Jimi Tenorin ja Jori Hulkkosen Nuntius-elokuva kumartaa niin David Lynchille, Ed Woodille kuin Spedelle

Night Visions

Valkokankaalla näkyy sarja hypnoottisia montaaseja.

Foliolla päällystettyjä huonekaluja, Jean-Luc Godardin Alphaville-elokuvaa jäljitteleviä välkkyviä lamppuja, lähikuvia patsaista, suomalaista metsää, planeettoja ja galakseja, hieroglyfejä, ihmiskaulaan uppoava ruuvi, välähdyskuvia lankapuhelimesta.

Kankaan oikealla puolella häärii kaksi kulttihahmoa: valkoiseen kaapuun pynttäytynyt underground-ikoni Jimi Tenor ja mustiin pukeutunut elektronisen musiikin pioneeri Jori Hulkkonen.

He säestävät lähes kokonaan mykän Nuntius-elokuvansa analogisilla, digitaalisilla ja akustisilla soittimilla, muun muassa huilulla ja pianolla. Loppua kohden lavallakin alkaa tapahtua.

Kokemus pitää otteessaan reilun tunnin mittansa ajan. Lopuksi olo on häkeltynyt: elämys tunki luihin ja ytimiin, mutta olisiko siitä pitänyt ymmärtää jotakin?

Ei olisi, Jimi Tenor lohduttaa esityksen jälkeen kruununhakalaisen Teatteri Unionin aulabaarissa.

”Me ei ympätty siihen juonta. Jossakin vaiheessa totesimme, että turha tähän on mitään tarinaa väkisin ängetä.”

Tenor ja Hulkkonen ystävineen, puolisoineen ja tuttavineen ovat kuvanneet, näytelleet, leikanneet ja improvisoineet Nuntiuksen. Tekijöidensä mukaan se on saanut vaikutteita paitsi Godardilta myös David Lynchin Eraserheadista sekä David Cronenbergilta, Andrei Tarkovskilta, Federico Felliniltä, Ed Woodilta ja jopa Spedeltä.

Jori Hulkkonen toteaa, ettei kaikissa elokuvissa tarvitse olla juonta, kuten musiikissakaan ei tarvitse olla lead-melodiaa.

Kaikki Nuntiuksen osaset eivät ole tekijöillekään päivänselviä. Jos lopputulos on orgaaninen kaaos, niin sitä oli myös tekoprosessi.

Alun perin lopputeksteissä ei eritelty, kuka teki mitä. Tenor kertoo, että kun hän editoi elokuvaa tyttäriensä koneella, lapset huomauttivat, että näyttää tyhmältä, jos kaikki on merkitty tekemään kaikkea.

Niinpä teksteihin luotiin muun muassa tuottaja- ja leikkaajakategoriat. Lopullisessakaan versiossa ohjausta ei ole merkitty kenenkään nimiin.

Erillisillä kohtauksilla oli sentään tekijöiden suunnitelmapapereissa nimet. Lisäksi Hulkkosella ja Tenorilla oli valmiiksi mielessään paikkoja, joiden ehdoilla he lähtivät rakentamaan ”jonkinlaista science road movieta”, Tenor kuvailee.

Idea syntyi kolme vuotta sitten ja kuvaukset tehtiin aiemmin tänä vuonna. Nuntius on kuvattu Suomessa muutamaa berliiniläistä hieroglyfikuvaa lukuun ottamatta.

Kuvauspaikkoja ovat muun muassa parikkalalainen Veijo Rönkkösen patsaspuisto ja futuristinen mustavalkoinen huone.

Löyhääkin löyhemmässä tarinassa suutaan happamasti mutristeleva, dramaattisen silmämeikin koristama päähenkilö (Mr. Tapio Normall) saa sukkahousupäisiltä miehiltä tehtävän noutaa metsästä multaa.

Päähenkilö lähetetään mullanhakuun mustavalkoisesta huoneesta, jossa on foliolla päällystettyjä mööpeleitä. Metsä taas on suomalainen koivumetsä, ja se näkyy värillisenä.

Ilmeisesti päähenkilö matkustaa paitsi mustavalkoisesta miljööstä värilliseen ja sisältä ulos, myös aika- ja tilaulottuvuudesta toiseen. Välillä hän piipahtaa avaruudessa.

On katsojasta kiinni, mitä merkityksiä hän värien, pintojen ja tunnelmien vaihteluissa näkee, jos mitään. Nuntiuksesta voi antautua vain nauttimaan vailla pohdintoja siitä, mitä sen osat merkitsevät.

Jimi Tenor ja Jori Hulkkonen. Kuva: Night Visions

Hulkkonen on edellisenä iltana käynyt katsomassa Hollywood-massaelokuva Interstellarin. Se on kuin Nuntiuksen kääntöpuoli: laskelmoitu suuren yleisön avaruuskertomus.

”Nuntiuksessa ei ole mitään samoja elementtejä”, Hulkkonen toteaa.

Nuntius rakentui paitsi valmiiksi valittujen kuvauspaikkojen, myös pääosaan värvätyn Mr. Tapio Normallin ympärille.

Mr. Normall näyttää yhtä aikaa 1970-luvun David Bowielta ja dystopian antisankarilta. Hänen kasvoillaan pysyy elokuvan ajan hapan irvistys, mutta sen takaa voi aistia huumoria.

Normall on kävelevä taideteos. Hulkkonen tutustui häneen Lontoossa muusikko John Foxxin keikalla vuonna 2007. Kolme vuotta sitten Normall esiintyi Hulkkosen Processory-projektin musiikkivideossa Take Me to Your Leader, jonka voi katsoa tästä.

”Hänen hahmollaan on oma roolinsa new romantic -kuvioissa”, Hulkkonen valaisee.

Normall räpsii Teatteri Unionin baarissa kuvia digikamerallaan. Toisin kuin äsken valkokankaalla, hän hymyilee täällä leveästi.

Internetissä Normall brändää itseään nettisivujen ja Facebook-profiilin voimin.

”Tapio on todella kuvauksellinen. Nuntius on hyvä sulka hänen hattuunsa”, Tenor sanoo.

Hulkkosella ei ennen Nuntiusta ollut kokemusta elokuvanteosta. Tenorilla on ansioluettelossaan useita kokeellisia lyhytelokuvia, ja niinpä leikkaaminen jäi pääosin hänen vastuulleen.

”Yhteistyömme on saumatonta. Meillä on samat käsitykset asioista. Se ulottuu ideoinnista live-esiintymisiin asti”, Hulkkonen kertoo.

Hulkkonen, Mr. Normall ja Tenor.

Nuntius sai ensimmäiset kolme esitystään Helsingissä Night Visions -kauhuelokuvafestivaalilla. Nyt takana oleva Teatteri Unionin esitys on niistä viimeinen.

Nuntius on jo ehditty julistaa merkkiteokseksi, joka ehtii kadota ennen kuin on kunnolla syntynytkään. Helsingin Sanomat ilmaisi huolensa siitä, ettei avant garden virstanpylväästä jää mitään merkintöjä arkistoihin.

Tenor kuitenkin lohduttaa, että Kansallinen audiovisuaalinen arkisto on juuri purkittanut näytöksen arkistoihinsa – ei yleisön katsottavaksi, mutta historialliseksi muistijäljeksi kuitenkin.

”Sitä ei tulla julkaisemaan ainakaan kymmeniin vuosiin missään sen enempää kuvana kuin soundtrackina”, Tenor sanoo.

Hulkkonen sanoo, että Nuntiuksen ajatuksena on nimenomaan pakottaa ihmiset päätteidensä ääreltä live-elämyksen äärelle.

”Nykyään ihmiset oikeasti varaavat perjantai-iltoja nettisurffailulle. Halusimme luoda performanssin, jota on pakko tulla itse katsomaan. Tämä on vastavetomme download-kulttuurille.”

Night Visions -festivaalin esitykset olivat koekierros. Hulkkosen mukaan niillä testattiin, toimiiko homma käytännössä.

”Olemme nyt todenneet, että konsepti toimii. Nyt vasta alamme todella myymään sitä.”

Keväällä Nuntius lähtee maailmalle: esityksiä on buukattu Berliiniin ja Lontooseen.

Suomessa Nuntiusta pääsee näillä näkymin katsomaan keväällä Jyväskylässä ja Turussa, mutta päivämääriä ei vielä ole vahvistettu. Helsingissä tiedossa on ainakin esitys Itäkeskuksen Stoassa 24. huhtikuuta.

”Ja Los Angelesiin meidän pitää ehdottomasti päästä. Näytetään filmipiireille, miten tehdään elokuvia”, Tenor sanoo.