Levottomia unia ja psykedeelistä tajunnanvirtaa – haastattelussa rap-levyn tehnyt Yona

Yonan Jano-ep julkaistaan 19. elokuuta.

Tiina Palm

Yona on todellinen oman tien kulkija musiikin saralla ja laulaja ei pelkää kokeilla uusia tyylejä ennakkoluulottomasti. Yonan diskografiasta löytyykin muuan muassa tango-levy Tango A La Yona.

Nyt Yona on astumassa jälleen uudelle alueelle huomenna 19. elokuuta julkaistavan Jano-ep:n myötä. Jano on Yonan ensimmäinen suomirap-julkaisu. Kysyimme Yonalta ep:n tekemisestä, sanoittamisesta ja hieman myös tulevaisuuden kuvioista.

Millainen projekti Jano-ep:n teko oli?
”EP:n teko oli hauskaa ja hyvin opettavaista. Oli kivaa tehdä välillä eri tuottajien kanssa kun oon tehnyt aiemmin näitä soololevyjä vaan Didierin kanssa. Toisaalta se oli myös haastavaa. Käsittääkseni myös minun kanssani työskentely oli KVN:lle ja Lobolle myös hyvin erilaista, kuin mihin olivat tottuneet. Hyvässä ja pahassa varmaan, heh. Me hengattiin koko tämän ep:n teon ajan todella paljon yhdessä. Elettiin sitä ”räppilaiffia”, u know ja ystävystyttiin. Veljekset ovat nyt minulle kuin veljiä.”

Toiko rap-projekti sinusta esiin joitakin uusia puolia?
”Eipä varsinaisesti. Räppi on kulkenut elämässäni teini-iästä asti jollakin tavalla mukana ja kaikilla aiemmila levyilläni on jotain hiphop-vaikutteita ja jotain räpähtäviä versejäkin. Ehkä se, että tehtiin nyt selkeesti räppiä ja oli nyt oikein lupa sanoa asiat raaemmin, toi mun ajatuksia esiin astetta karummassa, vähemmän hempeässä muodossa.

Toisaalta innostuin hyppäämään aika psykedeeliseenkin tajunnanvirtaan. Näin projektin aikana paljon erikoisia, levottomiakin unia, joista pätkiä tuli kappaleisiin. Taisin käsittellä lyriikoissa asioita, mitä en ole ennen uskaltanut käsitellä. Taisi mennä välillä vähän itseterapoinnin puolelle. Toivottavasti niistä saa joku muukin jotain omaan elämäänsä.”

Onko rap-kappaleiden ja laulujen sanoittaminen huomattavan erilaista?
”On se aika erilaista. Se on eri tavalla haastavaa. Pitää keksiä riimejä, mutta niin, että ne ovat perusteltuja, ettei se mene vaan niitten riimien luettelemiseksi. Pitää olla nokkelaa, mutta ei niin, että se nokkeluus olisi itse tarkoitus vaan, että pysyttäis pointissa. Huh. Kaikenkaikkiaan arvostus lajia kohtaan nousi entisestäänkin aikalailla ja tästä eteenpäin olen varmasti aiempaakin enemmän puissa kun kohtaan ihailemiani räppäreitä.”

Miten Jano-ep:n materiaali sopii keikkarepertuaariin?
”Teemme niistä omat versiot keikalle. Oikein hyvin ne sinne sopii ja tekee liveistä ehkä aiempaa dynaamisempia. Räppääminen livenä on kivaa. Se on kuin laskettelisi jyrkkää rinnettä: ei ehdi ajatella paljoa ja jos saa sen hyvän flown päälle, niin keho ja mieli toimii kuin itsestään. Se on parhaimmillaan erittäin hauskaa hommaa. Täähän on kuitenkin vain ep-pituinen julkaisu, eli ei livet tuu koostumaan kuin osaksi näistä biiseistä. Loput on sitten aiempien levyjen materiaalia.”

Millaisesta räpistä itse pidät?
”Pidän aika tummasävyisestä, jatsahtavasta, oldschoolista, abstraktista ja runollisesta räpistä. En ole ollut koskaan kiinnostunut räpistä jossa pääsääntöisesti puhutaan vain viinasta, huumeista, naisista tai rahasta. Sellainen on yksitoikkoista eikä ruoki mielikuvitustani. Fiilistelen myös spoken word-henkistä hommaa ja ihailen tietysti taitavia freestailaajia.”

Olet nyt kokeillut musiikin saralla paljon erilaisia tyylejä. Missä tyylissä koet olevasi omimmillaan?
”En koe mitään musiikkityyliä omimmaksi. Luontevinta minulle on esittää musiikkia jolla on minulle jokin tarkoitus. Muuten koen näytteleväni tai jopa huijaavani itseäni ja muita.”

Edelliseen viitaten, uskaltaako jo nyt vihjata, että mitä on luvassa seuraavaksi?
”Olemme aloittaneet Didierin ja muutaman muun tuottajan kanssa seuraavan pitkäsoittoni Yona:7 tekemistä. Siinä levyllä tulee sitten olemaan aikaisempaa enemmän ohjelmoituja juttuja. Eli niin sanotusti modernimpaa ja klubimpaa soundia. Sillä tavalla sopivan ghetosti kuitenkin.

Tarkoititko, että teenkö seuraavaksi vaikkapa hevilevyn tai oopperaleyn? Kenties joskus, jossain ja jotenkin teen taas tällaisen niin sanotun genretutkielman, jos sellaiseen intohimon liekki sattuu syttymään tai luontevasti jokin ovi avautumaan. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ole ”valloittaa” eri musiikkigenrejä väenväkisin. Pyrin kaikessa musiikin tekemisessä ajattelemaan, että prosessi on tärkeämpää kuin päämäärä. Koitan kovasti, varsinkin paineen alla keskittää fokukseni siihen, että loppujen lopuksi on tärkeintä, että saan tehdä musiikkia. Soittaa ja laulaa, vaikka sitä ei kukaan koskaan kuulisi tai näkisi. Onnistun siinä vaihtelevalla menestyksellä.”