”Halusin jatkaa siitä mihin soolojuttuni jäivät” – haastattelussa Mariska

Mariskaa on voinut kuulla tänä vuonna soolokappaleiden lisäksi myös vierailevana artistina.

09.09.2016

Mariska julkaisi uuden singlensä Entiselle tänään. Kysyimme Mariskalta muun muassa, että mistä on kyse, mitä tulevalta levyltä voi odottaa ja mitä on luvassa jatkossa. Arvostettuna sanoittajana tunnettu laulaja-räppäri myös kertoi millaista on sanoittaa jollekin muulle kuin itselleen. Entiselle-kappaletta pääset kuuntelemaan täältä.

Mistä Entiselle kertoo?
”Entiselle on itselleni kirje vanhalle itselleni. Mutta sen voi tulkita myös kirjeenä exälle.”

Jos verrataan kolmeen edelliseen singleen, niin Entiselle on huomattavasti lennokkaampi. Mihin suuntaan levy on menossa?
”Riippuu mitä lennokkaalla tarkoitetaan. Mun mielestä Sotilaat ja Itserakkausjuttuu, levyn ekat sinkut, olivat sangen ylätemposta ja upliftaavaa myös. Levyn idea on koko ajan ollu mulle tanssittavuus. Halusin tehä levyllisen musaa, jota mä haluisin tanssia klubilla tai keikalla, ja toivottavasti rytmit menee myös kuulijan jalan alle. Toki siellä on pari hitaampaakin biisiä seassa, mutta suurimmaksi osaksi jorailuhommia. Halusin jatkaa siitä mihin soolojuttuni jäivät 11 vuotta sitten.”

Kappaleen loppuosasta päätellen tulevalla levylläsi tullaan kuulemaan myös enemmänkin räppiä?
”Kuten Itserakkausjuttuu -biisissä, niin myös tässä Entiselle-kipaleessakin on räpäytystä. On sitä muutenkin joo levyllä, yhtenä elementtinä.”

Olet sanoittanut paljon kappaleita muille artisteille. Koetko omien kappaleiden jotenkin erilaiseksi
”Koen. Omien näkökulma on aina hieman eri. Ne kertoo asioista, jotka mua erityisesti kiinnostaa tai puhuttelee. Toisten tekstit voi hyvin olla myös super-henkilökohtasia, mutta ne ei usein taas istuisi omaan suuhuni. Ainakaan mun mielestä.”

Miten päädyit laulamaan kertosäkeitä sekä Teflonien, että Petri Nygårdin kappaleisiin?
”Näpersin biisejä Jaakko Salovaaran kanssa, lauloin demot ja ne sit vaan jotenkin jäi sinne. Tosi kiva että jäivät. Tykkään molemmista tapauksista tosi paljon.”

Mitä Mariskalta on odotettavissa loppuvuodesta?
”Mainioita vetoja keikkakickini Hanna-Maaria Tuomelan kanssa. Hän on aarre! Mun kaunis ja lahjakas dj-ystävättäreni siis. Ja toivottavasti koko ajan julkasuja jossain muodossa, omia ja toisten.”

Lisää luettavaa