Mistä se bluesin ydinmehu koostuu? Tarjoamme yhden näkemyksen aiheesta

Sam Dawson

Blues-mies Micke Björklöfin uusi albumi Ain’t Bad Yet julkaistiin aiemmin keväällä. Vaan mitä blues nykyään oikein on? Musiikkityylin olemus on muuttumassa, kun vanha kaarti alkaa BB Kingin kuoleman myötä olla lopullisesti poissa.

Pyysimme Björklöfiä kartoittamaan bluesin DNA:n muutaman videon avulla. Hivenen yllättäen Björklöf sanoo, ettei bluesin tarkoitus ole ainakaan olla masentavaa ahdistusmusiikkia. Katso listaus alempaa.

Micke Björklöf & Blue Strip keikkailee alkukesästä 6.6. Kaavi Bluesissa, 10.6. Helsingin Kulttuurisalongissa ja 13.6. Kauhavan Puukkobluesissa.

Teksti: Micke Björklöf

”Bluesin syvin olemus ja ydinmehu, mitäs se nyt sitten on?

Mielestäni bluesin ydinmehuun kuuluu erittäin vahvasti huumori – usein itseironinen sellainen –, sopivassa määrin uhoa sekä esitykseen energinen tunnelataus, joka nostaa energiatason mökissä toisiin sfääreihin. Synkistelylle ei ole enää tilaa.

Blues-artistin ei tarvitse olla musta ollakseen uskottava, soundin ei tarvitse olla retroa eikä rytmin shufflea. Esityksessä pitää kuitenkin olla ruutia ja latausta.

Pysähtynyttä maailmaa edustavalle pahimmalle puristille ei kelpaa esimerkiksi kuin mustan miehen esittämä stuffi 1950-luvulta, ja silloinkin pitää olla vähintään samanlaiset kalsarit jalassa. Jotenkin tuntuu, että ne tyypit eivät edes tajua, kuinka edistyksellisiä Muddy Waters, Howlin’ Wolf ja muut aikoinaan olivatkaan.

Muddylle ja kumppaneille ei riittänyt se, mitä ennen oli tehty, vaan he kehittivät ja loivat jotain ihan uutta sekä hyödynsivät senaikaista uutta tekniikkaa. Sama pätee edelleen, ihan joka genressä. Liika taaksepäin haikailu ei tuo uutta yleisöä eikä kehitä ja pidä musaa hengissä.

Kun artisti tuntee musiikilliset juurensa, myös hänen faninsa löytävät tiensä bluesin valtatielle ja voivat sitä kautta löytää sekä uusia että vanhoja artisteja.

Blues on nimenä ryssitty aika moneen otteeseen, ja usein törmää siihen ennakkoasenteeseen totisesta ja synkästä musasta, josta ei paljoa positiivista hehkua löydy. Pääpiirteittäin todellisuus ja tämän musiikin tarkoitus on mun mielestä just päinvastainen. Ainakin me pyritään siihen, positiivisen energian välittämiseen. ’Blues on hyvä fiilis!’ sanoi eräs kollega.

Omassa bändissä me ollaan kyllä perinnetietoisia, tunnetaan musan juuret ja otetaan vaikutteita. Pääsääntöisesti haluamme kuitenkin tuoda esille oman näkemyemme aiheesta ja vähän kolistella laitoja välillä.

Bluesilla on rytmimusiikissa pisin historia. Se on jo niin pitkä ja musiikillisesti rönsyillyt matkan varrella, että sitä on mahdoton tiivistää muutamaan biisiin. Niitä biisejä on satoja laidasta laitaan, jotka ovat yhtä arvokkaita.

Tässä on kuitenkin muutama biisi, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen tavalla tai toisella ja sisältävät omalla laillaan sitä ydinmehua.”

Pala historiaa
Son House: Death Letter Blues

”Son Housea kuulin ensimmäisen kerran 1980-luvun lopulla. Siinä yksinkertaisessa ilmaisussa oli kyllä jotain maagista, joka kolahti. Artisti on ehdottomasti yksi bluesin kulmakivistä.

Hieman värisevä mutta voimakas laulutyyli yhdistettynä vahvoihin rytmeihin perustuvaan resonaattorikitaran soundiin iski vahvasti tajuntaan. Musiikillisesti erittäin voimakasta ilmaisua ’yksi mies maailmaa vastaan’ -tyyliin. Välissä jo unohdettu ja soittamisen lopettanut House löydettiin uudelleen 1960-luvulla, ja hänen uransa lähti vielä uudestaan nousuun.

Muihin hänen aikalaisiinsa eli Robert Johnsoniin, Charley Pattoniin ja kumppaneihin tutustuin vasta hieman tätä myöhemmin. Itse diggaan älyttömästi metallisen resonaattorikitaran soundista. Se näytteleekin aika isoa roolia myös omassa bändissä. Meiltä löytyy itse asiassa After the Flood levyllä Son Houselle omistettu biisikin nimeltään Ramblified.”

Uusi tuleminen
Stevie Ray Vaughan: Unplugged (Rude Mood, Pride & Joy, Testify)

”SRV:n eka levy Texas Flood räjäytti tajunnan ja palautti bluesin takaisin kartalle sekä suuren yleisön tietoisuuteen. Tätä piti kuunnella uudestaan ja uudestaan, että mitä hittoa tämä musa oikein on. David Bowien Let´s Dance -levy antoi jo merkkejä, että joku erikoismies tässä on kyseessä. Levy oli myös ensimmäinen varsinainen bluesalbumi, joka kolisi sulassa sovussa Van Halenien ja muiden joukossa. Sitä kuunteli vain kaikenlaista musaa, mikä hyvältä tuntui sen kummemmin genrerajoista välittämättä.

Tässä unplugged-sessiossa 12-kielisellä akkarilla pyyhkäistyt versiot levyn biiseistä olivat melko mykistäviä, kun tämän näki ekan kerran, ja ovat ne sitä edelleen.

Texas Flood ja Bobby ’Blue’ Blandin California Album ja Dreamin, Rory Gallagherin Stage Struck Live, Carlos Santanan Fabulous Thunderbirsin kanssa tekemä Havana Moon sekä muutama Delbert McClintonin levy ovat varmaan ne tärkeimmät bluesiin kallellaan olevat levyt, jotka 1980-luvulla viitoittivat tietä kohti syvempää tutustumista aiheeseen. Sitten vasta tulivat vastaan Muddy Waters, Howlin´ Wolf, BB King ja muut.

Loppukaneettina voi vielä todeta, että musiikillisena vaikuttajana SRV:n asema on ollut vahva. Sitä sai todistaa baareissa ympäri maailman yllättävänkin pitkään kestäneen hats and strats -boomin myötä.”

Tunnelataus
Etta James & Dr John: I´d Rather Go Blind

”Etta James on mielestäni yksi sielukkaimmista naislaulajista. Tämä on yksi suosikkipätkistäni: vahva biisi, jossa tulkinta on niin kohdillaan kuin vain voi olla. Ja vielä huumorilla höystettynä. Toimii ihan kympillä.”

Tulevaisuus
Gary Clark Jr.: Bright Lights

”Joku konserttivideo pyöri taustalla kotihommia hääräillessä, ja tämä biisi tuli siinä kaiken peruslaatikkokaman seassa. kappale kiinnitti saman tien huomioni. Artisti piti tsekata tarkemmin. Tähän päivään päivitettyä perinnemusaa omalla, tunnistettavalla soundilla sekä laulussa että kitarassa.

Minulle ainakin tämä on ihan bluesia. Hyvä yhdistelmä uutta, tuoretta näkemystä, josta kuitenkin kuuluu perinnetietoisuus läpi. Samaan laatikkoon mahtuvat vaikkapa North Mississippi Allstars, Anders Osborne, Seasick Steve, Royal Southern Brotherhood, The Black Keys ja sellaiset.”

Huumoriuhoa
Taj Mahal: Leavin´ Trunk (w. Tedeschi Trucks Band)

”Jamittelu kuuluu bluesin maailmaan, joten päätetään tämä raportti takahuonejameihin, joissa vanha ja uusi sukupolvi kohtaavat. Taj Mahalin esitys ei jätä kauheasti kysyttävää uskottavuudesta.”