Metallimusiikin kysyntä on kuihtunut, arvelee työt lopettava keikkamyyjä

Muun muassa Swallow the Sunin, Profane Omenin ja Deathchainin keikkamyyntiä hoitanut pitkän linjan metallimies Teemu Suominen ilmoitti toissapäivänä Facebookissa siirtyvänsä muihin hommiin. Kysyimme herralta, mikä on homman nimi.

Teksti: Saku Schildt

Aiot siis lopettaa. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Lopetetaanko Metalheim-yhtiö kokonaan?

”Näin on. Lopetan keikkamyyntihommat ensi kesään. Jo buukatut ja työn alla olevat keikat vedetään kunnialla läpi, mutta syksylle en enää ala uusia rundeja rakentelemaan. Metalheim ei kuitenkaan ainakaan tässä vaiheessa lakkaa olemasta, ja ainakin osa bändeistä jatkaa Lindqvistin Vilman alaisuudessa Metalheimin lipun alla. Mutta minä jätän nyt nämä hommat pois.”

Kauanko olet pyöritellyt mielessäsi vetäytymissuunitelmia? Lähtivätkö ne liikkeelle mistään erityisestä?

”On nämä aika pitkään olleet minulla ainakin jollain tasolla ajatuksissa. Omaa fiilistä on nakertanut kaksi asiaa: selkeä oman innostuksen lopahtaminen ja taloudellinen tilanne. Varmasti ne ovat myös ruokkineet toisiaan. Ja kyllähän viime syksynä penkin alle mennyt Metalheim Festival on ollut sellainen iso mörkö, josta en ole päässyt eroon henkisesti enkä taloudellisesti.”

Mainitsit blogikirjoituksessasi, että päätöksesi taustalla on osittain metallimusiikin ankea kysyntä. Miten kuvailisit genren vetovoimaa vaikka viiden tai kymmenen vuoden takaiseen?

”Minua on vähän syytelty tilanteen ylidramatisoinnista, mutta kyllä tässä ainakin tällaisen keskitason hevibändeihin keskittyneen ohjelma- ja manageritoimiston vinkkelistä jonkinmoista lamakautta eletään.”

”Jos vertaa vaikka viiden tai kymmenen vuoden taakse, niin yleisömäärät ja sitä myötä bändien takuut ovat klubeilla tippuneet. Festaripuolella voi laskeskella, että viiden vuoden takaisesta on kartalta lähtenyt muun muassa Sauna Open Airin, Pellavarockin ja Myötätuulirockin myötä – puhumattakaan ties mistä pienemmistä TLY Open Aireista ja Viitasaari Heavy Metal Meetingeistä – aika monta hevibändien slottia pois. Tuskassakin on yksi lava vähemmän. Yhteensä siis varmaan 60 potentiaalista soittotilaisuutta on poistunut kokonaan.”

”Mutta onhan se niin, että kysyntä sen määrää, ei tästä voi festareita syyttää. Soittotilaa on vähemmän, koska kysyntää on vähemmän. Ja siitä ahtaasta soittotilasta kilpailee kuitenkin sama määrä bändejä kuin silloin viisi vuotta sitten, jos ei jopa useampi. Ehkä itselläni se selkein vertauskohta on siinä, että viisi vuotta sitten elätin tällä itseni ihan ok, toisin kuin tänään, vaikka bändit on kasvattaneetkin suosiotaan jossain määrin matkan varrella.”

Metalli on läpi historiansa taiteillut trendikkyyden ja marginaalin välillä. Nykyään sähkökitara tuntuu ylipäätään vanhanaikaiselta soittimelta. Mitä luulet, tuleeko metallista nyt lopullisesti pappamusaa, vai onko vielä mahdollista, että siitä kehkeytyy jälleen laajempi nuorisoilmiö?

”Kyllä metalli aina pintansa pitää, ei siitä mitään pappamusaa tule! Näin uskaltaisin väittää, vaikka sitä pappailua päin moni meistä onkin menossa. Metallin kohdalla puhutaan kuitenkin niin perustavanlaatuisista asioista, tunnetiloista ja fiiliksistä, että kyllä niille paikka ja yleisö aina löytyy. Se ei ole riippuvainen muista musagenreistä tai trendeistä, kyllä se aina jollain tasolla pinnalla pysyy. Ja ainahan nämä hommat menevät sykleissä ja uudet buumit syntyvät aina vastareaktiona edelliselle, joten varmasti taas koittaa aika, kun sähkökitara ja blastit ovat aika paljon siistimpiä kuin nappeja vääntelevä dj.”

Musiikkibisneksen yleisestä tilasta keskustellaan nyt taajaan. Mikä on oma näkemyksesi, alkaako musiikki olla lähtökohtaisesti enemmän harrastus kuin realistinen vaihtoehto ammatiksi?

”Koko ala on vielä aikamoisessa murroksessa, ehkä isoimmassa sitten popmusiikin keksimisen, joten kaikki tässä murroksessa nyt koettavat löytää paikkaansa. Tilanne on aika skitsofreeninen, koska musiikkia kulutetaan varmaan enemmän kuin koskaan. Jotenkin samalla, kun kaikilla on mahdollisuus tehdä ja keksiä mitä tahansa, vain vahvimmat selviytyvät – siis jos elannon tekemisestä puhutaan. Mutta lopulta tässä on kyse taidemuodosta, joka on jollain tapaa perustarve monille, joten aina löytyy tekijöitä. Sekä niitä, jotka elättävät musiikilla itsensä että niitä, joille se jää vain harrastukseksi. Sama juttu bisneksen puolella: aina on niitä, jotka työskentelevät sen taiteen eteen ja niitä, jotka vain puuhastelevat.”

Miten päätöksesi on otettu vastaan myymiesi bändien keskuudessa?

”Todella hyvin ja kannustaen. Kaikki ovat ymmärtäneet kyllä ne syyt, kun ollaan puhuttu. Ja onhan se niin, että bändeille, joille toi homma on se suurin intohimo ja eteenpäin vievä voima, ei ole hyötyä ihmisestä, joka ei jaa sitä samaa intohimoa enää. Ainakaan samassa määrin. Monet bändeistäni ovat sellaisia, joiden kanssa olen ollut alusta lähtien kimpassa ja jotka tuntevat minut todella hyvin, ja moni sanoi, että ovat nähneet päätöksen minusta jo kauan sitten – ennen kuin itsekään olin sitä itselleni myöntänyt. Eli ei tämä näköjään yllätyksenä tullut kellekään muulle kuin minulle, heh.”

Mitkä yksittäiset tapahtumat tulevat ensimmäiseksi mieleesi, kun alat muistella uraasi keikkamyyjänä?

”Huh, niitä on niin monia, että vaikea sanoa. Tässä voisi nostaa esiin ainakin Kiuas-yhtyeen keikan Judas Priestin lämppärinä Jäähallissa, kun KK Downingin kanssa katselin keikan ja se toi meille keissin kaljaa vedon jälkeen kiitokseksi. Samoin Insomniumin ensimmäisen loppuunmyydyn Nosturin-keikan, kun ovelle jäi yksi lippu myytäväksi ja sekin meni Nosturin iltavastaavan Jukkiksen lompakosta sen kaverille.”

”Sitten ovat kaikkien bändien ensimmäiset Tuska-vedot, kun on nähnyt sen innostuksen tyyppien silmissä. Se on ollut aina karvat pystyyn nostattava juttu. Erityinen lämpö sydämeen jää myös kaikista Dimebag Beyond Forever -rundeista, niissä on ollut jotenkin niin sanoinkuvaamaton tunnelma. Kerran meillä paloi bussi Tampereen motarille, se ei kyllä unohdu ikinä.”

”Mutta tätä listaa voisi jatkaa ikuisuuden vaikka Sebastian Bachin kanssa Tampereella ryyppäämisestä Profane Omenin vuoden 2009 kiertueeseen, joten jääkööt tähän. Aallonpohjia ei varmaan edes ole ollut tai jos on, niin niistäkin on lopulta aina selvitty puhumalla, nauramalla ja jatkamalla eteenpäin.”

Mainitsit blogikirjoituksessasi, ettet tiedä vielä tarkkaan, mitä seuraavaksi. Onko tähän tullut viime hetkinä mitään uusia ajatuksia tai suunnitelmia? Blogikirjoituksistasi julkaistaan ilmeisesti kirja?

”Aika tyhjän päälle tässä nyt hypätään. Hain kyllä yhtä Music Finlandin hommaa, mutta se ei natsannut, joten katsotaan, jos jotain muuta tulisi eteen. Jotenkin näen tämän enemmän positiivisena juttuna, että mitä tahansa voi tapahtua. Kyllä minua kiinnostavat hommat pääasiassa musa-alalla, ja siellä minun kokemuksestani olisi eniten hyötyäkin, mutta katsotaan nyt.”

”Kirja minulta tosiaan tulee ensi syksynä. Katsotaan sitten, jos sitä innostuisi noita kirjoitushommia tekemään enemmänkin. Tarinoita ainakin riittäisi!”