Legalize Autotune – haastattelussa uuden sinkun julkaissut Kube

25.05.2016

Kube on kartuttanut levy levyltä suosiotaan ja tehnyt laajalti yhteistyötä eri artistien kanssa aina Cheekistä Julmaan Henriin. Nyt tuottelias räppäri julkaisi uuden kappaleen Plug. Kysyimme Kubelta kuulumiset ja esiin nousivat niin uudet julkaisut, kuin autotunen käyttö.

Plug esittelee sinusta jälleen hieman uudenlaisen, hieman r’n’b-vivahteisen puolen. Miten biisi syntyi?
“Alkuvuodesta tähän biisiin asti oli suht hiljaista biisien kirjoittamisen suhteen, mutta tuli tuotettua sitäkin enemmän biittejä ja kun tää Plug-biitti lähti syntymään, niin tuli pitkästä aikaa fiilikset kirjoittaa. Parissa päivässä olikin biisin demo kasassa. Ehkä tosi ujoo r’n’b:tä. Toi on tommoista rallattelu-semilaulua, hah.”

Edellinen kappale Jackie Chan oli huomattavasti aggressiivisempi. Millainen levystä on tulossa?
“Mä en yritä nyt tehdä kokopitkää levyä. Oon miettinyt pitkään et haluisin tehdä suht ”hölmön” ep:n missä ei mentäis liian diippeihin tai henkilökohtaisuuksiin, vaan keskityttäis fiiliksiin ja uusin saundeihin. Voi olla et sinne joku vähän totisempikin styge eksyy.
Mut toisaalta aina ku puhun ep:stä tai mixtapesta niin tajuun parin kuukauden päästä, et mul on levyllinen hyviä stygejä, hah. Eli saa nähdä mitä sielt tulee.”

Aloit käyttämään viime levyllä autotunea aktiivisemmin. Millaisessa tilanteessa koet tarpeelliseksi?
“Kelaan et autotune on vähän niinku yks instrumenteista. En yritä huijata autotunella et osaisin laulaa. Jotenkin se saundi vaan miellyttää ja siinä on jotain futuristista. Autotune on tiettyjen tyylien ja biittien päällä tarpeellista, mut ei sitä joka juttuun voi käyttää. LEGALIZE AUTOTUNE!”

Olet tehnyt vuoden sisään yhteistyötä sekä Elastisen että Cheekin kanssa. Onko tavoitteena tavoittaa edellä mainittujen artistien tapaisesti isompaa yleisöä?
“En oikeestaan yritä tavoittaa isompaa yleisöä mitenkään määrätietoisesti. Jos kuulijakunta kasvaa kokoajan, niin hyvä näin.”

Miten Elastinen päätyi remix-versioon Julma Henrin Lähiö lähiö -kappaleesta?
“Elastinen diggaili biisiä ja heitti kelan ilmoille. Mä hollasin Henrille et haluuko se olla messis ja sille oli ait.”

Minkä artistin kanssa haluaisit tehdä yhteistyötä?
”Jos suomesta pitäis mainita yks kenen kanssa en oo viel julkaissut biisiä niin Davo, ja sit taas Jenkeistä Kool AD.”

Musiikkiasi verrataan toisinaan ulkomaisiin tekijöihin. Koetko, että saat joiltakin tietyiltä artisteilta vaikutteita?
“Mä aikalailla otan mun vaikutteet jenkkisaundeista mitä ite diggailen. En koskaan määrätietoisesti kopioi tai baittaa, mutta tottakai sieltä voi jotain vaikutteita kuulla mun biiseissä.”

Mitä on luvassa kesällä?
“Kesällä vihdoin soolokeikkoja festareilla ja uutta musaa ulos.”

Mitenkäs Himmeet Kuviot?
“Himmeet Kuviot on vielä elossa, mutta on taas kaikilla sen verran omia prokkiksia, että ei haluta hoppuilla.”

Lisää luettavaa