Teksti: Lauri Hannus, kuvat: Amanda Micklin
Jyhkeä jugendtalo lepää Turun Taidemuseonmäellä korkealla keskikaupungin kattojen yllä. Kivijalkakerrokseen astuttaessa kaupungin meteli ei hiljene vaan peittyy kaiuttimien puskemaan biittiin. Rooxxin debyyttialbumi syntyy sample kerrallaan.
Matkalla Jori Sjöroosin studiohuoneeseen täytyy tosin kiertää Jorin Hulkkosen biljardipöytä. Tuottajakaimat ovat tuoneet studionsa saman katon alle käytännöllisistä syistä, mutta Sjöroosin mukaan miehet ovat viime aikoina tutustuneet myös musiikillisesti.
Vintagekoskettimien, kitaroiden ja miksauspöydän ympäröimällä Sjöroosilla on jalassaan sandaalit. Ne tulevat tarpeeseen, sillä mies työskentelee studiollaan vähintään kahdeksan tuntia kerrallaan kuutena päivänä viikossa.
”Inspiraatiota on aivan turha odottaa, ei sitä tule”, Sjöroos toteaa ykskantaan.
Syy kovaan työtahtiin on se, että tekeminen taas maistuu. Sjöroos kertoo kokeneensa ”pienen musiikillisen suvantovaiheen” vuosina 2011–14. Magenta Skycoden Relief-albumin julkaisun jälkeen oma elämä oli risteysvaiheessa, ja musiikillisesti takki tuntui tyhjältä lähes neljän vuoden ajan.
”Siinä oli sellainen kausi, jolloin olin tosi kyllästynyt omiin maneereihin eikä muukaan musa kuulostanut kauhean hyvältä. En oikein saanut tehdyksi mitään, ehkä pikkaisen lamaannuinkin hetkeksi.”
Yllättävän pitkä suvantovaihe tuntui Sjöroosista raskaalta. Toisaalta se auttoi arvostamaan aiempia saavutuksia.
”Kun on jatkuvassa tekemisen tilassa, ei kiinnitä huomiota siihen, mitä todella tapahtuu. Saimme PMMP:n kanssa kaikenlaisia tunnustuksia ja palkintoja, mutta ne eivät ikinä tuntuneet missään. Vasta jälkikäteen olen osannut olla niistä kiitollinen.”
Vuoden 2014 lopulla Sjöroos alkoi uudelleen testailla biisintekoa.
”Tuntui, että aloitan taas alusta, ja sellaisella tiellä nyt ollaan. Nyt pystyn itse jo nauttimaan omista jutuista.”
Nautinto on Sjöroosille ylimmillään silloin, kun asiat loksahtavat kohdalleen: tietyistä melodioista ja äänimaisemista kasvaa kappale.
”Siinä mulle tulee aina puhtain reaktio. Tekee mieli huutaa ’vittu!’, kun tiedän, että tässä on nyt jotain. Kun sen jälkeen avonaista teosta alkaa tehdä valmiiksi, se tuntuu kehyksien tekemiseltä taululle, eikä se ole enää niin kivaa.”
Sjöroos ei välitä säveltämisen luovan ytimen turhasta mystifioimisesta.
”Muistan, kun luin jonkun Chisun haastattelun, jossa se totesi, että musa nyt vain on niin siistiä. Turha sitä sen paremmin sanoa, kun ei kuitenkaan pysty.”
Sjöroosin tuotannosta puhuttaessa ilmiselvät ja kuluneetkin vertailukohdat ovat The Cure ja Abba. Avarat harmoniat ja kerroksellinen tuotanto eivät ole kadonneet Rooxxin myötä, mutta Sjöroosin luoma äänimaailma on aiempaa arvaamattomampi.
Esimerkiksi paniikkikohtauksesta kertova, Paula Vesalan kanssa sanoitettu Breathe in riepottelee kuulijaansa tavalla, jota olisi vaikea kuvitella Disintegrationille tai Super Trouperille.
Mistä Sjöroos nykyään inspiroituu tuotannollisesti?
”Kyllä ne ovat nuo hiphop-asiat. Kanye Westin biitintekijät ovat maailman parhaita, jälki on totta kai aivan mieletöntä. Ja toisaalta Diplo, sillä sen tuotannossa on tiettyä räävittömyyttä. Asioita on tehty pikkaisen vasemmalla. Esimerkiksi Møn Kamikaze on aivan sairaan hienosti tuotettu.”
Rooxxin vielä julkaisemattomissa biiseissä kuuluu kasarivaikutteita ja leikitteleviä popkoukkuja, jopa silkkaa soittolistapotentiaalia. Sjöroos kertoo silti, että kuuntelijan tai dj:n toiveita ei ole liikaa mietitty.
Juuri yritys tehdä kaupallista musiikkia muiden ehdoilla johti edelliseen luovaan umpikujaan.
”Minähän tein suvantovaiheen aikana hirveästi musaa, mutta se kaikki oli ihan hirveää paskaa. Yritin tehdä rahan takia jotain, joka ei tullut luonnostaan.”
Muusikko kertoo kokeneensa havahtumisen muutamaa tuntia ennen toisen lapsensa syntymää.
”Aloin miettiä, miten voin olla omille lapsilleni puhdas, jos yritän olla joku liukuhihnatyyppi. Sanoin itselleni, että tee mitä haluat ja unohda ihan kaikki muu. Sen jälkeen homma muuttui.”
Sjöroos kuvailee oivalluksensa jälkeistä olotilaa hölmistyneeksi.
”Tajusin istuneeni koko vuoden 2014 kotini yläkerrassa pianon ääressä koettaen olla joku toinen.”
Sjöroos ei tuomitse hittitehtailua. Se ei vain sovi omaan pirtaan.
”Vaikka rakastan myyviä melodiakoukkuja, niiden tehtailussa pitää olla ihan erilainen asenne. Itse alan puristaa mailasta rystyset verillä enkä pysty enää heittäytymään, jos joudun miettimään, miten joku juttu toimisi jossain ruotsinlaivadiskossa.”
Rooxxin musiikki tuntuu Sjöroosin kokemuksiin nähden yllättävän myyvältä. Tekijä ei itse näe tässä mitään ristiriitaa.
”Tärkeä lähtökohta on se, ettei ole mitään menestymisen pakkoa. Vaikka biisit kuulostaisivat tosi kaupallisilta, sillä ei ole mitään väliä, kunhan lähtökohtana on vain se, että homma kuulostaa omasta mielestä hyvältä.”
Levyn deadline on syksyllä. Takaraja on itse asetettu, sillä ilman sitä vaarana olisi loputon perfektionistinen puunaaminen.
”Koko ajan tulee vain enemmän ideoita ja ajattelee, että asiat voisi tehdä paremmin. Täytyy vain laittaa joku holkki kaikelle.”
Studiolta lähtiessäni törmään Sjöroosin ja Tom Riskin pyörittämän Solina Recordsin varastopinoon. Sjöroos naurahtaa lakonisesti, että siinä olisi vähän levyjä, mutta äityy kehumaan yhtiön myötävaikutusta. Laulaja Ringa Manner, alias The Hearing, kun löytyi Rooxxiin Solinan kautta.
”Tomppa (Riski) suositteli Ringaa, joten menin keikalle, ja sehän oli ihan mahtava! Kysyin, tuletko laulamaan, ja se suostui. Yhtäkkiä kaikki onkin helppoa, eikä ole kynnystä mihinkään.”
Vaikka Sjöroos rakentaa äänimaailmaansa pitkälti yksin, hän kokee nauttivansa luovasta yhteisöstään.
”Kun vaikka jotain Ringaa ja Citymanin Alpoa (Nummelin) ajattelee, niin tuntuu, että nämä tyypit ovat löytäneet viime aikoina tietyn kukoistuksen.”
Samaa voi sanoa Sjöroosistakin. Toki hänelle kukoistuskausi ei ole ensimmäinen, tuskin viimeinenkään.
Artikkeli julkaistu Rumbassa 2/2016.