on tuomittu tämän vuoksi ikuisiksi ajoiksi tuliseen järveen.”

Entä mitä mieltä kitaristi Per Broddesson on maailman menosta? Lue joulukuussa julkaistu haastattelu tästä.

Lisää luettavaa