Minkä albumien parissa Isac Elliot on varttunut? Poptähti esittelee viisi suosikkilevyään

Markus Paajala

Isac Elliot vieraili Rumban 4/15 Levyhyllyni-palstalla. Markus Hildenin haastattelema teinitähti kertoi, mitkä albumit ovat vaikuttaneet häneen kaikkein vahvimmin. Hivenen yllättäen vaikutteita löytyy popin lisäksi säröisemmästä rockistakin. Welcome to the Black Paradenkin julkaisusta tulee ensi vuonna täyteen kymmenen vuotta, niin se aika rientää!

Elliotin voi nähdä seuraavan kerran keikalla 24. lokakuuta merillä Viking Gracen kyydissä. Alla vielä nuoren miehen syyskuussa julkaistu musiikkivideo:

Toimittanut: Markus Hilden

”Ekan luokan aikoihin tajusin, että musiikki on mulle tärkeää. Eka iso musamuistoni liittyy My Chemical Romanceen. Olin niiden keikalla ja ihmettelin isälle suureen ääneen, miksi vieressä seisovat tytöt itkevät. En tajunnut, että musiikki voi herättää sellaisia tunteita. Miksi kukaan itkisi keikalla? The Black Parade (2006) oli mun eka levyni. Halusin kovasti levyn takakannessa ja Welcome to the Black Paraden videolla olevan mustavalkoisen puvun, se oli niin siisti – mutta kallis. Isä sanoi, että voit yrittää tienata rahat sen puvun ostoon. Keräsin sitten käpyjä saunan polulta. Ihan puvun hintaan asti en päässyt, ja se on vieläkin hankkimatta.

Myöhemmin opin, että Black Parade kertoo syöpäpotilaasta, ja arvostan paljon levyn biisijärjestyksestä alkaen loppuun asti toteutettua visiota. Osaan soittaa rummuilla kaikki Black Paraden biisit. Kuuntelen sitä yhä todella paljon.

Tykkäsin lapsena tosi paljon rockista. My Chemical Romancen lisäksi kuuntelin Green Daytä ja Billy Talentia. Olen käynyt kaikkien keikoilla. Billy Talentin III-albumin (2009) sain synttärilahjaksi. Pidän siitä, että bändin laulajalle ei ole mitään väliä sillä, miltä hänen laulunsa kuulostaa – joskus hän laulaa täysin pieleen. Alkukantaista ja energistä. Keikoillakin on vain bändi ja suora kontakti yleisöön ilman mitään ylimääräistä.

Bruno Marsin Doo-Wops and Hooligansin (2010) sain kaverilta, ja kuuntelimme sitä monena kesänä. Latasin 11-vuotiaana Youtubeen videoita, joissa laulan levyn biisejä. Bruno Mars on loistava laulunkirjoittaja. Hän käyttää paljon räväköitä kielikuvia sanoituksissaan, kuten Grenade-biisissä. Siinä on tunnetta ja aggressiivisuutta.

Justin Bieber oli eka poppari, jota olen oikeasti fanittanut. Yhdessä vaiheessa ostin jopa samanlaiset kengät kuin hänellä. Believe (2012) on suosikkilevyni häneltä, sillä se on todella monipuolinen ja tyylilajeiltaan vaihteleva. Hänen ylivoimaisesti paras levynsä. Laulutyylini on muuttunut paljon Believen ansiosta ja osaan laulaa nyt paljon paremmin kuin muutama vuosi sitten. Fanitukseni on hieman laimentunut viime aikoina, mutta tykkään yhä siitä, mitä hän tekee – paljon urbaanimpaa soundia. Seuraava levyni on vähän Believen tyylinen siinä mielessä, että se on kolmas levyni ja tyyliltään kypsempi kuin aiemmat.

Michael Jacksonin
Thriller (1982) on varmaan albumina paras näistä. Kaikki biisit ovat hittejä ja täydellistä popmusiikkia. Löysin Jacksonin musiikin, kun hän kuoli. Ennen sitä tiesin isot hitit ja nimen, mutta en osannut niitä yhdistää. Sitten aloin tutkia hänen tuotantoaan ja tutustuin samalla The Jackson 5:n musiikkiin. Nyt olen todella kova Jackson-fani, teen kaikki kouluesitelmätkin hänestä. Maailmaan ei taida enää koskaan syntyä samanlaista poptähteä.

Tällä hetkellä kuuntelen paljon hiphopia, kuten Big Seania ja Tygaa sekä Ice Cuben kaltaisia vanhempia nimiä. En kuuntele elektronista tanssimusiikkia ollenkaan. Se ei ole mun juttu.”

Artikkeli on julkaistu Rumbassa 4/15.