Mokoma juhlistaa Ruhtinas-albuminsa 10-vuotissynttäreitä – Tuomo Saikkonen muistelee levyn syntyä

Mokoman Tämän maailman ruhtinaan hovi -albumi julkaistiin vuonna 2004. Yhtye juhlii levyn merkkivuotta erikoiskeikalla Tavastialla 28. toukokuuta. Kysyimme kitaristi Tuomo Saikkoselta, mitä hän ajattelee julkaisusta nykyään.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Sami Jämsen

Tämän maailman ruhtinaan hovi -levyn julkaisemisesta on kulunut vuosikymmen. Oletko kuunnellut itse albumia viime aikoina, ja miltä se on kuulostanut?

”Levy on soinut joskus taustalla, kun olen kertaillut vanhoja biisejä keikkasetteihin. Keskittyneesti en ole pystynyt levyä kuuntelemaan sitten julkaisun. Tämän maailman ruhtinaan hovi vei Kurimuksella (2003) löytyneen thrash-homman pidemmälle. Joskus tuntuu siltä, että levystä tuli paikoin turhankin turboahdettu. Itse tykkään enemmän hiukan juurevammasta soundista, mutta kestäviä biisejähän levylle päätyi iso liuta.”

Muusikot tuntuvat jakautuvan kahteen leiriin: osa fiilistelee vanhoja levyjään mielellään, osa kuulee vanhoilta levytyksiltä ainoastaan virheet. Kumpi ääripää on lähempänä Mokomaa?

”Emme fiilistele menneitä juuri koskaan, katse on nytkin tiukasti tulevassa. Koko kymmenvuotisjuttu nousi esiin puolivahingossa. Emmekä juhlistaneet Kurimuksen kymppiäkään millään tavalla. Olemme kuitenkin ylpeitä vanhoista levyistämme, ja nyt oli kalenterissa ja ajatuksissa sopiva sauma tällaiselle erikoiskeikalle. Uskoisin, että tilaisuudesta tulee oikein hauska ja lämminhenkinen kohtaaminen levyn ja bändin ystävien kanssa. On mukava haaste soittajalle ottaa tämmöinen keikkasetti haltuun.”

Millaista aikaa Mokomalle Ruhtinas-albumin tekeminen oli? Olitte edellisellä levyllänne nousseet puheenaiheeksi, ja tulevaisuus oletettavasti näytti valoisalta EMI-sotkujen jälkeen.

Kurimus toi Mokoma-fanit mukaan kuvioon, ja homma lähti ihan uudella tavalla liitoon. Sitä ennen olimme soitelleet satunnaisille musadiggareille. Ruhtinas syntyi kuin puolivahingossa kaiken hässäkän keskellä. Teimme vuoden 2003 jälkipuoliskolla varmaan 50 keikkaa, ep:n ja levyllisen biisejä äänityskuntoon. Into ja vauhti olivat käsittämätöntä tasoa. Yhtäkkiä ne biisit vain olivat valmiita, ja palaset loksahtelivat paikoilleen kuin itsestään. Studiossa jatkoimme tuottaja Janne Saksan kanssa siitä, mihin Kurimuksella jäimme.”

”Muistelisin, että kokoonnuimme rakentelemaan biisejä porukalla ensi kertaa joulukuussa 2003. Tammikuun lopussa mentiin jo studioon. Vauhti oli niin kova, että silloinen basistimme Heikki Kärkkäinen ei ehtinyt satsaamaan touhuun samalla meiningillä. Niinpä päädyimme eri teille juuri ennen äänityksiä. Tämä päätös varjosti fiiliksiä jonkin aikaa, vaikka eipä se jossiteltavaa jättänyt. Soitimme levylle bassot kitaristivoimin, ja alensimme myöhemmin paitamyyjämme Santun keikkabasistiksi.”

Mikä on oma suosikkikappaleesi levyltä ja miksi?

”Levyllä on monta suosikkia. Toista maata edusti silloin meille jotakin uutta ja mullistavaa, ja hyvältä se tuntuu edelleen. Poltetun maan taktiikkaa on thrash-biisiemme aatelia ja keikkojen ikisuosikki.”

Onko levyllä mitään, mitä näin jälkikäteen katsottuna olisi kannattanut tehdä toisin?

”Ajattelin julkaisuhetkellä, että materiaalia olisi voitu kypsytellä vielä tovi ennen äänityksiä. En kuitenkaan usko, että levystä olisi tullut yhtään parempi, vaikka miten olisi hierottu – päinvastoin. On oikein, että hetken ideat päätyvät levylle ilman ylianalysointia. Joskus mietin, että ehkä levyltä tiputettu Uusi Aatami, uusi Eeva -kappaleen paikka olisi sittenkin ollut levyllä. Tekijänä sitä mielellään poimii muodollisesti innostavat ja uutta edustavat jutut mukaan perinteisten mutta toimivien kustannuksella.”

Mikä on miellyttävin palaute, mitä olet levystä saanut?

FM2000-yhtyeen kitaristilla Vepalla on levyn kansikuva tatuoituna kehossaan. Sen näkeminen hämmensi, kun itsellä ajatus oli kuitenkin niin vahvasti uusissa jutuissa. Hienoa, että on voinut olla mukana tekemässä musiikilla kaveriin niin pysyvää vaikutusta!”