Kymmenen vuotta sitten Ville Leinoselle tuli seinä vastaan. Käännekohta oli Valumo-yhtyeen viimeinen levy, vuonna 2005 julkaistu Valloittaja. Kun se ilmestyi, Leinonen tunsi tyhjentäneensä laulupajatsonsa pohjia myöten. Melodiavetoinen musiikki sai jäädä. Siitä asti hän on outoillut yhä kauemmaksi perinteisestä pop-ilmaisusta. Nyt hämäryys hälvenee: uudella ISI-levyllä tamperelaismuusikko palaa perusasioiden äärelle.
Teksti: Jussi Saarinen
Uusi ISI-albumisi on pullollaan tarttuvia kertosäkeitä ja heleitä stemmoja. Kauaksi on menty Death Black Dreamin covereista ja Camp Crystal Laken äänimaisemista. Mistä moinen suunnanmuutos?
”Haluan elättää perheeni musiikin tekemisellä. Laulamalla Samhai-covereita tai tekemällä ambientia en elätä, vaikka se onkin muulla tavoin kovin palkitsevaa. Taustalla on myös naiivi ajatus siitä, että kunpa vielä osaisin tehdä laulun, jossa on suomenkieliset sanat ja josta joku muukin kuin minä tykkää.”
Levy kuulostaa siltä, että halusit tehdä nimenomaan miellyttävää kuultavaa.
”Kyllä. Edellisellä Death Black Dream -levyllä asia oli päinvastoin. Se on tarkoituksella epämiellyttävä albumi. Haluan sen aiheuttavan pahaa oloa, ja nyt kun pimeä puoli tuli nähtyä, on aika katsoa valoon. Ihana aloittaa uusi vuosi puhtaalta pöydältä.”
Et pysty keskittymään yhteen asiaan yhtä levyä enempää. Onko sinulle diagnosoitu ADHD?
”Heh, onhan minua tuuliviiriksi sanottu. Valumon viimeinen levy ilmestyi vuonna 2005. Silloin minulta loppuivat laulujen ideat. Seuraavat kymmenen vuotta tein sitten kaikenlaista, monta cover-levyä ja fiittauksia. Kuusi vuotta sitten minusta tuli isä, ja kaikki muuttui. Siitä asti olen siitä tehnyt ISI-biisejä hiljakseen. Nyt Death Black Dreamin jälkeen tuntui oikealta ajalta julkaista ne.”
ISI-levyn kappaleet voivat ihan hyvin päätyä radiosoittoon.
”Niin, se olisi hienoa. Tähän asti olen ollut miettimättä sitä, mikä myy. En ole halunnut koskaan tehdä kaupallisia myönnytyksiä. Toisaalta, en taida tehdä niitä nytkään. ISI kumpuaa pikkulapsiperheen arjesta, ja siinä vasta seksikäs aihepiiri. En pysty samaistumaan 25-vuotiaan maailmaan. Eihän se toimi, jos papparainen yrittää tehdä musiikkia nuorten kokemusmaailmasta.”
Kyllähän Robininkin musiikki on setien tekemää.
”He ovatkin ulkoistaneet lauluntekemisensä. Minulle biisien kirjoittaminen on henkilökohtainen väylä purkaa ja rakentaa maailmankuvaani.”
Seuraatko musiikkimaailman trendejä?
”Kyllä minä seuraan, mitä tapahtuu. Juuri kuuntelin Justin Bieberin akustista levyä. Ihan vain kiinnosti, mikä vaikutelma biiseistä syntyy riisuttuina versioina. Ja toki minä innostun aina hyvästä melodiasta. Enimmäkseen nykypopissa melodiat vain ovat tylsiä ja yksitoikkoisia.”
Millaisista teemoista ISI-albumilla lauletaan?
”Yksi tärkeä biisi on Kenkäpurolaulu. Sen ajatuksena on anteeksianto ja irtipäästäminen. Kenkäpuro on ura, joka tehdään kumpparilla kosteaan maahan. Sitten puroon laitetaan omilla murheilla lastattu kaarnalaiva. Itse laitoin juuri murheköntsäni puron matkaan Tahmelan rannassa. Tuntui, että olo keveni. Noin yleisemmällä tasolla ISI on rehellinen kuva taiteen tekemisestä arjen keskellä. Se on julkinen päiväkirja, vähän samassa hengessä kuin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-romaanisarjan toinen osa, jossa kirjailija kuvaa taitelijuuden ja perhe-elämän välisiä kipukohtia.”
Mitä pidät Knausgårdista?
”Minuun hänen kirjansa kolahtivat kyllä täysillä. Knausgårdin löytämisestä voin kiittää Samae Koskista. Olimme yhteisellä keikalla viime vuoden maaliskuussa. Samaelle oli juuri syntynyt pieni lapsi, ja hän oli täynnä tuoreen isän intoa. Itse taas tuskailin, kun keikkaelämä ja perhe-elämä eivät kohtaa. Samae sanoi, että hyvinhän ne kohtaa, hänkin lähtee tässä soundcheckin ja keikan välissä kylvettämään vauvaa. Muistan, että mennessään hän huikkasi: Ootko lukenut Knausgårdia? Voisit tykätä. Pian sen jälkeen kävin sitten kirjastossa. Tykästyin heti.”
Miksi?
”Samastuin Taisteluni-kirjoihin vahvasti. Onhan se melkoista minäminää, mutta kuitenkin rehellistä sellaista. Kirjailija pyörii oman napansa ympärillä ja kertoo kaiken sensuroimatta. Samalla tavalla ISI-levyllä 1970-luvulla syntynyt mies pohtii suhdettaan perheeseensä ja ympäröivään todellisuuteen. Ja huvittuu siitä.”
Tuleeko sinulle keikoilla ikinä sellaista oloa, että mitä ihmettä minä täällä teen? Kohta nelikymppinen mies.
”Se tulee siellä homeisella bäkkärillä aina se sama tunne, että ei tässä ole mitään tolkkua. Esimerkiksi Camp Crystal Laken tiimoilta kiertäessä ensimmäiset pari keikkaa olin uudesta aluevaltauksesta superinnoissani, mutta siinä vaiheessa, kun vedin seitsemättä kertaa samaa juttua, aloin jo miettimään kesken keikan, että pitäisikö olla kotona tiskaamassa. Siitä olisi ainakin hyötyä perheelleni ja yhteiskunnalle.”
Miten on ISIn laita? Onko siitä hyötyä yhteiskunnalle?
”Uskon, että nyt olen onnistunut tekemään jotain, jolla on merkitystä ainakin omalle perheelle. Ja tämä on vasta pelinavaus. Jatkoa pitää seurata nopeasta. Silti koko ajan tyypit kuiskivat pään sisällä: tee jotain sekopäistä. On minulla materiaalia kokeelliselle teknolevylle jo valmiina, mutta en halua tehdä sitä nyt.”
Levylläsi on kappale nimeltä Pikkukakkoseen. Onko se niin härski biisi kuin voisi kuvitella?
”Härskiys on jokaisen oman pään sisällä. En lähde ruotimaan seksuaalisia mieltymyksiäni Rumban sivuilla. Sanotaan, että se on hiihtoaiheinen laulu. Hiihdellään kireässä, ihanassa pakkasessa. Sitten tulee leikkaus sisälle taloon, jossa lapset haluaa, että laitetaan Yle Areenasta Pikku kakkonen pyörimään. Nythän vanhemmilla on helpompaa kuin ennen. Voi laittaa Pikku kakkosen lasten eteen silloin, kun haluaa, ja vanhemmille jää omaa aikaa 57 minuutin verran.”
Mistä tulee nimi ISI? Isukista vai Isiksestä?
”Levyn tuottaja Mikko Kuorelahti sen keksi. Hänen mielestään levyllä isi kertoo kaikkia juttuja. Ja kyllähän minä siinä omille lapsilleni laulan. Levy lähentää muusikkoisä-Villeä ja perheenisä-Villeä. Jotta voi toimia perheessä ja parisuhteessa, täytyy olla itse kokonainen. En halua elää kaksoiselämää.
Mitä kaksoiselämä sinun kohdallasi tarkoittaa?
”Sen voi testata niin, että laittaa Death Black Dreamin soimaan lapsiperheen arjen keskelle. Ei toimi. Uusi levyni taas sopii mainiosti tähän tarkoitukseen. Tulevaisuudessa haluaisin ottaa lapsetkin keikoille mukaan, sitten kun he ovat tarpeeksi isoja. Niin että perhe-elämä ja keikkaelämä eivät olisi kaksi erillistä aluetta.”
Haastattelu on julkaistu Rumbassa 1/15.