Ihana, kamala radiometalli – tutkimusmatka modernin jenkkiheavyn pimeään ytimeen

Nykypäivän jenkkimetalli on kummallista musiikkia. Genrepuristit vihaavat sitä sydämensä pohjasta, mutta muu yleisö ei radiosoiton perusteella saa Lamb of Godin, Stone Sourin, Killswitch Engagen ja Disturbedin kaltaisista bändeistä tarpeekseen. Jussi Mäntysaari tutki, miksi tämä genre herättää niin ristiriitaisia reaktioita. Ja miksi Suomessa ei ole omaa Disturbedia?

Teksti: Jussi Mäntysaari, kuva: Warner

Suomessa on parin viime vuoden aikana huomattu, ettei metallin voittokulku sinivalkoisena soundina ole ikuista. Ylen Aamu-TV:ssä vastikään käydyssä keskustelussa Nuorgam-verkkolehden vastaava toimittaja Matti Markkola arveli, että metallimusiikin suosion lakipiste koettiin Suomessa vuonna 2006, kun Lordi voitti Euroviisut ja heavystä tuli kotitaloushyödyke.

Tämä saattaa pitää paikkansa. Merkkejä kiukaan jäähtymisestä on ilmassa: esimerkiksi jokatalvinen Finnish Metal Expo on jouduttu perumaan yleisökatoteknisistä syistä, ja Nightwishin pompöösin Imaginaerum-elokuvahankkeen katsojaluvat jäivät kauas odotuksista.

Kotimaisten metallinimien lisäksi Suomen albumilistalla ja keikkalavoilla ovat menestyneet erityisesti amerikkalaiset yhtyeet – eikä nyt puhuta Metallican tai Slayerin kaltaisista 1980-luvulla aloittaneista mammuteista, vaan ihan autenttisista nykypäivän areenaheavybändeistä.

Nu metalin ja grungen jälkeen Amerikasta lähti liikkeelle New Wave of American Heavy Metaliksi kutsuttu genre, joka lainasi nimensä 1970-luvun lopun brittivastineesta. Uuden polven jenkkiheavy nojaa örinälaulun sekä Panteran ja Machine Headin levyiltä tutun groovaavan riffittelyn pyhään liittoon. Suosituimmin ja kenties onnistuneimmin uutta jenkkiheavysoundia ovat tuottaneet muun muassa vastikään Suomessa vieraillut Killswitch Engage, Shadows Fall ja Lamb of God. Viimeksi mainittu on ollut runsaasti otsikoissa, kun bändin laulajaa Randy Blythea syytettiin Tsekeissä keikalla tapahtuneesta fanin kuolemantapauksesta. Yhtyeen viime kesäksi kaavailtu Tuska-keikka peruuntui Blythen jouduttua viranomaisten hoteisiin.

Kaikkien edellä mainittujen yhtyeiden suosio on myös Suomessa vähintäänkin kohtuullisella tasolla. Örinätyylinen laulanta ja raskas ilmaisu ovat kuitenkin pitäneet huolen siitä, että varsinaisia mainstream-artisteja ei NWOAHM-bändeistä ole noussut.

On kuitenkin yksi jenkkibändi, jota ei virallisesti “hyväksytä” mukaan NWOAHM-genreen, mutta joka kantaa monia genren tunnusmerkkejä. Se on myös levymyynnillisesti suurimpia – ellei kaikkein suurin – 2000-luvulla suosioon nousseista metallibändeistä: chicagolainen Disturbed on nimittäin myynyt maailmanlaajuisesti yli 13 miljoonaa levyä.

Suurin osa myynneistä tulee Yhdysvalloista, mutta Disturbed on hämmentävän suosittu myös Suomessa. Yhtyeen neljäs studioalbumi Indestructible (2008) on myynyt täälläkin kultaa, ja nelikko on soittanut sekä Helsingin Jäähallissa että Hartwall-areenalla.

Disturbedille – kuten monelle muullekin jenkkimetallibändille – paljon radiosoittoa suonut Radio Rockin (ja muidenkin Nelonen Median radiokanavien) musiikkipäällikkö Mikko Koivusipilä arvelee, että Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa Disturbedin musiikki on soinut hittikanavilla.


“Muutama vuosi sitten jopa hittiasema NRJ soitti Disturbedia. Mutta se oli sitä aikaa, kun Radio Rockillakin oli 900 000 kuulijaa”, Koivusipilä kertoo.

Metalliyleisö on Suomessa – ja pohjimmiltaan kai joka maassa – uskollista idoleilleen. Voisi jopa sanoa, että uskollisuus ja tosifanius ovat koko musiikkityyliä määrittäviä seikkoja. Disturbed on kuitenkin noussut suursuosioon tavoittamalla sellaistakin yleisöä, joka ei muuten metallimusiikista pidä – hieman Linkin Parkin tapaan. Ja kun musiikin megatrendit olivat suotuisia, pystyi jopa nykyään elektroniseen tanssimusiikkiin keskittyvä NRJ ottamaan Disturbedia soittolistalleen.


“Luulisin, että vaikkapa juuri Lamb of Godin ja Killswitch Engagen suosio pysyy trendeistä huolimatta suurin piirtein samalla tasolla, koska ne ovat uskottavampia metalliyhtyeitä kuin Disturbed. Niiden yleisö ei ole niin altista trendien vaihteluille”, Koivusipilä arvioi.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Enää ei nuorisoa liikauta metalli ja moshaaminen vaan Skrillex, David Guetta ja Avicii, kuten kaikki Weekend Festivalin liikennekaaoksen veteraanit muistavat. Disturbedkin on ollut tauolla vuodesta 2011 lähtien. Paussi on aikamäärältään toistaiseksi voimassa oleva.

Disturbedin pääasiallinen biisintekijä ja laulaja David Draiman julkisti viime vuonna Twitterissä, että hänellä on uusi bändi, joka julkaisee albumin keväällä 2013. Bändi on nimeltään Device, ja siihen kuuluu Draimanin lisäksi Filterissä 1990-luvulla vaikuttanut tuottaja Geno Lenardo.

Draiman on sosiaalisessa mediassa värikäs perssona, jolla on ihastuttava tapa twiitata AINA KAPITAALIKIRJAIMIN. Twiiteissään Draiman UHOSI (tai ainakin kapitaalein kirjoitettu teksti vaikuttaa uhoamiselta), että Device soittaa industrial-vaikutteista metallia.

Lävistyskoruilla ja leukaparralla viimeistelty äijä-olemus ja isoilla kirjaimilla twiittaaminen houkuttaisivat profiloimaan Draimanin yksinkertaiseksi juntiksi, joka laulaa suositussa metallibändissä. Metallimusiikin aitoutta valvovilla keskustelufoorumeilla maailma saattaa vaikuttaa mustavalkoiselta (tai vain mustalta), mutta totuus on tässäkin tapauksessa monisävyisempi.

Muu Disturbedin jäsenistö on kotoisin Chicagosta, mutta Draiman on kalifornialainen ortodoksijuutalainen, joka on ilmoittanut olevansa poliittiselta maailmankatsomukseltaan libertaari. Hän on myös muusikoiden keskuudessa hyvän jätkän maineessa. Tämän voi päätellä vaikkapa Device-albumin vierailijalistasta: mukana ovat Geezer Butler, Tom Morello, Serj Tankian, Avenged Sevenfoldin M. Shadows ja Halestormin Lzzy Hale (jonka kanssa Draiman tekee cover-rikoksen versioimalla Ozzy Osbournen ja Lita Fordin Close My Eyes Foreverin).

David Draiman vastaa puhelimeen Los Angelesissa, levy-yhtiönsä tiloissa. Ennen kuin uskallan kysyä Disturbedin ajankohtaisuudesta teinien keskuudessa, keskustelemme Device-projektin alkutaipaleesta.

“Ensinnäkään Device ei ole projekti, vaan ihan oikea bändi. Minulla ei ollut aikomusta perustaa bändiä, mutta niin vain kävi. Mutta projekti tämä ei ole, sillä levyn julkaisun jälkeen lähdemme kiertueelle”, Draiman kertoo.

Draiman ja Geno Renaldo ryhtyivät alun perin yhteistyöhön, kun he tekivät yhteisbiisiä Underworld-elokuvan soundtrackille. Syntyi biisi nimeltään Hunted, joka oli molempien mielestä niin hyvä, että he päättivät säästää sen myöhempää käyttöä eli Device-albumia varten. Livekokoonpanoon Renaldo ei ole lähtenyt mukaan.

Devicen levyä kuunnellessa käy varsin selväksi, että ilman Draimania Disturbed ei olisi mitään. Device nimittäin kuulostaa erehdyttävän paljon Disturbedilta, ja ennakkoon hehkutetut industrial metal -vaikutteet kuuluvat lähinnä konerumpuina ja siellä täällä esille nousevina syntetisaattoreina.

“Device on musiikillisesti eri asia kuin Disturbed. Minulle industrial metal tarkoittaa Nine Inch Nailsin tai Ministryn 1990-luvun levyjä, joita rakastan. En silti väitä, että Device kuulostaisi noilta bändeiltä”, Draiman selittää kärsivällisesti.

Draiman on puhelimessa erittäin miellyttävä. Silti hänen äänessään kuulee närkästystä, kun hän joutuu selventämään genrelausuntojaan. Ymmärrettävää, sillä Disturbedin kohdalla hän on joutunut puolustautumaan puristeja vastaan, jotka väittävät, ettei popahtavaa ilmaisua suosiva Disturbed ole metallia laisinkaan.

“Sanotaan sitten, että tämä on melodista kitaraheavyä. En missään vaiheessa ollut jättämässä kitaroita pois, sillä keikat ovat minulle tärkeitä, ja kitaravetoista musiikkia on tyydyttävintä esittää livenä”, Draiman kertoo.

Radio Rockin Koivusipilä ei ole ainakaan toistaiseksi ottanut Devicea soittolistalle, vaikka bändi on erikoisohjelmissa hajasoittoja saanutkin. Mitä hän arvelee Devicen genrestä?

“Aika paljon se kuulosti Disturbedilta, jota me soitetaan edelleen jonkun verran. Mielestäni Vilify (ensimmäinen single) ei vain ollut kovin hyvä biisi.”

Devicen albumi myi USA:ssa ensimmäisellä myyntiviikollaan 35 000 kappaletta ja sijoittui Billboardilla sijalle 11. Levyä ei siis voi pitää floppina, mutta kaikki Disturbedin albumit debyytin jälkeen ovat menneet ykköseksi ja myyneet vähintään puoli miljoonaa kappaletta. Samalla viikolla julkaistiin kaksi muutakin raskaan rockin levyä, Volbeatin ja Stone Sourin uusimmat, ja molemmat niistä sijoittuivat korkeammalle kuin Device.

Aikana, jona teinien massat vaeltavat Skrillexin keikoille ympäri maailmaa, Draiman siirtyi astetta elektronisemman ilmaisun pariin. On pakko kysyä, oliko tämä Draimanin vastaus muuttuviin musiikkitrendeihin.

Sulavakäytöksisen miehen äänessä kuuluu jälleen närkästystä. Huomaa, että tätäkin asiaa on ehtinyt jo joku häneltä kysellä.


“En minä ole sokea, tietenkin olen huomannut muutoksen. Pidin myös esimerkiksi Kornin ja Skrillexin yhteisbiisistä, mutta Devicessä ei ole kyse tällaisesta opportunismista. En ole myöskään huolissani yleisökadosta. Tiedän, että metallimusiikki ei ole tällä hetkellä suosionsa huipulla, mutta uskon, että fanit löytävät meidät”, Draiman vakuuttelee.

Toivotaan niin. Samaan syssyyn Draiman lupaa, että tuo Devicen myös Suomeen, toivottavasti vielä tämän vuoden aikana.

Vielä on selvittämättä, miksi Draimanin Disturbed on niin suosittu Suomessa. Miten siitä tuli myös sellaisten ihmisten suosikki, jotka eivät muuten kuuntele metallia? Mikko Koivusipilällä on selitys.

“Disturbed osasi yhdistää jenkkimetallin ja nu metalin parhaat puolet. Puhdas laulu ja tarttuvat kertosäkeet ovat selvästi nu metalia, mutta New Wave of American Heavy Metalista on lainattu riffittely ja raskaus. Hittibiisissä ei voi olla örinää.”

Lisähuomina voisi sanoa, että myös ulkonäkö on maskuliinisempi kuin hameita ja meikkejä suosineessa nu metal -skenessä.

Huomionarvoista jenkkiläisen metallin maahantulossa on myös se, että vaikka Disturbed myy Suomessa kultaa ja täyttää Hartwall-areenan, kotimaamme tuhansien metallibändien joukosta ei ole noussut ainuttakaan genren edustajaa suuren yleisön tietoisuuteen. Suomalaiset metallimuusikot menestyvät omalla tinkimättömällä reseptillään tai eivät menesty ollenkaan. Esimerkiksi Nightwishin sapluunaa ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua kovin kaupalliseksi.


“Suomalaiset metallimiehet ovat uskollisia alkuperäiselle ajatukselle, metallille. Eivät ne osaa tai halua ajatella, että miten tästä tulisi hitti tai paljonko tämä myy. Että ’pistetääs tähän koneita niin kuin Disturbedilla on’. Amerikassa se on vain siistiä, jos muusikosta tulee julkkis, mutta täällä siltä menee uskottavuus”, väittää Koivusipilä.

Eli voisiko tästä päätellä, että riittävän opportunistinen bändi voisi myös Suomessa saavuttaa suosiota Disturbedin kaavalla?

“Sellanen metallijätkä, joka haluaisi ajaa uudella Jaguarilla, voisi ruveta tekemään sitä”